Pitkiä pellavia - laskiainen Helsingissä
Laskiaisena kannattaa ottaa pulkka mukaan ja suunnata perheen tai ystävien kanssa ulos. Kaupungista löytyy myös hauskoja laskiaistapahtumia.
”Pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja räätiköitä kuin nurkanpäitä…”. Laskiaiseen kuuluvia juhlapäiviä ovat laskiaissunnuntai ja laskiaistiistai. Laskiaisen jälkeen vietettiin ennen Suomessakin katolisen kirkon paastonaikaa, joka loppui vasta pääsiäisenä. Suomalaiseen laskiaiseen kuuluu ainakin ulkoilu, mäenlasku, hernekeitto ja laskiaispullat.
Kalasataman talvitapahtuma
Kalasataman alueella Suvilahdessa järjestetään laskiaisviikonloppuna talvitapahtuma, jossa veistetään lunta ja hiihdetään kilpaa. Lauantaina 5.3. klo 11–18 Kalasatamassa voi osallistua ja tutustua lumenveistoon. Ohjelmassa on myös lumenveistoluento ja humoristinen jury, joka arvioi valmiit teokset yleisön kuullen. Tarjolla on musiikkia ja mehutarjoilua, sekä mahdollisuus grillata omia eväitä. Lumenveistäjille lämpiävät Suvilahden saunat.
Laskiaissunnuntaina Verkkosaaressa järjestetään Sörkan mestaruushiihdot isoille ja pienille hiihtäjille. Tapahtuma alkaa klo 12. Koko perheen hiihtotapahtumassa seikkailee mukana myös Muumi. Lisätietoja hiihtokilpailuista ja ilmoittautumisesta löydät Kalasataman talvitapahtuma -sivuilta.
Pulkkamäkeen!
Viimeistään laskiaisena kannattaa suunnata Käpylään, Taivaskallion pulkkamäkeen. Samalla voi perheen pienimpien kanssa piipahtaa Taivaskallion laskiainen -tapahtumassa sunnuntaina klo 12-14 Taivaskallion juhlakentällä ja Onnenpuistossa. Myös Annalan kartanossa Vanhassakaupungissa järjestetään perinteinen laskiaistapahtuma sunnuntaina klo 11-14. Paikan päällä voi liukumäen laskun ja ulkoilun lomassa nauttia laskiaispurtavaa sisätiloissa. Laskiaistiistaina 8.3. pääkaupunginseudun ylioppilaskunnat järjestävät perinteisesti pulkkamäen Kaivopuiston Ullanlinnanmäellä.
Laskiaisiloa Tuomarinkylän kartanolla
Helsingin kaupunginmuseo järjestää laskiaissunnuntaina klo 13–14 ohjelmaa lapsiperheille Tuomarinkylän kartanolla. Kartanon kotitonttu ystävineen on lasten tavattavissa. Pihamaalla ja kauniissa puistossa lasketaan mäkeä, tehdään lumiukkoja ja leikitään talvisia pihaleikkejä. Kartanomuseon Tyylikästä-näyttely on auki klo 11–17. Museoon ja tapahtumiin on vapaa pääsy.
Lupa herkutella
Laskiaiseen kuuluu herkuttelu. Pulkkamäkieväiden lisäksi voi istahtaa kahvilaan testaamaan vaikkapa erilaisia laskiaispullia, mantelimassalla tai mansikkahillolla. Laskiaisen hengessä kahville ja pullalle voi suunnata paikkaan, jossa talvinen maisema ja makunautinto yhdistyvät. Esimerkiksi Uunisaaren kahvila tai Kaivopuiston rannan kahvilat ovat oivia paikkoja tarkkailla vaikkapa jäällä liikkuvia uskalikkoja. Tiesitkö muuten, että laskiaispullan alkuperämaa on luultavasti Saksa? 1600-luvun Saksassa pulla ruskistettiin voissa ja höystettiin rusinoilla sekä korinteilla ja nautittiin maidon kera.
Linkit:
Kalasataman talvitapahtuma Laskiaisiloa Tuomarinkylän kartanolla Kahviloita Helsingissä - Visithelsinki
Teksti: Annukka Salo
Kuva: Flickr / Esko Kurvinen

