Unelmien koti – Suomen kansallismuseon nukkekodit
Suomen kansallismuseon näyttelyssä on esillä kolmetoista nukkekotia museon omista kokoelmista. Näyttely esittelee nukkekotien historiaa noin 150 vuoden ajalta, 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun loppuun.
Suomen kansallismuseon näyttelyssä on esillä kolmetoista nukkekotia museon omista kokoelmista. Näyttely esittelee nukkekotien historiaa noin 150 vuoden ajalta, 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun loppuun.
Unelmien koti -näyttely tarjoaa mielenkiintoisen läpileikkauksen nukkekotien maailmasta sekä yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista tuona aikana. Esillä on myös muita pienoisrakennuksia, jotka täydentävät nukkekotien sisätiloihin keskittyvää maailmaa myös julkisivun ulkopuolelle. Näyttely jatkuu 6.11.2011 saakka Suomen kansallismuseossa.
1900-luvun alkuun asti nukkekodit kuvastivat varakkaan keskiluokan tai yläluokan elinympäristöä. Tuon ajan yhteiskunnassa kerroksellisuus oli korostunutta ja selväpiirteistä. Matkalla kohti aikuisuutta nukkekodit olivat lapsille heijastuksia aikuisten maailmasta. Ne tarjosivat tytöille mahdollisuuden harjoitella – tietoisesti tai tiedostamatta – talouden hoitoon kuuluvia asioita ja askareita.
Näyttelyssä on myös joitakin poikien leikkeihin kuuluvia pienoismaailmoja. Harvinaisuuksia ovat muutamat 1600- ja 1700-luvulta olevat hopeiset nukketalon esineet, jotka on valmistettu Hollannissa ja Ruotsissa.
Nykyaikaisia kotiunelmia
Näyttelyssä esitellään myös nykyajan unelmakoteja. Ne esittäytyvät viime syksynä toteutetuissa neljässä kerrostalossa. Hankkeeseen osallistuneet nuoret, aikuiset ja seniorit pohtivat syksyn ajan omaa unelmakotiaan sisustamalla toiveidensa pienoiskodin. Nämä kodit muodostavat näyttelyyn näkymän tästä ajasta. Unelmien kodit -hanke toteutettiin yhteistyössä Helsingin Diakoniaopiston, Diakonissalaitoksen ja Töölön palvelukeskuksen kanssa.
Nukkekotiharrastus pitää pintansa
Nukkekodit ja niiden parissa puuhailu viehättää edelleen – niin nykypäivän aikuisia kuin lapsiakin. Nukkekotien rakentamista ja sisustamista harrastaville Kansallismuseon näyttely toimii innostavana esimerkkinä ja inspiraation lähteenä omien luomusten toteuttamisessa.
Suomen kansallismuseo
Mannerheimintie 34,
puh. +358 9 4050 9544
avoinna: ti 11–20, ke–su 11–18
pääsymaksu: 7 € (aikuiset),
apset ja Helsinki-kortin haltijat 0 €.
Kansallismuseo Helsinki-kortti
Teksti: Helsinki Expert/Pirjo Kauppinen
Valokuva: Museovirasto / Marko Hämäläinen
Kuvassa Friemanin nukkekoti Raahesta 1860-luvulta.
Ajan tavan mukaan nukkekoti on rakennettu lasiovelliseen kaappiin.

