Helsingin yliopisto edelleen opiskeluympäristöjen ykkönen
Opiskelijan yliopistot 2008 -vertailussa Helsingin yliopiston vahvuuksia olivat kansainvälisyys ja työllistyminen sekä hyvinvointipalvelut.
Kolmatta kertaa toteutettavassa selvityksessä olivat mukana kaikki suomalaiset tiedeyliopistot. Helsingin yliopisto menestyi vertailussa parhaiten myös edelliskerralla vuonna 2006.
Vertailumittaristo koostui kuudesta indikaattorista, joiden avulla arvioitiin opiskeluympäristöä ja siihen liittyviä osatekijöitä, kuten opiskeluprosesseja, vaikutusmahdollisuuksia ja hyvinvointia.
Kansainvälisyydessä ja työllistymisessä Helsingin yliopisto oli selkeä ykkönen. Opetuksen kansainvälistäminen onkin ollut yksi yliopiston kehityskohteista viime vuosina.
– Helsingin yliopistossa on tehty todella töitä toiminnan kehittämiseksi. On hienoa, että se myös näkyy. Selvitysten avulla käytänteitä voidaan edelleen kehittää, sanoi toukokuussa eläkkeelle jäävä kansleri Kari Raivio eilisessä julkistamistilaisuudessa.
Yksittäisistä osa-alueista HY oli kärjessä kieliopintojen ja liikuntapalveluiden tarjonnassa. Myös työllistyminen, alumnitoiminta ja yliopistohallinnon avoimuus nappasivat parhaat arvosanat omissa luokissaan.
Viiden parhaan joukkoon sijoittuivat myös Turun kauppakorkeakoulu, Svenska handelshögskolan, Åbo Akademi ja Tampereen teknillinen yliopisto.
Tutkimuksen toteuttivat Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry, Opiskelijoiden liikuntaliitto ry (OLL), ylioppilaskunnat sekä Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus.
Linkit:
Teksti: Niina Viitanen
Kuva: IVeikko Somerpuro


