HUB - Helsinki University Bulletin - Parasta Helsingissä

Kuvataidelukiosta empirepalatsiin

Taidehistorioitsija Susanna Aaltonen viihtyy työpaikallaan. Eikä ihme. Harva viettää päivänsä yhtä hienossa paikassa kuin Helsingin yliopiston päärakennus.

Senaatintoria kehystävät tieteen, uskonnon, politiikan ja kaupan temppelit. Yksi niistä — ylväs empiretalo — on Susanna Aaltosen työpaikka: Carl Ludvig Engelin 1800-luvulla suunnittelema yliopiston päärakennus.

Nyt juomme kuitenkin kahvia uudemmassa tieteen palatsissa: keskustakampuksen toisessa merkkirakennuksessa, Porthaniassa, joka edustaa 1950-luvun elementtiarkkitehtuuria. Rakennus on maamerkki Aaltosen vasta valmistuneessa väitöstutkimuksessa.
Väitöskirja käsittelee sisustusarkkitehdin ammattia ja sen muotoutumista Suomessa 1940- ja 1950-luvuilla. Aihetta ei ole Suomessa aiemmin tutkittu, joten väitöstyö on tärkeä.

Aaltosen mukaan sisustusarkkitehdin ammatti on ollut Suomessa erilainen kuin muissa maissa. Siihen on kuulunut niin miehiseksi mielletty julkinen arkkitehtuuri kuin naisellisena pidetty kodinsisustus. Tämä näkyy myös kielessä.
—Esimerkiksi englannissa puhutaan designereista tai dekoraattoreista, ei arkkitehdeista, hän kertoo.
Eri ammattikuntien rajanvedoista on tosin kiistelty Suomessakin. Vielä 1940-luvulla sisustusarkkitehteja kutsuttiin huonekalupiirtäjiksi. Vähitellen he alkoivat saada töitä arkkitehtitoimistoista.

Esimerkiksi Aaltosen tutkima Lasse Ollinkari (1921–1993) työskenteli alkuun Porthanian suunnitelleen arkkitehdin, Aarne Ervin, toimistossa. Turkulainen Carin Bryggman (1920–1993) aloitti uransa arkkitehti-isänsä Erik Bryggmanin kohteissa.
—Arkkitehdit vastustivat alkuun kovasti sitä, että heidän apulaisiaan alettaisiin kutsua arkkitehdeiksi. Sisustusarkkitehdeille titteli oli keino nostaa alan arvostusta.
Suomalainen erityispiirre on sekin, että sisustusarkkitehteina on ollut tasaisesti naisia ja miehiä. Molemmat ovat suunnitelleet sekä koteja että julkisia tiloja.
Taidehistorioitsijan oma koti sijaitsee Kalliossa, johon hän ihastui jo 16-vuotiaana kuvataidelukiolaisena.
— Oma kotini on sekalaisesti sisustettu. Ei ihan huonekalumuseo, mutta kyllä huonekaluja on monelta aikakaudelta!

Susanna Aaltosen 5 lempipaikkaa Helsingissä:

”Ihanan värikäs kahvila, jossa näkyy omistajan persoonallinen kädenjälki. Lähiseudun kuvataidelukiolaisten suosiossa.”

”Pieni 1940-luvun kioski elävöittää koko puiston. Täällä on kesällä kiva käydä juomassa Laitilan limonadia. Talvella samat ihmiset pyörittävät kahviota Karhupuiston kulmassa.”

”Pieni helmi Vallilan puukaupunginosan keskellä.”

”Aarne Ervin suunnittelema rakennus edustaa 1950-luvun arkkitehtuuria. Tsekkaa ainakin ovaalinmuotoinen portaikko ja aulassa olevat taideteokset. Toisen kerroksen kahvilasta saa hyvää pullaa. Lisää Ervin arkkitehtuuria voi ihailla Suomen rakennustaiteen museon näyttelyssä. ”

”Työpaikkani, jossa taidehistorian oppiaineen tilat sijaitsevat. Unioninkadun puoleinen vestibyyli eli aula on hieno, samoin kipsiset korkokuvat ja veistokset.”

Teksti: Mervi Itkonen
Kuva: Veikko Somerpuro

Juttu on osa Helsingin yliopiston kansainvälisen tiedelehden HUB:in sarjaa, jossa tutkijat esittelevät suosikkikohteensa Helsingissä. Selaa ja tilaa HUB ilmaiseksi verkosta!

Kommenttisi *

Etunimi *

Sukunimi *

Email *