Yliopisto-opiskelijoiden syksy alkaa karnevaalitunnelmissa
Helsingin yliopisto ja HYY juhlistavat syyskauden alkua maanantaina 1.9. Helsinki.fi mukana!
Yliopiston syyslukukauden avajaisia ja avajaiskarnevaaleja vietetään maanantaina 1. syyskuuta. Avajaisiin ja karnevaaleihin pääsevät osallistumaan kaikki yliopistolaiset: rehtorin päätöksen mukaan avajaispäivän iltapäivällä ei järjestetä opetusta.
Virallisesti lukuvuosi starttaa yliopiston juhlasalissa pidettävässä avajaisjuhlassa klo 12. Luvassa on puheita ja musiikkiesityksiä. Perinteiseen tapaan juhlan jälkeen lähtee akateeminen kulkue Tuomiokirkkoon, jossa pidetään perinteinen avajaisjumalanpalvelus.
Karnevaalitunnelmiin päästään kello 14.30. alkaen. Porthania ja yliopiston päärakennus täyttyy karnevaalipäivänä musiikista, tanssista, laulusta, performansseista sekä esittelypisteistä.
Helsinki.fi on mukana karnevaalihumussa lanseeraamalla uuden kilpailun maanantai-iltapäivällä. Kello 13.30 alkaen Portanian ja päärakennuksen ympäristössä jaetaan kilpailuun liittyviä siirtokuvatatuointeja. Tule hakemaan omasi!
Avajaiskarnevaalibileet Vanhalla
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) käynnistää syyskauden järjestämällä avajaiskarnevaalit ja avajaiskarnevaalibileet maanantaina 1. syyskuuta. Karnevaalibileissä Vanhalla ylioppilastalolla esiintyvät klo 20 alkaen Nicole Willis & the Soul Investigators sekä DJ Njassa.
Brooklynin kasvatti, sittemmin Suomeen muuttanut soul-laulaja Nicole Willis ja suomalainen The Soul Investigators -bändi julkaisivat ensimmäisen yhteislevynsä loppuvuodesta 2006. Keep Reachin' Up nousi niin kriitikoiden kuin kuuntelevan yleisön suosioon Suomessa ja ulkomaillakin. Nicole Willis & The Soul Investigatorsin soul-musiikki on yksinkertaista ja tarttuvaa, rosoista ja kaunista. Autenttisen kuuloista 60-lukulaista Motown-soulia pääsee kuulemaan ani harvoin ja Suomessa sellaista ei ole juuri tehty. Nicole Willis & The Soul Investigators on kiertänyt ahkerasti maailmaa aina arvostettuja Montreux Jazz Festivalia ja Sonar-festivaaleja myöten.
HYY on järjestänyt avajaiskarnevaalibileitä vuodesta 1990.
Linkit:
HYY:n karnevaaliohjelma Avajaisjuhla
Teksti: Riitta Käppi/ HYY ja Sanna Agullana
Kuva: Diana Djeddi, kuvassa Nicole Willis & The Soul Investigators
