Vesijuoksua Helsingin maauimaloissa
Tehokkaan lajin kokeilu onnistuu sekä kaupungin maauimaloissa että luonnonvesissä.
Tehokasta, lempeää, edullista
Kesä kutsuu kuntoilijoilta ulos. Varteenotettava laji lomaliikkujille on vesijuoksu, jota voi harrastaa sekä maauimaloissa että luonnonvesissä. Lajin kokeilukynnys on tehty matalaksi, sillä suurin osa uimaloista lainaa vesivöitä kävijöilleen maksutta.
Vesijuoksulla on monta valttia hallussaan. Se on tehokasta kuntoilua, sillä vesi on tuhat kertaa tiheämpää kuin ilma. Tunnin intensiivinen treeni kuluttaa jopa kolmanneksen vuorokauden lepoenergiankulutuksesta. Vedessä juokseminen sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille treenaajille. Monet nivelkivuista kärsivät, vammaiset, ikääntyneet tai ylipainoiset ovat löytäneet vesijuoksun.
Stadikalla on tunnelmaa
Helsingissä vesijuoksua voi harrastaa esimerkiksi Uimastadionilla. Kesäisenä tiistai-iltana altaasta löytyvät hölkkäämästä myös Jepa Leväsvirta ja Sampo Kyllönen. Pariskunta kertoo vesijuoksevansa "Stadikalla" muutaman
kerran viikossa.
-Älyllinen istumatyö kaipaa vastapainokseen virikkeitä keholle. Vesijuoksusta saa likkuvuutta selän nikamiin, olkapäihin ja lapoihin, kustannustoimittajana työskentelevä Jepa listaa syitä lajivalinnalleen.
Uimastadionia pariskunta pitää erinomaisena juoksupaikkana, koska vesijuoksijoille on varattu oma ratansa.
-Avoimen taivaan alla on kiva juosta, eikä kloorinhajukaan tunnu. Uimastadionin saunoissa kelpaa venytellä juoksun jälkeen.
Jepa ja Sampo ovat hankkineet uimastadionille kausikortit (81/ 40,50 e), joten treenaaminen ei tule edes kalliiksi. Tämän kesän erityishankinta ovat räpylämäiset uimakäsineet, joilla juoksutreeniin saa lisätehoa.
-Nämä ovat niin tehokkaat, että hankimme vain yhden parin. Koko treeniä ei kuitenkaan viitsi vetää hanskat kädessä, Sampo kertoo kauhoessaan rataa eteenpäin.
Pariskunta on vesijuoksijoina itseoppineita, kuten suuri osa lajin harrastajista. Vesijuoksun voi heidän mukaansa hyvin aloittaa ilman erityistä ohjaustakin.
-Ehkä jos juostessa kipeytyy ymmärtämättä miksi, kannattaa kysellä ohjausta.
Meditaatiota ja luontoelämyksiä
Jepa ja Sampo muistuttavat, että vesijuoksua turvallisempaa lajia on vaikea keksiä. Rasittavuustasoa voi säädellä oman kunnon mukaan - voi juosta nopeasti tai hitaasti, puoli tuntia tai tunnin.
-Vedessä ei huomaa edes hikoilevansa ja tunnelma on lähes meditatiivinen! Usein vasta kuivalle maalle kivutessaan huomaa, että on rehkinyt aika tavalla, Jepa ja Sampo kuvailevat.
Eikä harrastusta tarvitse jättää, vaikka siirtyisikin kaupungista välillä mökkimaisemiin. Luonnonvesissä treenaaminen on vesijuoksun aatelia:
-On hassu tunne hölkätä yksinään järvenselällä, lintuja, puita ja pilviä katsellen. Ilmapiiri on toinen kuin uimastadionilla, jossa urheilullisuus on eri tavalla pinnassa.
Linkit:
Lisätietoa Helsingin maauimaloista Tietoa vesijuoksusta suomalaisen vesiliikuntainstituutin sivuilta Suomi vesijuoksee Suomi Vesijuoksee, Finland Vattenlöper Facebookissa
Teksti ja kuva: Meri Siippainen

