HelsinkiExpert - kuukauden kohde
Kulttuurien museo esittelee rajantakaista Karjalaa
Kulttuurien museon uusin teemanäyttely kertoo maamme itärajan takana asuvista kansoista ja Suomen suhteista niihin 1900-luvulla historian myllerrysten keskellä.
Maaliskuussa 2008 Kulttuurien museossa avautui laaja erikoisnäyttely “Rajantakaista Karjalaa”. Näyttely on esillä tämän vuoden loppuun asti ja siihen liittyy myös mielenkiintoisia oheisohjelmia.
Kulttuurien museo tutkii ja esittelee maailman kansoja ja kulttuureita ja tallentaa niiden kulttuuriperintöä. Näyttelytoiminta avaa näkökulmia sekä menneeseen että nykymaailman tapahtumiin ja ihmisten elämäntapoihin eri puolilla maailmaa ja tarjoaa vaihtoehtoisia tapoja tarkastella maailman ilmiöitä. Kaukaa haettua -perusnäyttelyn lisäksi on vuosittain esillä myös vaihtuvia näyttelyitä.
Kulttuurien museon uusin teemanäyttely “Rajantakaista Karjalaa” kertoo maamme itärajan takana asuvista kansoista ja Suomen suhteista niihin 1900-luvulla historian myllerrysten keskellä. Näyttelyssä on esillä esineitä, tekstejä, valokuvia ja liikkuvaa kuvaa mm. inkeriläisten, karjalaisten, vepsäläisten, komien ja kolttasaamelaisten sekä paikallisten venäläisten elämästä ja kulttuurista. Näitä kansoja yhdistivät kielieroista huolimatta mm. samankaltaiset elinkeinot ja yhteinen uskonto. Ortodoksisen kirkon vaikutus alueen kansojen elämään on ollut merkittävä. Luostarit toimivat henkisen elämän ja myös käsiteollisuuden keskuksina 1920-luvulle asti, jolloin uskonnollinen toiminta Neuvostoliitossa tukahdutettiin. Myös sodat ja rajansiirrot ovat vaikuttaneet monin tavoin alueen kansojen elämään.
Näyttelyn esineistö ja materiaali on peräisin Suomen kansallismuseon kokoelmista ja osa on lainassa Pietarissa sijaitsevasta etnografisesta museosta.
Tennispalatsi, Eteläinen Rautatiekatu 8
puh. (09) 40 501.
Pääsymaksu 6 EUR (aikuiset), lapset ja Helsinki-kortin haltijat ilmaiseksi.
Linkit:
Teksti: Pirjo Kauppinen
Kuva: Markku Haverinen
Kuvassa: Ikoni Jumalanäiti kaikkien murheellisten ilo (tunnettu myös nimellä kolikkoikoni)

