Avoimen yliopiston opinnot alkavat
Ilmoittautuminen Avoimen yliopiston syksylllä alkaviin opintoihin käynnistyy maanantaina 16.8. Avoimen yliopiston opintoihin ei ole pohjakoulutusvaatimuksia tai ikärajoja - kaikki halukkaat voivat opiskella!
Opintoihin sekä niiden sisältöihin ja ajankohtiin voi tutustua Avoimen yliopiston verkkopalvelussa. Lisäksi opinto-oppaita on jaossa esimerkiksi Avoimen yliopiston asiakaspalvelussa, Helsingin yliopiston päärakennuksessa sekä pääkaupunkiseudun kaupunkien kirjastoissa.
Avoimen yliopiston opintoihin voit ilmoittautua verkkopalvelussa tai asiakaspalvelussa maanantaista 16.8. klo 10 alkaen. Ilmoittautuminen tapahtuu oppiaineittain porrastetusti, opintoihin voi kuitenkin ilmoittautua niiden alkamiseen saakka, mikäli niissä on tilaa.
Kaiken maailman työtä ja päihdelääkettä
Syksyllä alkaa runsaasti perus- ja aineopintoja sekä kieli- ja viestintäopintoja. Perusopinnot voi suorittaa esimerkiksi historiasta, biokemiasta, ravitsemustieteestä, sosiologiasta ja valtio-opista. Syksyllä tutustumaan työhön pintaa syvemmältä.
Kaiken maailman työ –luentosarja (8 op) käsittelee esimerkiksi erilaisia työkulttuureja, työelämän murroksia sekä työn hintaa ja tulevaisuutta. Luentosarja järjestetään yhdessä ulkoasiainministeriön kanssa. Sosiaalipolitiikan aineopinnot käsittelevät myös työn teemoja.
Päihdelääketieteen perusteissa (6 op) tarkastellaan päihdeongelmien ja -sairauksien toteamista, kohtaamista ja hoitamista. Päihteiden käyttöä ja käytön seurauksia tarkastellaan niin lääketieteen kuin yhteiskunnan palvelujärjestelmien näkökulmasta. Opinnot sopivat päihdeongelmaisten kanssa työskenteleville ja kaikille asiasta kiinnostuneille.
Avoin - Elämää ja opintoja
Avoin yliopisto on erinomainen paikka esimerkiksi välivuoden viettämiseen. Lisäksi Avoimessa yliopistossa voi kehittää kieli- tai ammattitaitoaan monien mielenkiintoisten opintojaksojen avulla.
Opetus Avoimessa yliopistossa on Helsingin yliopiston tutkintovaatimusten mukaista, korkealaatuista ja tutkimukseen perustuvaa yliopisto-opetusta. Jos myöhemmin siirtyy Helsingin yliopiston tutkinto-opiskelijaksi, opinnot voi liittää osaksi tutkintoaan.
Millaista opiskelu on Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa? Tutustu Avoimen yliopiston Elämää ja opintoja -opiskelijablogiin. Blogissa seitsemän opiskelijaa kertoo opiskelukokemuksistaan.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen Avoimen yliopiston verkkopalvelussa.
Avoin yliopisto on myös Facebookissa. Meidät löydät sieltä nimellä Helsingin yliopiston Avoin yliopisto.
Avoimen yliopiston verkkopalvelu Avoin yliopisto facebookissa Elämää ja opintoja -blogi
Teksti: Johanna Järviranta
Kuva: Wilma Hurskainen

