Kaupungin monet kasvot
Helsingissä teet kiehtovan matkan halki vuosisatojen. Kaupungin arkkitehtuurille on tyypillistä pohjoismainen vähäeleisyys ja hienostuneisuus.
Kaupungin keskusta, erityisesti Senaatintorin ympäristö muodostaa ainutlaatuisen uusklassistisen kokonaisuuden. Sitä hallitsee kolme C. L. Engelin suunnittelemaa rakennusta: Tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna ja Helsingin yliopiston päärakennus.
Engelin kädenjälki näkyy myös torin etelälaitaa reunustavissa kaupungin keskushallinnon rakennuksissa. Hän uudisti alun perin 1700-luvulla valmistuneet rakennukset torikokonaisuuteen sopivammiksi.
Torin läheisyydessä kohoava Aleksander M.Gornostajevin suunnittelema Uspenskin katedraali, joka on Euroopan suurin ortodoksinen kirkko, puolestaan edustaa Bysanttilais-venäläistä rakennustyyliä.
1800-luvun lopulla alkunsa saanut jugend-tyyli näkyy myös selvästi Helsingin kaupunkikuvassa, jossa siitä muodostui oma kansallisromanttinen tyylisuuntansa.
Tätä tyyliä parhaimmilla edustaa arkkitehtikolmikon Gesellius-Lindgren-Saarinen suunnittelema Kansallismuseo. Myöhäisempää jugendia upeimmillaan edustaa Suomen itsenäisyyden kynnyksellä valmistunut Eliel Saarisen piirtämä rautatieasema.
Funktionalismin parhaimmistoa Helsingissä ovat vuoden 1952 kesäolympialaisten kisapaikkana toiminut Olympiastadion sekä ydinkeskustassa sijaitseva Lasipalatsi.
Helsingin tunnetuimpiin rakennuksiin ja nähtävyyksiin lukeutuvat Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo sekä Timo ja Tuomo Suomalaisen Temppeliaukion kirkko ovat modernismin alkukauden parhaimmistoa.
Aivan viime vuosina valmistuneista rakennuksista tunnetuimpia ovat nykytaiteen museo Kiasma ja sen vieressä seisova lasiulkosivuinen Sanomatalo. Mielenkiintoinen nähtävyys on myös Ruoholahteen vuonna 2001 kohonnut High Tech Center.
Linkit:
Lähde: Helsingin kaupungin matkailuneuvonta
Kuva: Helsingin kaupungin kuva-arkisto

