Kesä alkaa Stadikalta
Kesän aikana Uimastadionilla voi uimisen ja auringonoton lisäksi harrastaa myös ohjattua liikuntaa.
Kaupunkilaisten rakastaman Uimastadionin, tuttavallisemmin Stadikan, avaus on perinteisesti ollut kesäkauden alkamisen merkki. Uimastadion avasi ovensa maanantaina 10.5. klo. 6.30.
Avauspäivän aamuna ensimmäisen veteen kastautuneen sija on tavoiteltu ja tulijoita on usein ollut tungokseen asti.
─ Aamulla portilla oli jo kuudenkymmenen innokkaan jono ja ilmassa oli pientä kilpailua ensimmäisen uimarin epävirallisesta tittelistä. Esimerkiksi viime vuodelta tutut espoolaispojat ehtivät tänä vuonna ensimmäisinä hyppytorniin, kertoo Uimastadionin kesäesimies Sari Tamminen.
Seuraava odotettu tapahtuma Uimastadionilla on tiistaina 1.6., kun vesiliukumäki avataan. Suurimmat vesipedot pääsevät siis juhlistamaan koulujen kesälomien alkamista vaikka vesiliukumaratonilla! Muita Stadikan vetonauloja ovat mm. voimailupaikka, Beach-volley- ja koripallokentät sekä tietenkin erilaiset altaat.
Vaikka maauimalatoiminta on hyvin säästä riippuvaista, riittää uimareita koleillakin säillä. Mittarin kiivetessä hellelukemiin Uimastadion täyttyy auringonottajista ja leppoisan kesäpäivän viettäjistä - suurin mitattu kävijämäärä on saatu lämpöaallon avustuksella jopa 10 000 asiakkaaseen.
Kesän aikana Stadikalla on myös ohjattua liikuntaa. Luvassa on mm. vesivoimistelua ja vesijuoksun tekniikan opiskelua, puistojumppaa Uimastadionin edustalla sekä uimakouluja niin lapsille kuin aikuisillekin.
Uimastadion on ollut yksi kaupungin suosituimmista kesäkohteista jo usean sukupolven ajan. Sen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1938. Avajaisia päästiin pitämään vasta yhdeksän vuotta myöhemmin, uima-altaiden toimiessa sotien aikana elintarvikkeiden säilytyspaikkana.
Uimastadion on auki 19.9. saakka. Kumpulan maauimala avataan maanantaina 24.5.
Linkit:
Uimastadion Kumpulan maauimala Liikuntaviraston ohjattu liikunta
Teksti: Sanna Hellstedt/ Sanna Agullana
Kuva: Helsingin kaupungin kuvapankki

