Helsinki-kortin kuukauden kohde
Kansallismuseon posliiniaarteet näytteillä
Suomen kansallismuseon erikoisnäyttelyssä on esillä taidokkaita venäläisiä posliiniesineitä 1700-luvulta aina neuvostoajan alkuun 1900-luvulle. Näyttely jatkuu vuoden loppuun asti.
“Lumoava posliini” -näyttely esittelee taidokkaita venäläisiä posliiniesineitä, jotka ajoittuvat 1700-luvulta aina neuvostoajan alkuun 1900-luvulle.
Kansallismuseon laaja ja upea posliinikokoelma on peräisin pääosin yksityisiltä lahjoittajilta. Kansainvälisesti arvostettu museon kokoelmasta tuli Kalle Saarelan (1902–1974) testamenttilahjoituksen ansiosta. Se käsitti noin 150 venäläisen posliiniesineen lisäksi myös länsieurooppalaista posliinia, mutta Saarelan perustaman säätiön varoin kokoelma on vuosien kuluessa kasvanut kaksinkertaiseksi.
Esillä olevaan näyttelyyn on valikoitu noin 200 esinettä museon kokoelmista – mm. teekalustoja, kahvikannuja, sokerikkoja, hedelmämaljoja, lautasia ja pienoisveistoksia. Näyttely tarjoaa hyvän yleiskatsauksen posliininvalmistuksen historiaan Venäjän keisarikunnassa, johon Suomi 1808–09 käydyn sodan seurauksena liitettiin. Pietariin 1744 perustetun Keisarillisen posliinitehtaan tuotannon lisäksi näyttelyssä on esillä myös useiden yksityisten posliinitehtaiden valmistamia esineitä. Tehtaita perustettiin 1800-luvulla Pietarin lisäksi myös Moskovan ympäristöön, jossa hyvää savea oli maaperässä runsain mitoin. Kansallismuseon näyttelyssä on esillä hienoja esimerkkejä pienten tehtaiden laadukkaista tuotteista. Neuvostoliiton ajan uudet yhteiskunnalliset ihanteet heijastuivat myös posliininvalmistukseen. Tuolloin suosittujen pienoisveistosten sarja sai jatkoa 1900-luvun tyyppi-ihanteiden hahmoissa.
Teemaan liittyen museossa on esillä myös valokuvataiteilija Anne Hämäläisen kuvasarja Tsarskoje Selon ja Pavlovskin palatseista ja niiden tunnelmasta.
Suomen kansallismuseo, Mannerheimintie 34,
puh. (09) 4050 9544.
Pääsymaksu 7 EUR (aikuiset), lapset ja Helsinki-kortin haltijat ilmaiseksi.
Linkit
Teksti: Helsinki Expert/ Pirjo Kauppinen
Kuva: Posliininen teeastiasto kahdelle: Keisarillinen posliinitehdas.
Valokuvaaja: Rauno Träskelin

