Opas kaupunkihengailuun
”Mielestäni parasta mitä voi tehdä, on hengailu. Kun on hyvä ilma, ei ole kiirettä, ei päämäärää, mukana on hyvä ystävä – joskus tosin hengailu on mukavaa yksinkin. Ahkeran työnteon jälkeen hengailu on ihanaa, silloin täytyy ottaa kiireetön asenne ja olla niin kuin ei olisi kiire, vaikka olisikin.
Kaupungilla hengaillessa täytyy pitää varansa, ettei vahingossa ala kierrellä kauppoja ja huomaa pian olevansa taas stressaantunut. Hengaillessa siis on tärkeintä vapautua kaikenlaisesta suorittamisesta. Olla vaan, kävellä edestakaisin tai jäädä penkille istumaan, mennä sinne minne huvittaa.
Aika on tärkein osa tätä nautintoa. Koska hengailussa ei ole mitään päämäärää, sitä ei voi tehdä, jos mielessä on tuhat hoidettavaa asiaa. Erittäin hyvä aika hengailla on kesäilta kun on vielä lämmintä ja ilma väreilee.”