Gardenia Helsinki Seurasaaren ulkomuseo Korkeasaaren eläintarha Tiedekeskus Heureka Tropicario
<< Paluu edelliselle sivulle
Kaapelitehtaan Merikaapelihalli muuttuu 24.-25. huhtikuuta jo kolmatta kertaa Kierrätystehtaaksi.
Kierrätysliikkeen järjestämä Nuukuusviikko rohkaisee tänä vuonna valitsemaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä elämäntapavalintoja.Kaapelitehtaan Kierrätystehdas on suurin Nuukuusviikon aikana järjestettävistä tapahtumista. Kierrätystehtaan ohjelmaan kuuluvat tavara-, myynti- ja tietotorit sekä lukuisat työpajat. Tavaratori toimii “tuo tai vie” -periaatteella. Torille voi tuoda koko viikonlopun ajan käyttökelpoisia vaatteita, leluja, kirjoja ym. kodin tarvikkeita. Mukaansa saa ottaa ilmaiseksi mitä haluaa. Sähkö- ja elektroniikkaromulle on tänä vuonna järjestetty oma keräyspiste sisäpihalla.Taitotorin kierrätysaiheisissa työpajoissa voi mm. tehdä koruja ja kirjailla, suunnitella uuden lempivaatteen sekä solmia huivin japanilaisittain kassiksi tai paidaksi! Työpajoja järjestävät mm. Kierrätyskeskus, Nuorisoasiainkeskus, Ompeluseurat, Saumuriralli ja Työväenopisto.Tietotorilla voit kysellä neuvoja mm. jätteiden lajittelusta ja keräyspisteistä, tai tutustua bookcrossingiin . Kaapelitehtaan sisäpihalla on Hyötypyörän fillaripaja, jossa pyörän voi huoltaa kesäkuntoon. Sisäpihalta löytyy myös Vegemestan myyntipiste, josta saa kasvishampurilaisia ja virvokkeita.Lavalla nähdään mm. Risain 2010 -kilpailun voittajan palkinta, risaineri Aija Rouhiaisen työnäytöksiä ja Remake EkoDesignin järjestämä näytteilleasettajien suuri muotinäytös. Tanssiteatteri Hurjaruuth esittelee Kierrätysmateriaaleista tehtyä teatterirekvisiittaa sekä lasten ja nuorten Ruutia!-tanssifestivaalia.Myyntitorin kahdesta kerroksesta löytyy kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita, koruja ja laukkuja sekä luomutuotteita vaikkapa äitienpäivälahjaksi. Muuallakin kuin Kaapelitehtaalla tapahtuu – Nuukuusviikon verkkosivuilta löydät tietoa mm. lasten ja lapsiperheiden kierrätyspaperityöpajasta , yliopiston kampusten tavaranvaihtotoreista ja paljon muusta!Kierrätystehdas la– su 24.– 25.4.2010 klo 10– 17 Kaapelitehdas, Merikaapelihalli, Tallberginkatu 1, Helsinki (ovet M1, M2, M3, M4)
Kierrätystehdas Nuukuusviikko
Teksti: Marja Lintula, Annukka SaloKuva: Kierrätystehdas / Petri Eskelinen
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email
Helsingin kaupungin matkailutoimisto Espoon matkailu Vantaa