Gardenia Helsinki Seurasaaren ulkomuseo Korkeasaaren eläintarha Tiedekeskus Heureka Tropicario
<< Paluu edelliselle sivulle
Ulkoilmakahviloissa istuskelu kuuluu helsinkiläiseen kesäpäivään.
Kesä tuo mukanaan kesäkahvilat. Monet ympäri vuoden toimivat kahvilat avaavat omat kesäterassinsa, ja lisäksi ovensa avaa usea ainoastaan kesäisin auki oleva kahvila. Erilaisia kesäkahviloita ja kioskeja löytyy myös valvotuilta uimarannoilta sekä isoista puistoista. Kesän uutuus on Suvilahteen avattu Kesäkahvila Aaltopelti. Café Aaltopellissä on vaihtuvia taidenäyttelyitä, keikkoja ja poikkitaiteellista toimintaa. Matkalla kahvilaan kannattaa rahaa nostaa esimerkiksi Sörnäisten metroasemalta, sillä Aaltopellissä käy vain käteinen. Cafe Krypta puolestaan tunnetaan keskeisen sijaintinsa lisäksi erikoislaatuisesta miljööstä. Vapaaehtoisvoimin toimiva kesäkahvila sijaitsee paraatipaikalla Tuomiokirkon kivijalassa. Kahvila on avoinna kesäkuusta syyskuuhun.Aivan Helsingin ytimessä sijaitsee myös Café Köket. Viihtyisä torikahvila sijaitsee Havis Amandan kyljessä Kauppatorin läheisyydessä. Vilkkaasta toritunnelmasta voi nauttia vapusta syyskuulle.Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta taas löytyy viinikahvila Viola. Romanttinen pitsihuvila satsaa suomalaisherkkuihin niin viineissä kuin ruoassa.Kaisaniemenrannasta Tokoinrannan kautta on lyhyt kävelymatka kesäkahviloiden klassikkoon eli Linnunlaulun Sinisen Huvilan kahvilaan. Leppoisassa kahvilassa voi ihastella kesäisen Töölönlahden maisemia sekä ympäröiviä huviloita toukokuusta syyskuulle.Linnunlaulusta hieman itään kalliolaista kesäkahvilatunnelmaa tarjoaa Bear Park Cafe eli Karhupuiston kioski. Pikkuruisesta kahvilasta voi ostaa kahvia, jäätelöannoksia ja korvapuusteja. Kahvila on avoinna säävarauksella huhtikuusta syyskuuhun.Kesäillan viiletessä kannattaa huristella lenkki kolmosen raitiovaunulla takaisin Senaatintorille ja istuutua Café Engelin kesäterassille nauttimaan Kesäkino Engelin ulkoilmaelokuvista ja punaviinistä.
Café Aaltopelti Bear Park Café Café Engel Café Krypta Café Köket
Teksti: Ilona Hietanen ja Anna-Kaisa KontinahoKuva: Helsingin kaupungin kuva-arkisto / Paul Williams
Mitkä ovat sinun mielestäsi Helsingin parhaita kesäkahviloita? Mitkä muut asiat kuuluvat olennaisesti helsinkiläiseen kesään? Kerro meille mielipiteesi. Julkaisemme osuvimmat kommentit Helsinki.fi-sivustolla.*-merkityt kentät ovat pakollisia
Nimi tai nimimerkki * Sähköpostiosoite
Helsingin kaupungin matkailutoimisto Espoon matkailu Vantaa