Tekstiversio På Svenska In English
Hae
Suurenna/Pienennä fonttia Suurenna/Pienennä fonttia Suurenna/Pienennä fonttia Helsingin kaupunki Helsingin yliopisto

<< Paluu edelliselle sivulle

Pääsiäinen

Mitä pääsiäisenä?

Jos lampaanviulu, mämmi ja suklaamunat eivät riitä koko pääsiäisen sisällöksi, kannattaa katsastaa kaupungin runsas tapahtumatarjonta.

Virpojat

Torstai
Vaihtoehtoisen pääsiäisen vieton voi aloittaa torstaina esimerkiksi kuuntelemalla akustista Hanoi Rocksia Tavastia Klubilla. Tai sitten voi suunnata matkansa Itä-Helsingin kulttuurikeskukseen Stoaan, missä vietetään iranilaista uuden vuoden Nowrooz-juhlaa. Luvassa on klassista ja perinteistä kansanmusiikkia sekä paikallisia herkkuja.

Perjantaina
Konsertteja - etenkin kirkkokonsertteja - on pääsiäisenaikaan yllin kyllin. Esimerkiksi Bachin Johannes-passiota pääsee kuulemaan lauantaina Paavalinkirkossa klo 15. Johannes-passio puolestaan esitetään Tuomiokirkossa klo 18.

Lauantaina
Lauantaina voi mennä retkelle vaikka Talvipuutarhaan, jossa vietetään perinteisten tipuviikkojen sijaan pupuviikkoja. Puutarha on kaikkien kaupunkilaisten iloksi koko pääsiäisen auki klo 12–18.

Sunnuntaina
Kannattaa suunnata Espoon modernin taiteen museoon EMMAan ja hyödyntää klo 13 ja 16 alkavat taidevartit, joihin pääsee mukaan pääsylipun hinnalla. Näyttelyssä nyt 12 x Claude Monet ja suomalaisia impressioita.

Maanantaina
Jos Pääsiäissaaret on vielä näkemättä, kannattaa ne viimeistään maanantaina katsastaa.
Korkeasaaren Pääsiäissaaret houkuttelevat tutustumaan sammakoiden maailmaan. Sammakko Makko johdattaa Pääsiäissaaren reitille, missä pääsee mm. kurkistamaan, mitä löytyy sammakko-apteekista ja miltä näyttää sammakon sisuksissa. Energinen Sammakkorevyy (klo 12.,13.30 ja 15) kertoo ihmisten ja sammakoiden kohtaamisesta. Pääsiäissaari on avoinna 21.–24.4. klo 10–16.

Teksti: Sanna Agullana
Kuva: Helsingin kaupunki


Stoa - Itä-Helsingin kulttuurikeskus
Espoon modernin taiteen museo EMMA
Pääsiäissaareet Korkeasaaressa
Talvipuutarha
Helsinki.fi uudistui.