Tule avaamaan uudistuneen Helsingin yliopiston lukukautta 6. syyskuuta!
Yliopisto on uudistunut, mutta lukuvuoden avajaisia juhlitaan perinteiseen tapaan!
Helsingin yliopiston lukuvuoden 2010–2011 avajaisia ja avajaiskarnevaaleja vietetään maanantaina 6. syyskuuta. Avajaisjuhla alkaa klo 12.15 päärakennuksen juhlasalissa. Avajaisissa puhuvat rehtori Thomas Wilhelmsson, Professoriliiton Helsingin yliopiston osaston puheenjohtaja Kaarlo Hämeri ja ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi.
Perinteet kunniaan
Päärakennuksen ohjelmassa kuullaan Jean Sibeliuksen Andante festivo, kapellimestari Mikk Murdveen johtaman Ylioppilaskunnan Soittajien esittämänä. Ylioppilaskunnan Laulajien ohjelmistossa puolestaan on mm. Einojuhani Rautavaaran ja Anna-Mari Kähärän sävellyksiä, Aleksis Kiven ja Ilmari Kiannon sanoin.
Juhlan jälkeen, noin kello 13 lähtee akateeminen kulkue Tuomiokirkkoon, jossa pidetään ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus. Jumalanpalveluksen teemana on ilo, ja palveluksessa saarnaa Piispa electa Irja Askola.
Tule karnevaaleihin
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestämä avajaiskarnevaali alkaa kello 14.00 keskustakampuksella. Karnevaaleilla esittäytyvät yliopiston lukuisat opiskelijajärjestöt. Ohjelmassa on järjestöesittelyiden lisäksi musiikkia, tanssia, esityksiä ja tarjoilua. Karnevaaleille kannattaa myös tulla katsomaan, mitä liikuttavaa tarjottavaa alumneilla on nykyopiskelijoille! Paikalla ovat muun muassa alumnit kirjailija Anja Snellman ja kansanedustaja, entinen opetusministeri Sari Sarkomaa.
Avajaispäivän iltapäivällä ei Helsingin yliopistossa järjestetä opetusta, vaan kaikki yliopistolaiset voivat osallistua halutessaan niin avajaisiin kuin avajaiskarnevaaleille.
Vanhalle juhlimaan?
Myöhemmin illalla, klo 20–02 juhlitaan avajaisbileiden merkeissä Vanhalla ylioppilastalolla. Syksyn ensimmäisissä isoissa bileissä esiintyvät Olavi Uusivirta, Manna ja DJ Mikko Mattlar (Radio Helsinki). Ennakkoliput HYYn jäsenille maksavat vain 5 € ja ovat nyt myynnissä Vanhan Kuppilassa sekä HYYn infopisteessä avajaiskarnevaaleilla! Rajoitettu määrä normaalihintaisia lippuja (10 €) myynnissä Tiketissä ja ovella.
Lukuvuoden avajaisia voi seurata suorana lähetyksenä yliopiston verkkovideopalvelussa osoitteessa www.helsinki.fi/videot.
Linkit
Avajaisten ohjelma Karnevaalien ohjelma HYYn sivuilla Helsingin yliopiston verkkopalvelu "Uusi lukuvuosi, uuden edessä" -videokilpailu opiskelijoille
Teksti: Annukka Salo
Kuva: Veikko Somerpuro


