Nyyti on opiskelijan olkapää
Tiede- ja taidekorkeakouluopiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry tarjoaa apua erilaisissa elämäntilanteissa. Mikään aihe ei ole liian pieni tai suuri yhteydenotolle.
Aina ei opiskelijankaan elämä ole yhtä auvoa. Mieltä voi painaa huoli jaksamisesta, raha-asioista tai vaikka parisuhteesta. Opiskeluahdistuksen saartamana voi tuntua, että omat voimavarat eivät kerta kaikkiaan riitä.
Onneksi stressin ja pahan olon kanssa ei tarvitse painiskella yksin. Nyyti on opiskelijan olkapää, joka olemassa juuri sinua varten. Nyyti on helposti lähestyttävä yhteisö, jonka toimintaa ohjaavat opiskelijalähtöisyys, mielen hyvinvointi, välittäminen, yhteisöllisyys ja luotettavuus.
Nyytin tukikeskuksessa toimii sekä puhelinpäivystys että henkilökohtainen vastaanotto, jonne voi tulla ilman ajanvarausta juttelemaan kaikesta mielen päällä olevasta. Aina voi myös kirjoittaa sähköpostia päivystävälle Virtuaaliolkapäälle.
Nyyti järjestää myös erilaisia teemailtoja ja ryhmiä, jotka käsittelevät opiskelijoille tuttuja aiheita kuten jännittämistä ja opiskelumotivaatiota. Lisäksi Nyytin verkkosivuilla toimii nettiryhmiä, joissa mieltä askarruttavista asioista voi keskustella muiden opiskelijoiden ja Nyytin työntekijöiden kanssa.
Työntekijät ovat tukemaan ja auttamaan koulutettuja vapaaehtoisia, ja Nyytissä on mahdollista asioida myös nimettömänä. Päivystäjä pyrkii ensisijaisesti luomaan rauhallisen ja luottamuksellisen tilanteen, jossa asiakas voi purkaa murheitaan. Hyvän kuuntelijan kanssa keskusteleminen todella auttaa, sillä jo kuvaamalla toiselle ihmiselle tilannettaan asiat usein selvenevät ja jäsentyvät omassa mielessä.
Tuen hakeminen ajoissa on tervettä itsestä huolehtimista. Mikään aihe ei ole liian pieni tai suuri yhteydenotolle. Jo se riittää, että on halu puhua.
Nyytin verkkosivuilta voi katsoa ajantasaiset tiedot päivystysajoista sekä ryhmien ja teemailtojen aiheista ja ajankohdista. Sivuilla on myös hyödyllisiä linkkejä ja artikkeleita sekä monenlaista tietoa elämänhallinnasta ja opiskelusta.
Nyyti ry:n toimisto
Rikhardinkatu 4 B (3. krs.)
00130 Helsinki
puh. (09) 684 0660
sähköposti: toimisto@nyyti.fi
Linkit:
Teksti: Liisa Lähteenmäki
Kuva: www.nyyti.fi
