Design Forum Shopin kuukauden muotoilija
Artenomi Henri Ulmanen kiinnostui muotoilusta jo nuorena poikana. Hänen suunnittelemansa aurinkolasimallisto, Ulmanen Collection lanseerattiin juuri Firenzessä.
Heinäkuu 2008
Artenomi Henri Ulmanen (synt. 1973) on juuri palannut Firenzestä, jossa lanseerattiin hänen suunnittelemansa aurinkolasimallisto, Ulmanen Collection. Ulmanen on tyytyväinen, eikä syyttä: mallistoa myytiin jo Italiaan, Ranskaan ja Japaniin, ja syksyllä on vuorossa esiintyminen Pariisin muotiviikoilla.
Ulmanen kiinnostui muotoilusta jo nuorena poikana. Harjoittelu lasin ja teräksen parissa jatkui ensin teollisen muotoilun opintoina Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa, sitten 1998 perustetussa omassa toimistossa. Työ muotoilun läänintaiteilijana Pohjois-Savossa teki muotoilun kansainvälisen markkinoinnin tutuksi. Vuodesta 2007 hän on toiminut muotoilun läänintaiteilijana Etelä-Savossa.
Muodista ja asusteista Ulmasen sai kiinnostumaan oma puoliso, jolle hän suunnittelikin ensimmäiset aurinkolasit. Työ jatkui mallistoksi, ja myös miehet saivat omansa. Tulevaisuudessa Ulmanen toivoo saavansa suunnitella kohteita, joissa yhdistyvät taiteen tekeminen ja muotoilu – vaikkapa koruja, kelloja tai valaisimia.
Kuukauden muotoilija on Design Forum Shopin kampanja, joka nostaa esille vuoden aikana 12 nuorta lahjakasta suomalaista muotoilijaa.
Design Forum Shop
Erottajankatu 7
Linkit:
Teksti: Design Forum
Kuva: Joanna Moorhouse
