Ennätysmäärä vastavalmistuneita humanisteja
Humanistisen tiedekunnan kevään viimeisessä publiikissa eilen valmistui ennätykselliset 450 kandidaattia ja 502 maisteria.
Syy valmistumisbuumiin on tutkinnonuudistuksen siirtymäkauden päättyminen. Kesäkuun publiikki oli humanistiopiskelijoille viimeinen mahdollisuus valmistua vanhan tutkintojärjestelmän mukaan.
Vaikka tiedekunta onkin suurin Suomessa, on monen sadan valmistujan publiikki poikkeuksellinen. Normaalitahdissa opiskelijoita valmistuu vuosittain maistereiksi vajaat 500.
– Nyt koko kevään saldo on jo 791, joten tuhatta lähennellään, kehuu humanistisen tiedekunnan dekaani Ulla-Maija Kulonen.
Kulosen mukaan erittäin kiitettävästi ovat heränneet ns. kirjoilla roikkuneet opiskelijat. Monet jo työelämässä vuosia viettäneet ovat suorittaneet tutkintonsa loppuun nyt, kun siirtymäkausi menee umpeen.
– Humanististen oppiaineiden kirjo on hyvin edustettuna viimeisessä publiikissa, toteaa Kulonen.
Ennätyspubliikin järjestäminen vaati kaksi erillistä tilaisuutta, toinen ainoastaan kandidaateille ja toinen ylempien tutkintojen suorittajille. Maisterien lisäksi myöhemmässä publiikissa valmistui kolme filosofian lisensiaattia ja neljä filosofian tohtoria.
Tilaisuuden sujuvuus varmistettiin erityisin järjestäytymisohjein, joita publiikkiin ilmoittautuneille jaettiin etukäteen.
Syksynkin publiikit ovat todennäköisesti normaalia suurempia, sillä niihin odotellaan tutkintoaan kiirehtineitä, mutta kevään publiikista jääneitä opiskelijoita.
Linkit:
Teksti:Riikka Hemmilä
Kuva: Mika Federley


