Pyöräilyä ja kulttuuria Mellunkylässä
15.-18. toukokuuta järjestettävä FillariFestari lanseeraa mm. Hitausajot.
Helsingin Mellunkylän kaupunginosissa järjestetään 15.-18. toukokuuta uudenlainen liikuntaa ja kulttuuria yhdistävä ilmaistapahtuma - FillariFestari.
Se on yksi tämän vuoden suurimpia polkupyörätapahtumia. Järjestelyissä on ollut mukana laaja kirjo alueen järjestöjä, yrityksiä ja virastoja sekä myös valtakunnallisia organisaatioita.
Ohjelmassa on mm. pyöräilykulttuuria pohtiva
seminaari, jonka avaa liikenneministeri Anu Vehviläinen, Skidirock Kurkimäessä,ostarijuhlintaa Kontulassa ja Mellunmäessä sekä päätapahtuma sunnuntaina
Kelkkapuistossa.
- Pyöräily on tulevaisuutta etenkin kaupunkialueilla. Se on ekologinen ja kansanterveyttä edistävä liikkumismuoto, toteaa mellunkyläläinen Pekka Saarnio Liikenneturvasta.
- Haluamme festareilla luoda myös paikallista yhteistoimintaa
asukkaiden ja järjestöjen kesken. Tästä tapahtumasta voi sanoa, että se on traditio jo syntyessään.
- Ajatus koko Mellunkylää yhdistävästä liikuntahankkeesta tuli asukkailta viime syksynä. Talven mittaan tapahtuma paisui ja siihen yhdistyi paljon kulttuuria. Tuotantomallista ollaan oltu kiinnostuneita jo nyt muissakin kaupungeissa, hehkuttavat Larri Helminen ja Ilkka Tuominen Kontukeskus ry:stä, joka vastaa festarin koordinoinnista ja päätapahtumien tuotannosta.
- Pyöräilyreittejä on kaikenkuntoisille, esimerkiksi Hitausajot Mellunmäen ostarin ympäri. Tervetuloa
Mellunkylään, Helsingin vetovoimaisemmalle esikaupunkialueelle.
Festivaalin ohjelma löytyy Mellunkylän alueportaalista (www.alueportaali.net).
Teksti: Kulttuuriasiainkeskus
Kuva: Helsingin kaupungin kuvapankki
Otsikko
[ Kirjoita sisältöteksti tähän. ]


