Kaiken maailman työ - luentosarja työstä ja sen tulevaisuudesta
Miten aasialaiset, anglosaksiset ja pohjoismaiset työkulttuurit eroavat toisistaan? Millaista on olla töissä Suomessa? Miten työ siirtyy maailmassa?
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto ja ulkoasiainministeriö toteuttavat kaikille avoimen Kaiken maailman työ -luentosarjan. Se järjestetään yliopiston keskustakampuksen luentosaleissa keskiviikkoisin 6.10.–8.12. klo 16.30–18.
Luennoitsijat ovat asiantuntijoita eri tieteen aloilta ja työskentelevät esimerkiksi Helsingin yliopistossa, ulkoasiainministeriössä, Työterveyslaitoksella ja Suomen Akatemiassa. Vastuuopettajana toimii VTT Pekka Peltola Helsingin yliopiston Politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta. Peltola pitää myös luentosarjan ensimmäisen luennon aiheenaan Työn etiikka, moraali.
Luentosarjassa käsitellään myös muun muassa työympäristöjen muuttumista, työn siirtymistä maasta toiseen ja työelämän murroksia. Luennoilla perehdytään kiinalaisen työvoiman tulemiseen ja uusien suurten työvoiman tuottajamaiden, Intian ja Iranin mahdolliseen maailmanvalloitukseen. Lisäksi tutustutaan erilaisiin työkulttuureihin ja siihen, millaista on olla töissä Suomessa.
Yksi luentosarjan mielenkiintoinen teema on avoimet kansainväliset markkinat ja suurtuotannon sijoittumisen vaikutukset lapsiin ja nuoriin. Tätä teemaa Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Huusko käsittelee Dar-es-Salaamin katupojat -tapaustutkimuksen kautta 27.10. pidettävällä luennolla.
Luentosarja on maksuton. Siitä voi kuitenkin suorittaa myös opintopisteitä (5–8 op), jolloin opintomaksu vaihtelee suoritettavan opintopistemäärän mukaan (50–80 euroa). Opintosuorituksen voi sisällyttää kehitysmaatutkimukseen, sosiaalipolitiikkaan, sosiologiaan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen tutkimukseen.
Lisätietoja luentosarjasta avoimen yliopiston verkkopalvelusta.
Avoin yliopisto on myös Facebookissa. Meidät löydät sieltä nimellä Helsingin yliopiston Avoin yliopisto.
Lisätietoja Kaiken maailman työ -luentosarjasta Avoimen yliopiston verkkopalvelu Avoin yliopisto facebookissa Elämää ja opintoja -blogi
Teksti: Johanna Järviranta
Kuva: Marja-Leena Kultanen, Global Finland

