Kirjoita hakukenttään laji tai suorituspaikka.
Jäähallit Kuntoradat Kunto- ja voimailusalit Ladut Liikuntahallit Liikuntapuistot Luonnonjääkentät Maauimalat Talviuintipaikat Tekojääradat Tenniskentät Uimahallit Uimarannat Urheilukentät
MTV3 Yle Iltalehti
<< Paluu edelliselle sivulle
Reitti Vanhankaupunginlahden ympäri sopii loistavasti rauhallisesta menosta pitävälle sunnuntaipyöräilijälle.
Vanhankaupungin lahden ympäri ajellessa kiirehtiminen ei kannata, sillä parinkymmenen kilometrin matkalla on paljon nähtävää. Alue houkuttelee myös paljon muita ulkoilijoita. Kiertosuunta kannattaa valita siten, että reitin ehdottomasti epämukavin osuus – Kulosaaren silta – tulee suoritetuksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Onneksi tuulisen sillan molemmin avautuvat hienot maisemat. Hermannin rantatieltä matkaa voi jatkaa Toukolankadulle saakka aistimaan Arabianrannan taideteollisuuskeskuksen tunnelmaa. Varsinaisia rantoja kannattaa välttää rakennustöiden vuoksi. Design ja taide ovat täällä osa elämää. Kaupunki edellyttää, että alueen uusien rakennusten rakennuskustannuksista sijoitetaan 1-2 prosenttia taiteeseen.Arabianrantaan kiinnittyvän Toukolanrannan rakentumista on myös hauska seurata. Jos haluaa pitää paussin, voi piipahtaa Annalan puutarhaan. Puutarhanhoidon harrastuspaikkana toimivassa Annalassa pääsee tutustumaan näytepalstoihin mm. lääkeyrteistä, värjäyskasveista, vanhoista Helsingin puistoruusuista ja keittiökasvimaasta. Vaihtoehtoisia vierailukohteita ovat lähekkäin sijaitsevat Tekniikan museo ja Voimalamuseo sekä Viikin kampusalueella sijaitseva Maatalousmuseo. Viikissä satunnainen vierailija bongaa sekä lintuja että lintubongareita. Myös lehmä voi osua näkökenttään. Pyörätie sukeltaa läpi puulajipuiston eli arboretumin, jossa kasvaa sekä kotoisia että muualta tuotuja puulajeja. Varsinaiselle, noin kolmen kilometrin mittaiselle, merkitylle luontopolulle mennään jalan. Viikistä matka jatkuu kohden Herttoniemeä.Lopuksi voi käydä fiilistelemässä Missä kuljimme kerran -maisemia Kivinokalla. Rannalla voi vielä aistia työväenhistorian henkäyksen, vaikka Allu Kajanderin kesänviettopaikasta avautuvat näkymät Helsinkiin ovat sittemmin melkoisesti kaupungistuneet. Kaupunginsuunnitteluvirasto on laatinut kotiseutupyöräreittejä helsinkiläisille. Vuodelta 2004 oleviin karttoihin on merkitty nähtävyyksiä ja levähdyspaikkoja.
Kotiseutupyöräreitit Kevyen liikenteen Reittiopas Vaihtelua pyöräreitille: kierrä Itäväylä rannan kautta Helsinki.fi:ssä
Teksti ja kuva: Sanna Agullana
Kommentoi, kerro pyöräilyvinkkisi! *
Liikenne ja kartat Teatteri, tanssi ja musiikki
Suomen urheiluliitto Nuori Suomi Suomen latu Helsingin latureittipalvelu Yliopistoliikunta Pääkaupunkiseudun ulkoilukartta