Luova - nuorten verkkolehti
Your Move liikuttaa Olympiastadionilla
Your Move Suurtapahtuma kutsuu kaikki nuoret ja vähän vanhemmatkin liikkumaan, kokeilemaan uusia lajeja ja kokemaan ainutkertaisia elämyksiä 27.5.-1.6. Olympiastadionin ympäristöön.
Arviolta 50 000 osallistujaa keräävä nuorisoliikunnan suurtapahtuma Your Move starttaa tulevana viikonloppuna. Helsingin Olympiastadionin ympäristöön sijoittuva tapahtuma on suunnattu 13-19-vuotiaille.
Your Movessa pääsee kokeilemaan yli 50 eri urheilulajia uusilla kekseliäillä tavoilla. Kolme erilaista toimintarataa haastavat nuoret testaamaan taitojaan. Ensimmäistä kertaa Suomessa käytössä ovat 45 metrin pituinen Turbomove-rata, Islannista tuotava Viikinkirata sekä tapahtumaa varten rakennettava Ninjarata.
Nuoren Suomen ja SLU:n organisoima Your Move on kolme vuotta kestäneen kampanjan huipennus.
– On hienoa, että Helsinkiin on syntynyt uusi erityisesti nuorille suunnattu liikunnallinen suurtapahtuma. Lukuisista toimintaradoista voi hakea samalla inspiraatiota kesälomaohjelmaan. Toivottavasti Olympiastadionin läheisyys kannustaa osallistujat huippusuorituksiin, Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toteaa.
Huippuesiintyjät luovat tunnelmaa
Ainutlaatuisen laajan liikuntatarjonnan lisäksi tapahtumassa panostetaan musiikkiesiintyjiin. Lavalla nähdään mm. Jenni Vartiainen, Fintelligens, Cheek, Don Johnson Big Band sekä Pintandwefall. Mukana on myös indiesuosikki Disco Ensemble, glam rock -yhtye Reckless Love, sekä vastikään uuden kehutun albuminsa julkaissut Haloo Hel-sinki! ja useita muita mainioita esiintyjiä. Lisäksi Your Move tekee yhteistyötä Helsingin nuorisoasiainkeskuksen kanssa - syksystä asti DJ:n taitoja harjoitelleet nuoret tulevat esiintymään Bass Campin nimellä tapahtuman jokaisena päivänä. Myös Bass Campin vetäjä esiintyy yhdessä dj-kollegansa kanssa Bright Shades -duona.
Your Move on houkutellut mukaan myös ison joukon Suomen kirkkaimpia urheilutähtiä.
Aukioloajat ja liput
Tapahtuma-alue on avoinna perjantaista 27.5. seuraavaan keskiviikkoon 1.6., arkipäivinä kello 15-22 ja viikonloppuna kello 12-22. Pääsylippuja myydään ennakkoon Tiketistä 12 euron ja ovelta 15 euron hintaan. Lippu on voimassa yhden päivän. Etenkin autoilijoiden kannattaa huomioida, että Your Move aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyitä alueella.
Lisätietoja löydät tapahtuman sivuilta.
Linkit:
Teksti: Your Move & Annukka Salo
Kuva: Your Move

