HUB - Helsinki University Bulletin - Parasta Helsingissä

Opettaja joka rakastaa puita

Puistikot, kalliot, jokivarret ja vanhat lehmukset ovat taidehistorioitsijalle Helsingin kaupunkiaarteita. Ja menolippu menneeseen.

Tutkija Julia Donneria eivät tiiviisti kirjastossa vietetyt päivät haittaa. Kansalliskirjaston päätyikkunoista kun voi nähdä Senaatintorin suuret lehmukset. Niihin voi uppoutua, kun teksti kyllästyttää.

Puut ovat Helsingin yliopistossa taidehistoriaa opettavalle Donnerille tärkeitä. Hän on ensimmäiseltä ammatiltaan puutarhuri ja nyt tekeillä oleva väitöskirjakin kertoo suomalaisista puutarhoista.

Donneria kiinnostavat erityisesti koti- ja huvilapuutarhat, ja naisten suhde niihin. Gradussaan hän tutki Suomen kansallissäveltäjän, Jean Sibeliuksen, vaimon, Aino Sibeliuksen (1871–1969) puutarhaa.

Tämä Sibeliusten Ainola-kodin puutarha pääsi mukaan myös väitöskirjaan, jonka esimerkit keskittyvät 1900-luvun alkuun.

– Sibeliuksen Ainolan puutarhasta löytyi hieno lähdeaineisto. Muuten koti- ja huvilapuutarhat ovat luonteeltaan katoavia.

Väitöskirjan toinen merkittävä nainen on Jenny Elfving (1871–1950). Hän kouluttautui 1890-luvulla puutarhuriksi ja perusti Antreaan, Läntiseen Viipurinlääniin, oman puutarhakoulunsa.

Elfving oli myös naisasianainen, joka puhui naisten oman uran ja koulutuksen puolesta senaattia myöten.

– Aino Sibeliukselle puutarha oli henkilökohtainen kokemus, naisen oma tila. Elfvingille taas se oli väline naisten yhteiskunnallisen aseman edistämiseen. Puutarha tarjosi mahdollisuuden koulutukseen, toimeentuloon ja työelämään, Donner vertaa.

Donner laajentaa puutarhan käsitettä paitsi väitöskirjassaan, myös viime vuonna ilmestyneessä valokuvateoksessa, jonka nimi on löytöretki Helsinkiin.

Siinä Donner, syntyperäinen helsinkiläinen, esittelee yhdessä valokuvaaja Taneli Eskolan kanssa pääkaupungin salattuja pikku puutarhoja. Kaikkia niistä ei äkkiseltään ehkä puutarhoiksi ymmärtäisikään.

– Puutarha voi olla vain yksi puu tai kallio, joka on jäänyt rakennusten väliin.

Kävelijälle Helsinki tarjoilee lukemattomia kätkettyjä aarteita, Donner sanoo: kiviä, kallioita, puita ja viheralueita.

– Havaintokyvyn harjoittaminen on tärkeää. Jos kulkee aina autolla, ei huomaa maaston muotoja.

Julia Donnerin lempipaikat Helsingissä:

”Käkkyräinen, kaunis pieni puu". Aivan Helsingin yliopiston Metsätalon päädyssä (Unioninkatu 40)."

”Hieno etenkin keväällä ja kesällä, kun puut ovat lehdessä. Hiekkakenttä ja kauniita, muotoon leikattuja lehmuksia.” Puoli kilometriä Varsapuistikosta koilliseen (Viherniemenkatu).

"Vanhankaupunginlahti (Hämeentie 161) on kuin aikamatka Helsingin perustamiseen. Vantaajoki oli jo keskiajalla kuuluisa lohijoki. Oulunkylän rantapuistosta löytyy vanhojen huvilapuutarhojen jäänteitä; Haltialasta Jakob Kavaleffin 1900-luvun alussa perustama Niskalan arboretum (Kuninkaantammentie 40).”

”Tunnettu, hieno puisto, vaikka siitä onkin irrotettu palasia eri aikojen rakennusbuumeissa. Suuria, vanhoja puita – lapsuuden leikkipaikkoja.” (Bulevardi 40).

"Kallio, kauniit talot, hiekkakenttä ja vanhoja lehmuksia.” Etu-Töölössä, Eduskuntatalon ja Temppeliaukion kirkon välissä (Nervanderinkatu 8).

Teksti: Mervi Itkonen
Kuva: Veikko Somerpuro

Juttu on osa Helsingin yliopiston kansainvälisen tiedelehden HUB:in sarjaa, jossa tutkijat esittelevät suosikkikohteensa Helsingissä. Selaa ja tilaa HUB ilmaiseksi verkosta!

Kommenttisi *

Etunimi *

Sukunimi *

Email *