Maratoonareiden juhlajuoksu pingotaan tulevana lauantaina Helsingissä
Suomalaisten juoksuinnostus näkyy taas lauantaina 14.8.2010 katukuvassa, kun tuhannet maratoonarit koettelevat rajojaan Helsinki City Marathonin 30-vuotis-juhlajuoksussa.
Juokseminen on nykyään trendikästä ja ihminen on todistetusti laumaeläin. Kun kaveri alkaa treenata ja kertoo fyysisen kunnon kohoamisen ohella henkisistä, suorastaan meditatiivisista kokemuksistaan, on lähdettävä kokeilemaan. Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan juoksulenkkeilyä harrastaa Suomessa peräti 639 000 ihmistä.
- 2000-luvun alusta harrastajien määrä on kasvanut 80 prosenttia. Ilmiö ei ole tapahtunut vain Suomessa, vaan juoksusta on tullut maailmanlaajuinen trendi, Elixirin juoksukoulua isännöinyt Samuli Vasala kertoo.
Kaikki eivät suinkaan tähtää juoksuharrastuksessaan kuningasmatkalle, mutta yhä useampi haluaa saada mitalin ja diplomin konkreettiseksi todistukseksi itsensä ylittämisestä ja päämäärätietoisesta harjoittelusta. Maraton on monelle tavoittelemisen arvoinen suoritus, sillä elämää leimaa nykyään pitkälti elämyksellisyys ja haasteellisuus.
Toiset ovat valmistautuneet kuukausia ensimmäiselle 42,195 kilometrin etapilleen, maratonhirmuille taipale on vain puristus muiden joukossa. Pienen piirin maratonintoilijat tavoittelevat kovien aikojen sijaan pääsyä 100+ -kerhoon juoksemalla kaikki mahdolliset maratonit. Maaginen matka voi viedä mukanaan ja siitä voi tulla jopa eräänlainen elämäntapa.
Valmistele mieli ja keho matkalle huolella
Maraton vaatii päättäväisyyttä ja huolellista, tahdonvoimaista harjoittelua, joka on aloitettava hyvissä ajoin ennen numerolapun kiinnittämistä rintaan. Juoksussa on hyvä muistaa periaate: helposta vaikeaan, hitaasta nopeaan. Maraton ei ole matka, jolle lähdetään hetken mielijohteesta. Sitäkin kuitenkin tapahtuu.
- Aina löytyy joku, joka lyö vetoa pystyvänsä juoksemaan maratonin kylmiltään. Siinä ei ole kyllä mitään järkeä, sen verran kipeän kropan siitä hommasta saa. Voi olla, että toista maratonia ei enää sen jälkeen tule, Vasala naurahtaa.
Mikäli Helsinki City Marathonin jälkeen jää kaipaamaan lisää haasteita tai elämyksellisempää maastoa, maratonin voi pinkoa myös esimerkiksi Aasian ja Euroopan rajalla, Kiinan muurilla tai Grönlannin jääkentillä. 42 kilometriä upeita maisemia juoksutossut jalassa on sen verran unohtumaton kokemus, että tavoiteajat voi surutta vaihtaa hetkestä nauttimiseen ja meditatiiviseen kokemukseen.
Helsinki City Marathonin viralliset sivut Kansallinen liikuntatutkimus
Teksti: Noora Niemelä
Kuva: Timo-Pekka Heima

