Minne opiskelemaan?
Maatilayrittämistä vai oikeustiedettä? Uniexpo-koulutusmessujen vierailijat kertovat opiskelusuunnitelmistaan
Nousiaisista kotoisin oleva messuvieras, 21-vuotias Viljami Härmälä, haki messuilta tietoa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta.
- Kaverin isä on opiskellut samassa paikassa ja kertoi minulle tiedekunnasta. Rupesin tutkimaan alaa ja se osoittautui todella mielenkiintoiseksi. Markkinointi ja maatilayrittäminen kiinnostavat erityisesti.
Jenna Anttilalla Tuusulasta on vielä vuosi aikaa pohtia, minne suunnata lukion jälkeen. - Tultiin messuille siksi, että tietäisi paremmin opiskeluvaihtoehdoista. Oltiin katsomassa oikeustieteellisen tiedekunnan esittely ja se vaikutti mielenkiintoiselta.
Jennan kanssa messuille saapunutta 17-vuotiasta Emmi Tuomolaa kiinnostivat kuvataide, musiikki tai elokuva. - Haluaisin lähteä Britteihin opiskelemaan ja olen kerännyt esitteitä erityisesti ulkomailla opiskelusta.
25-vuotias Kirsi-Marja Isotupa opiskelee Helsingin yliopistossa folkloristiikkaa. - Kun tutkinto on suoritettu, haluaisin jatkaa opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa kenties Joo-opintojen kautta.
Torstaina 15.1.2009 järjestetyt Uniexpo 2009 -opiskelumessut tarjosivat tietoa opiskelupaikkaa hakeville. Vuosittain järjstettävillä messuilla pääkaupunkiseudun yliopistot esittelevät opintotarjontaansa.
Yliopistojen valtakunnallinen yhteishaku alkaa maanantaina 2. helmikuuta.
Linkit:
Uutinen Uniexposta Helsingin yliopiston verkkosivuilla Uniexpo-messujen esittely ja ohjelmatiedot Yliopistojen valtakunnallinen yhteishaku
Teksti ja kuva: Marja Lintula


