Mistä kouluväkivalta nousee?
Avoin yliopisto järjestää kesällä monitieteisen luentosarjan, jonka luennoitsijat käsittelevät kouluväkivaltaa ja ratkaisuja sen ehkäisemiseksi. Median toimintaa Jokelan kriisin yhteydessä kommentoi tutkija Salli Hakala.
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto järjestää kesällä monitieteisen luentosarjan, jonka luennoitsijat käsittelevät eri näkökulmista kouluväkivaltaa ja ratkaisuja sen ehkäisemiseksi. Yhtenä luennoitsijoista toimii VTM, yliopistonlehtori Salli Hakala, joka käsittelee yhteiskunnallisten kriisien johtamista julkisuudessa.
Salli Hakala, voiko media omalla toiminnallaan lisätä kouluväkivaltaa?
- Media voi lisätä väkivaltaa, jos se toimii kuten Jokelan tapauksen yhteydessä. Ampujan kuva oli näkyvästi esillä, ja hänen toimintansa esitettiin aktiivisena (anti)sankarikertomuksena. Uhrit ja viranomaiset jäivät sen sijaan passiivisiksi toiminnan kohteiksi yhdessä yleisön kanssa. Ampuja sai haluamansa julkisuuden, ja uhrit joutuvat yhä uudelleen katselemaan hänen pistoolia kohottavaa hahmoaan.
Kiinnitetäänkö kouluväkivaltaan tarpeeksi huomiota mediassa?
- Ongelma on siinä, että tapaukset ylittävät uutiskynnyksen vasta sitten, kun jotain todella vakavaa on tapahtunut. Kuviin perustuvassa mediakulttuurissamme kiusaamisesta on vaikea kertoa, ellei siitä ole saatavilla myyvää kuvaa. Asioihin pitäisi puuttua jo silloin, kun lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvälle toiminnalle myönnetään varoja.
Toisaalta kiusaamista tapahtuu myös mediassa itsessään. Salaa otettuja kuvia voidaan vaikkapa levittää verkkoyhteisöissä. Journalistinen etiikka kun ei ylety käyttäjien keskinäiseen toimintaan. Toivoisin toimittajilta tutkivaa journalismia – tässä olisi tilaisuus selvittää, minkälaista kiusaamista verkkoyhteisöissä esiintyy ja kertoa siitä vanhemmille ja viranomaisille.
Lisätietoja luentosarjasta on Avoimen yliopiston verkkopalvelussa.
Avoimen yliopiston kesäopintoihin ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Tarjolla on kymmeniä opintokokonaisuuksia ja yksittäisiä kursseja. Katso lisätietoja verkkopalvelusta ja löydä omasi!
Linkit:
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto
Teksti: Outi Tommila
Kuva: Eero Roine

