Kaikki uutiset
Yhteensä 45 uutista.
- Talvisodan päättymisen 70-vuotismuistojuhla lauantaina
-
Talvisodan päättymisen muistojuhla järjestetään lauantaina 13.3. Eräissä lehtitiedoissa on ilmoitettu päivä virheellisesti perjantaiksi.
Talvisiodan päättymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta. Tapahtuman muistoksi Helsingin varuskunta, Helsingin kaupunki sekä maamme veteraani- ja maanpuolustusjärjestöt järjestävät lauantaina muistojuhlan. Muistojuhla pidetään Mannerheimin aukiolla Kiasman edessä lauantaina 13.3 kello 12.00 alkaen.
Tapahtumassa kuullaan prikaatinkenraali Juha-Pekka Liikolan puhe, jonka jälkeen järjestäjien edustajat laskevat seppeleen ratsastajapatsaan juurelle. Kenttärovasti Seppo Kangas lähettää liikkeelle seppelepartiot, jotka siirtyvät autokulkueitse suorittamaan seppeleenlaskun Hietaniemen sankarihautausmaalla. Muistojuhla päättyy Maamme-lauluun. Musiikista vastaa Kaartin Soittokunta.
Yleisö on tervetullut seuraamaan tilaisuutta.

- (12.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Kaupunginorkesteri viettää Gustav Mahlerin 150-vuotisjuhlaa
-
Helsingin kaupunginorkesteri juhlii Gustav Mahlerin syntymän 150-vuotismuistoa Helsingissä ja Tukholmassa. Ylikapellimestari John Storgårds johtaa säveltäjän viidennen sinfonian Finlandia-talossa tänään torstaina 11.3. ja Tukholman filharmoniassa maanantaina 15.3. HKO:n konsertoidessa pohjoismaisella Mahler-festivaalilla.HKO:n kotimatka käy Maarianhaminan kautta, ja HKO tekee samalla ensivierailun Ahvenanmaalle tiistaina 16.3. Uuden Alandica-salin akustiikka testataan ensi kerran suuren sinfoniaorkesterin sekä Sibeliuksen ja Tshaikovskin musiikin voimin. Sellosolistina debytoi Tuomas Lehto, joka voitti HKO:n I soolosellistin koesoiton helmikuussa.
Viime keväänä suuren suosion saavuttanut Filharmoninen iltapäivä -konserttisarja jatkuu sunnuntaina 14.3. klo 15.00, kun HKO:n muusikot soittavat kamarimusiikkia kaupungintalon juhlasalissa. Ilmaisliput ovat jaossa kaupungintalon Virka Infossa.
- (12.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Ahtaajien lakko ei vaikuta matkustajaliikenteeseen
-
Ahtaajien lakko ei vaikuta Helsingin sataman matkustajalaivojen liikenteeseen. Matkustajasatamien säännönmukainen linjaliikenne jatkuu ahtaajien lakosta huolimatta normaaliaikataulujen mukaan. Myös osa sataman tavaraliikenteestä kulkee lastilautoilla ja konttilaivoilla.
Ahtaajien lakko on nyt kestänyt viikon. Sovittelua jatketaan jälleen tänään tortaina kello 14 alkaen.
- (12.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Muusikot nousevat rasismia vastaan sunnuntaina
-
Ensi sunnuntaina Kulttuuriareena Glorian lavalle nousee joukko huippuartisteja esiintymään rasisminvastaisuuden puolesta. Lavalla nähdään Redrama, Signmark, Steen1, Cristal Snow, Tommy Lindgren, Felix Zenger, Chike Ohanwe ja paljon muita artisteja.Musicians Against Racism -konsertti järjestetään 14.3. klo 18–22 Kulttuuriareena Gloriassa osoitteessa Pieni Roobertinkatu 12. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on tarkoitettu kaikenikäisille.
Aiemmin päivällä klo 12-15 Gloriassa järjestetään myös Kids Against Racism -tapahtuma, jonka yhteyteen perustetaan myös Elävä Kirjasto. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
Sunnuntain tapahtumat aloittavat rasisminvastaisen teemaviikon, jota vietetään 15.–21.3. Konsertin yhteydessä palkitaan myös valtakunnallisen rasisminvastaisen Statement -videokilpailun voittaja sekä nähdään julkisuuden henkilöiden kannanottoja rasisminvastaisuuden puolesta.
Lisää aiheesta - (12.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Ilmanlaatu heikkeni talvella pakkasten vuoksi
-
Pakkaskausi vaikutti heikentävästi pääkaupunkiseudun talvikuukausien ilmanlaatuun. Ilmanlaatu huononi, kun pakokaasuja kertyi hengitysilmaan tuulettomuuden ja ilmamassojen inversiokerrostumisen vuoksi.
Hiukkaspitoisuudet olivat tarkastelujaksolla joulu-helmikuu alhaisia, koska yhtäjaksoinen pakkaskausi ja lumipeitteinen maa estivät pölyämistä. Pakokaasuja sen sijaan kertyi ilmaan, koska inversioita ja heikkotuulisia päiviä oli talvella runsaasti. Erityisen voimakas inversio koettiin 18.12., jolloin ilmanlaatu oli erittäin huono tai huono lähes koko pääkaupunkiseudulla.
Inversio on ilmakehän poikkeusilmiö, jossa lämpötila kasvaa ylöspäin mentäessä. Inversio syntyy kylmän ilmamassan tunkeutuessa lämpimän alle tai lämpimän työntyessä kylmän päälle. Talviset inversiot Suomessa johtuvat yleensä kylmän maaperän alimpia ilmakerroksia jäähdyttävästä vaikutuksesta.
Ilmanlaatu oli pääkaupunkiseudulla heikompi kuin edellisenä talvena. Helsingin keskustassa ilmanlaatu oli välttävä tai huono yli viidenneksen ajasta koko talven ajan. Tiedot käyvät ilmi HSY:n talvikauden ilmanlaaturaportista (PDF).
Pitempään kestävien, joulukuun 18. tapaisten ilmansaasteiden erityistilanteiden takia pääkaupunkiseudun ilmanlaadun varautumissuunnitelmaa uudistetaan. Mikäli esimerkiksi inversiotilanne jatkuu ja ilmanlaatu säilyy huonona, viranomaisten tulisi suunnitelman mukaan toimia yhteisten linjausten mukaisesti asukkaiden terveyden suojelemiseksi.
Ensimmäinen näkyvä askel on voimakas tiedotus ja muun muassa joukkoliikenteen käytön suositteleminen, voimakkaimmat keinot ovat maksuton joukkoliikenne ja autoilun rajoittaminen. Varautumissuunnitelmaa voi kommentoida maaliskuun ajan HSY:n verkkosivuilla. - (12.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Ensi vuoden talousarvion raami ja laatimisohjeet kaupunginhallituksen käsittelyyn maaliskuun lopussa
-
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 8.3. siirtää käsittelynsä koskien ensi vuoden talousarvion raamia ja laatimisohjeita kolmen viikon päähän eli maanantaiksi 29.3.
Vuoden 2011 talousarvioehdotuksen raami lähetetään kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen lauta- ja johtokunnille otettavaksi huomioon talousarvioehdotusten valmistelussa. Lautakuntien valmistelusta asia palaa kaupunginhallitukselle ja lopulta kaupunginvaltuustolle, joka tekee talousarvioehdotusta koskevat lopulliset päätökset.
Muista kaupunginhallituksen kokouksen päätöksistä voi lukea päätöstiedotteesta.Kaupunginhallituksen 8.3. kokouksen päätöstiedote
Kaupungin päätöksenteon päätösasiakirjahaku - (11.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Nuorten kesätyönhakuilta huomenna
-
Kesätöiden haku on nyt vilkkaimmillaan ja 16–17-vuotiaden hakuaika kaupungin kesätöihin on alkanut.Nuorisotiedotuskeskus Kompassi tarjoaa työnhaun tueksi teemaillan huomenna 10.3. Tarjolla on neuvoja muun muassa työhakemuksen kirjoittamiseen ja työhaastattelussa pärjäämiseen. Teemailtaan voi tulla keskustelemaan, kysymään tai vain kuuntelemaan.
Kesätyönhakuilta pidetään nuorten toimintakeskus Hapessa klo 15–19 osoitteessa Sörnäisten rantatie 31.
- (11.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Pasilan keskustakorttelin suunnitteluperiatteet kaupunkisuunnittelulautakunnassa
-
Keski-Pasilaan on tarkoitus suunnitella koko Pasilaa yhdistävä uusi keskus, joka sisältää muun muassa Pasilan aseman, metroaseman, joukkoliikenneterminaalin, sekä liike-, toimisto- ja julkisia tiloja sekä asuntoja.
Keski-Pasilan keskustakorttelin suunnittelu käynnistyy alueelle järjestettävällä suunnittelu- ja toteutuskilpailulla. Kilpailun tarkoituksena on tuottaa arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen, toteutuskelpoinen suunnitelma keskustakorttelin ratkaisuksi sekä asemakaavoituksen pohjaksi. Lisäksi kilpailulla haetaan hankkeelle toteuttajaa, joka sitoutuu keskuksen kehittämiseen ja toteuttamiseen pitkällä tähtäyksellä.
Kaupunkisuunnittelulautakunnan torstaina 11.3. käsiteltävänä olevat asemakaavalliset suunnitteluperiaatteet tarvitaan keskustakorttelista järjestettävän suunnittelu- ja toteutuskilpailun sitoviksi suunnitteluohjeiksi sekä kilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta laadittavan asemakaavan lähtökohdaksi.
Kilpailu on tarkoitus käynnistää tänä kesänä. Kilpailuaika neuvotteluineen ja tarjousvaiheineen kestää noin kaksi vuotta. Tavoitteena on, että kilpailu on ratkaistu ja alueen toteuttaja valittu vuoden 2012 kesään mennessä, että alueella on lainvoimainen asemakaava vuonna 2014 ja rakentaminen voitaisiin aloittaa 2015. - (11.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Eero Saarisen arkkitehtuuri esillä Virka Galleriassa
-
Arkkitehti Eero Saarisen (1910-1961) syntymästä tulee 20. elokuuta kuluneeksi 100 vuotta. Virka Galleriassa aukeaa tänä perjantaina Saarisen aikalaisen ja ystävän, valokuvaaja Balthazar Korabin valokuvia Saarisen arkkitehtuurista esittelevä näyttely. Kuvissa kaksi taidemuotoa – arkkitehtuuri ja valokuva – kohtaavat kiinnostavalla tavalla.
Korab (s. 1926) toimi vuosina 1955-1958 sekä suunnittelijana että valokuvaajana Eero Saarinen & Associates’n toimistossa. Valokuvaaja dokumentoi arkkitehtuuriprojektien kehitysvaiheet alkuluonnoksista valmistumiseen asti. Korab onnistui vangitsemaan kuviinsa toimiston kukoistuskauden tärkeimpiä töitä. Korab itse on eräs 1900-luvun jälkipuoliskon maineikkaimmista ja tuotteliaimmista arkkitehtuurivalokuvaajista.
Näyttelyssä esillä olevat mustavalkoiset vedokset edustavat erityistä otosta valokuvaajan laajasta tuotannosta. Mukana on Saarisen tunnetuimpia rakennuksia, kuten monumentaalinen St. Louisin muistomerkki Gateway Arch, puhdaslinjainen Miller House ja futuristinen TWA-terminaali John F. Kennedyn lentokentällä.
Balthazar Korab & Eero Saarinen – Valokuvan ja arkkitehtuurin vuoropuhelu -näyttely on nähtävillä Virka Galleriassa 12.3.-18.4. Näyttely on avoinna ma-pe 9-19 ja la-su 11-17 osoitteessa Pohjoisesplanadi 11 - 13 ja sinne on vapaa pääsy.
- (11.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Helsinki lukee kirjaa -viikko maaliskuussa
-
Kaupunginkirjaston helmikuussa käynnistynyt 150-vuotisjuhlavuosi jatkuu Helsinki lukee kirjaa -viikolla, joka keskittyy valtakunnalliselle lukuviikolle 22.-28.3. Ajatuksena on, että koko kaupunki lukee samaan aikaan samaa kirjaa. Idea on lähtöisin Yhdysvalloista. Ensimmäiset One Book One City -nimiset tapahtumat toteutettiin siellä vuonna 1998.Helsingissä kampanja toteutuu niin, että jokainen kaupunginosakirjasto Rikhardinkadusta Vuosaareen valitsee oman alueensa nimikkokirjan. Eri kaupunginosilla on vahvasti paikkaan identifioituneita kirjailijoita, esimerkiksi Henrik Tikkanen Herttoniemessä, Riina Katajavuori Käpylässä tai Pirkko Saisio Kalliossa. Kirjastot järjestävät lukuviikolla tapahtumia oman nimikkokirjansa ympärille. Tapahtumat keskittyvät etenkin lukuviikon torstaihin 25.3. klo 16-20. Alla poimintoja viikon tarjonnasta:
Riina Katajavuori vierailee Arabianrannan kirjastossa 23.3. klo 10 – 11.40 ja Kallion kirjastossa 25.3. klo 9. yhdessä paikkallisten yläastelaisten kanssa.
Kirjasto 10:ssä Helsinki lukee kirjaa -viikkoa vietetään teemalla "Helsinki kuuntelee musiikkia". Kirjastossa kuunnellaan Helsinki-aiheista musiikkia ja katsellaan kankaalta esitystä Kuvien ja laulujen Helsinki. Esitykset päivittäin ma - su klo 13-16. Esityksen kesto on n. 30 min.Puistolan kirjastossa luetaan puistolalaisen Reino ”Repe” Helismaan tekstejä 25.3. klo 16-20. Esillä on myös valokuvanäyttely Puistolasta 1970-luvulta.
Rikhardinkadun kirjastossa helsinkiläiskirjailijat Monika Fagerholm, Annika Luther, Peter Mickwitz, Annika Sandelin ja Hannele Mikaela Taivassalo lukevat kirjojaan ääneen ja kertovat kokemuksistaan kirjastosta 23.3. klo 17.30. Illan musiikista vastaavat Kaj Chydenius ja Sören Lillkung. Ohjelma on pääasiassa ruotsiksi.Viikolla on runsaasti muitakin tapahtumia, joista lisää voi lukea kirjaston 150-vuotisjuhlasivustolla.
- (11.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Yrityksille kaksi uutta sähköistä asiointipalvelua
-
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on julkaissut ensimmäiset yritysasiakkaille suunnatut vuorovaikutteiset sähköiset lomakkeensa, meluilmoituksen ja ilmoituksen tilapäisestä myynnistä.
Palvelun käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista henkilökohtaisin pankkitunnuksin, ja asiointitapahtumat tallentuvat sähköiseen asiointikansioon. Palvelu on osa Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin asiointi.hel.fi-sivustoa.
Meluilmoituksen avulla voi tehdä ilmoituksen tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, kuten rakentamisesta tai yleisötilaisuudesta, jos melu tai tärinä on todennäköisesti erityisen häiritsevää.
Tilapäisen myynti-ilmoituksen avulla voi tehdä ilmoituksen elintarvikkeiden tilapäisestä luovuttamisesta, myynnistä, valmistamisesta tai tarjoilusta torilla tai muussa tilassa. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös hyväksytystä liikkuvasta elintarvikehuoneistosta tapahtuvaa myyntiä ja tarjoilua.
Melu- ja myynti-ilmoitukset voi edelleen tehdä myös perinteisesti, käyttämällä tulostettavaa ja postitse lähetettävää lomaketta. Sähköisesti lähetettyjen ilmoitusten vireillepano on sujuvampaa kuin perinteinen lomakkeen postittaminen, ja näin myös käsittelyyn kuluva aika lyhenee.
Meluilmoituksen tekeminen
Tilapäisen myynti-ilmoituksen tekeminen - (11.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Työväenopistolla avoin luentosarja demokratiasta ja ihmisoikeuksista
-
Työväenopistolla ensi viikolla alkavassa "Kysymyksiä demokratiasta ja kestävän talouden mahdollisuudesta" -luentosarjassa pohditaan muun muassa, kuuluuko kaikkien ääni 2000-luvun demokratiassa.
Luennoilla tarkastellaan demokratian ja ihmisoikeuksien käsitteitä yhteiskuntafilosofian näkökulmasta. Onko politiikan tarkoitus vain omien etujen suojeleminen? Mitä tarkoittaa osallistava demokratia?
Luennoilla pohditaan myös talouskasvun ihmiselle ja ympäristölle aiheuttamia haasteita. Lisäksi käsitellään ratkaisuehdotuksia jatkuvan taloudellisen kasvun tuottamiin sosiaalisiin ja ekologisiin ongelmiin.
Luennoitsijoina toimivat valt. yo Kalle Videnoja, VTM Antti Malkki ja FM Lassi Raunio. Luennot pidetään maanantaisin 15.3.–19.4. klo 17–18.30 Diakonia-ammattikorkeakoululla, osoitteessa Sturenkatu 2.
Ensimmäisen luennon otsikkona on "Mistä puhumme kun puhumme demokratiasta?" Muiden luentojen aiheet voi tarkistaa työväenopiston sivuilta. - (11.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Valtionvierailun poikkeusjärjestelyt hidastivat aamun liikennettä
-
Slovenian presidentin vierailun aiheuttamat liikennekatkokset ovat aamupäivän osalta loppuneet. Valtionvierailun poikkeusliikennejärjestelyt sulkivat Pohjoisesplanadin Presidentinlinnan edustalta tänään noin kello 9.40-10.15.
Pohjoisesplanadi oli suljettu kokonaan muulta liikenteeltä Presidentinlinnan ja Mannerheimintien välillä muutaman minuutin ajan Slovenian presidentin Danilo Türkin autosaattueen saapuessa.
Vierailun jatkuessa keskustan liikenteessä on lyhyitä liikennekatkoksia valtiovierailun ajoreiteillä. Tiistaina vierailun ohjelmaan kuuluu muun muassa Suomen ja Slovenian taloussuhteita käsittelevä foorumi, vierailu eduskunnassa sekä esitelmä Paasikivi-seurassa. Keskiviikkona 10.3 presidentti Türk tapaa pääministeri Matti Vanhasen sekä laskee seppeleen Hietaniemen hautausmaalle.
Lisää aiheesta Poliisin liikennetiedotteesta - (10.03.2010 Helsingin kaupunki)
- HUS varoittaa ruuhkista lasten päivystyksissä ja infektio-osastoilla
-
Jokatalvinen RS-virusepidemia on alkanut. RS-virus (respiratory syncytial virus) aiheuttaa hengitystietulehduksia. Lastenklinikan ja Jorvin sairaalan lasten päivystykset ovat ruuhkautuneet pienistä potilaista.
RS-virus aiheuttaa isommille lapsille ja aikuisille lievän flunssan, joka paranee useimmiten kotihoidolla ja levolla. Pienet vauvat ja keskoslapset voivat sairastua pienten ilmatiehyeiden tulehdukseen, joka vaatii usein sairaalahoitoa.
Vauvojen RS-virusinfektion tunnistaa limaisesta yskästä ja hengitysvaikeuksista. Hengitys on tihentynyttä ja usein vinkuvaa. Vauvan on vaikea yskiä sitkeää limaa. Lisääntyneen hengitystyön ja siitä seuraavan väsymisen ja nenän tukkoisuuden vuoksi vauva ei jaksa syödä normaalisti. Näiden oireiden yhteydessä on syytä hakeutua lääkärin arvioon.
RS-virusinfektiota voi ehkäistä välttämällä vauvan kanssa liikkumista väentungoksessa ja huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta. Päivystyksissä kannattaa varautua ruuhkiin. Hoitoon hakeutuessa terveet sisarukset tulee jättää kotiin tartuntariskin vähentämiseksi.
Lisää aiheesta HUS:n tiedotteesta ja Kun lapsi sairastuu -sivuilta
- (10.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Runsas lumi estää joidenkin roskasäiliöiden tyhjentämisen puistoissa
-
Osa Helsingin rakennusviraston vastuulla olevista roskien syväsäiliöistä sijaitsee paikoissa, joihin ei poikkeuksellisen runsaslumisuuden vuoksi päästä käsiksi tyhjennyskalustolla. Esimerkiksi osa koira-aitausten syväsäiliöistä on täyttynyt niihin jätösten mukana päässeestä lumesta, mikä on edistänyt säiliöiden täyttymistä.
Täynnä olevia syväsäiliöitä ei rakennusviraston mukaan pidä käyttää, eikä niiden ympärille saa jättää roskia. Asukkaita pyydetään käyttämään muita lähialueella olevia jäteastioita, kunnes tyhjennykset saadaan hoidettua. Tilapäisiä jäteastioita toimitetaan mahdollisuuksien mukaan keskeisille paikoille sellaisiin kohteisiin, missä jäteastioiden tyhjennys on mahdollista.
Täysiä ja täyttymässä olevia syväsäiliöitä on myös auraamattomien reittien varsilla. Helsingin kaikki puisto- ja metsäkäytävät eivät ole talvikunnossapidossa, eikä niiden varsilla olevien roska-astioiden tyhjentäminen ole mahdollista runsaslumisina talvina.
Rakennusvirasto pahoittelee tilannetta ja toivoo, että kaupunkilaisten roskat päätyisivät poikkeusoloissakin vain käytössä oleviin roskiksiin.
- (10.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Viikinmäen jätevedenpuhdistamossa avoimet ovet Maailman vesipäivänä
-
Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla vietetään Maailman vesipäivänä 22. maaliskuuta avointen ovien päivää. Vierailulla tutustutaan yhden maailman tehokkaimman jätevedenpuhdistamon toimintaan kiertämällä kallion sisään louhitun laitoksen puhdistusvaiheet alusta loppuun.Kierroksia järjestetään kaksi, ensimmäinen kello 16.00 ja toinen kello 18.00. Kierros kestää noin 90 minuuttia.
Tänä vuonna tulee myös kuluneeksi sata vuotta siitä, kun pääkaupunkiseudun ensimmäinen jätevedenpuhdistamo perustettiin Helsingin Alppilaan. Jo tuolloin kaupunkilaiset jakoivat huolen jätevesien vaikutuksesta Itämeren ja Helsingin sisälahtien kuntoon. Tänä päivänä Viikinmäen ja Suomenojan puhdistamot poistavat jätevedestä vesistöjä rehevöittäviä fosforia ja typpeä tehokkaasti. Helsingin edustan merialueiden kunto onkin parantunut merkittävästi.
Turvallisuussyistä vierailun alaikäraja on 12 vuotta. Vierailua ei suositella liikuntarajoitteisille. Kierrokselle suositellaan varustautumaan mukavilla, tasapohjaisilla kävelykengillä.
Viikinmäen jätevedenpuhdistamon osoite on Hernepellontie 24. Jätevedenpuhdistamolle pääsee Rautatientorilta lähtevällä bussilla 71. Pysäköintitilaa laitoksen edessä on rajoitetusti.
Vierailukierrokselle voi ilmoittautua HSY:n verkkosivuilla.. Kummallekin kierrokselle mahtuu 80 osallistujaa.
- (09.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Maksutonta liikuntaneuvontaa saatavilla kaupungin terveysasemilla
-
Liikuntavirasto järjestää myös tällä viikolla maksutonta henkilökohtaista opastusta liikuntaharrastuksen aloittamiseen joko omatoimisesti tai liikuntaryhmissä. Viidellä kaupungin terveysasemalla tapahtuvassa liikuntaneuvonnassa on mahdollista saada tietoa terveyttä edistävästä liikunnasta, Helsingin liikuntamahdollisuuksista sekä ohjatusta liikunnasta. Liikuntaneuvontaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Liikuntaneuvontaa järjestetään päiväaikaan Herttoniemen, Itäkeskuksen, Jakomäen, Kontulan ja Oulunkylän terveysasemilla. Tämän viikon keskiviikkona 10.3. neuvontaa on tarjolla Oulunkylän terveysasemalla klo 15-17 ja Herttoniemen terveysasemalla klo 9-11. Muut neuvontapäivät voi tarkastaa terveyskeskuksen sivuilta.
Liikuntaneuvontaa järjestetään myös Kinaporin palvelukeskuksessa, Maunulan liikuntahallissa sekä Töölön kisahallissa. Päivämäärät ja ajat voi katsoa liikuntaviraston sivuilta.
Neuvontapaikkojen osoitteet voi tarkistaa palvelukartalta. - (09.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Nuorisotaloilla mahdollisuus vapaaehtoistyöhön
-
Kaupungin nuorisotaloilla on nyt mahdollisuus ryhtyä aikuisvapaaehtoiseksi. Vapaaehtoiset aikuiset ovat tärkeä voimavara nuorisotalojen illoissa. Heidän tarkoituksensa on toimia nuorten apuna koulutettujen nuoriso-ohjaajien rinnalla. Vapaaehtoistyö soveltuu jokaiselle, joka viihtyy nuorten parissa ja haluaa olla tukena nuorten elämässä.
Vapaaehtoisille järjestetään seuraava koulutustilaisuus Ruoholahden nuorisotalolla la-su 20.–21.3. klo 12–18. Maksuttomaan koulutukseen kuuluu alan asiantuntijoiden luentoja, keskustelua ja työharjoittelu.
Vapaaehtoistyötä on tarjolla sadoissa eri toiminnoissa perinteisen nuorisotyön lisäksi. Vapaaehtoistyö on myös alaa opiskelevalle tilaisuus verkostoitua Suomen suurimpaan nuorisotoimeen. Ilmoittautumistiedot saa nuorisokeskuksen verkkosivuilta. Ilmoittautuminen pitää tehdä 12.3. mennessä.Nuorisoasiainkeskus järjestää ensi torstaina yhdessä Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMO:n kanssa tiedotuspäivän vaihto-oppilasvuodesta kiinnostuneille. Lasipalatsin Kohtaamispaikan tilaisuudessa voi myös selvittää ulkomailla tehtävään vapaaehtoistyöhön liittyviä kysymyksiä.
Vastauksia kysymyksiin annettaan torstaina 11.3. klo 11-16, tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ulkomailla opiskelusta ja työskentelystä kiinnostuneille lisätietoa antaa verkkosivu maailmalle.net. - (09.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Kalasataman metroaseman hissi pois käytöstä tämän arkiviikon
-
Kalasataman metroaseman kaupungin keskustaan eli länteen päin menevien junien laiturin hissi on pois käytöstä korjaustöiden vuoksi maanantaista 8.3. alkaen 12.3. asti.
Lastenvaunujen kanssa matkustavat tai pyörätuolilla liikkuvat eivät korjaustöiden vuoksi pääse hissillä kaupunkiin päin menevien junien laiturille. HKL pahoittelee remontista syntyvää haittaa. Tiedusteluja asiaa koskien voi tehdä numerosta 09 310 13333.
- (09.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Ahma löydetty, Korkeasaari avattiin jälleen
-
Aiemmin tänään häkistään karannut Korkeasaaren ahma on löydetty saaren ulkopuolelta. Eläin on nukutettu ja sitä ollaan palauttamassa häkkiinsä. Korkeasaaren ovet on jälleen avattu yleisölle.
Korkeasaaren eläintarha joudutttiin sulkemaan aiemmin tänään aamupäivällä. Syy sulkemiseen oli lumikinosten avustamana häkistään karannut urosahma. Häkistään karannut Asante-ahma on 13-vuotiaana poikkeuksellisen iäkäs ja pienikokoinen. Ahma ei ole ihmiselle vaarallinen eläinlaji.Lisää aiheesta Korkeasaaren verkkosivuilla.
- (09.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Valokuvia Helsingin pommituksista Virka Galleriassa
-
Virka Gallerian pienessä näyttelytilassa palataan takaisin jatkosodan päiviin, helmikuuhun 1944. Tuolloin Vilho Hiltunen oli rintamalomalla Helsingissä ja valokuvasi suurpommituksia.
Laajasalon Valokuvaajat ry on koonnut Virka Gallerian näyttelyyn 25 vedoksen ennen julkaisemattomia valokuvia, jotka Vilho Hiltusen poika Pentti Hiltunen on vedostanut isänsä negatiiveista. Kuvien lisäksi Pentti Hiltusen muistot johdattavat katsojan pienelle aikamatkalle 40-luvun tunnelmiin, jolloin hän itse oli vielä Kaisaniemen kansakoulua käyvä koulupoika.
Sota oli eilen -näyttely on avoinna 10.3.-6.4. Helsingin kaupungintalon Virka Galleriassa osoitteissa Pohjoisesplanadi 11-13 ja Sofiankatu 1, avoinna ma-pe 9-19, la-su 11-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Kaikille avoin avajaistilaisuus on pe 12.3. klo 17-18.30.
Lisää aiheestsa Laajasalon Valokuvaajien kotisivulta

- (06.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Yli 4 700 neljäsluokkalaista osallistuu tänään ylipormestarin Itsenäisen Suomen juhlaan
-
Ylipormestari Jussi Pajunen on kutsunut Helsingin peruskoulujen neljänsien luokkien oppilaat Finlandia-talossa järjestettävään Itsenäisen Suomen juhlaan tänään perjantaina 5.3. Juhla korvaa joulukuussa 2009 sikainfluenssan tartuntariskin takia siirretyn itsenäisyysjuhlan.
Kahdessa osassa järjestettävään juhlaan on ilmoittautunut yhteensä 4 729 oppilasta ja 295 opettajaa. Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen aloitti neljäsluokkalaisten itsenäisyysjuhlaperinteen vuonna 1997. Tapahtuma järjestetään nyt 13. kertaa.
Sisääntulon aikana lapsille esiintyy helsinkiläinen teatteriryhmä PerformanceSirkus. Tämän jälkeen vuorossa on kättely. Jussi ja Jaana Pajunen, apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen sekä opetustoimenjohtaja Rauno Jarnila toivottavat lapset tervetulleiksi.
Kättelyn jälkeen lapset pääsevät buffetpöydän pariin. Sisääntulomusiikista vastaa Kaartin Soittokunta. Ruokailun jälkeen kuullaan ylipormestarin tervehdys, lasten kiitospuheet ja kaikkien yhdessä esittämä Maamme-laulu. Tämän jälkeen vuorossa on päivän pääesiintyjä, rap-artisti Uniikki.
Juhlan kohokohta koittaa isäntäparin aloittaessa tanssiaiset valssilla noin klo 13.05, jälkimmäisessä juhlassa noin klo 16.35.
Opetustoimi on mukana juhlajärjestelyissä laajemminkin, sillä Helsingin palvelualojen oppilaitoksen Roihuvuoren koulutusyksikön 50 opiskelijaa ovat Finlandia-ravintolan apuna sekä keittiössä että salissa ja Lauttasaaren lukion 30 opiskelijaa toimivat Finlandia-talolla oppaina ja järjestelyapuna.
- (06.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Riskit huomioitava lumikuormia kevennettäessä
-
Katoille kasautuneen lumen kuormat ja lauhtumisen myötä vettynyt lumi ovat rakennuksille rakenteellisia riskejä. Lumitilanne on erityisen haitallinen jänneväliltään suurille katoille sekä tasakatoille. Liiat lumet kannattaa pääsääntöisesti poistaa katoilta, mutta poistamisessakin on omat riskinsä, jotka on hyvä ottaa huomioon.
Katoilla työskentely on vaarallista niin liukkauden, kaltevuuden ja korkeudenkin vuoksi, joten lunta pudotettaessa on tärkeä käyttää asianmukaisia turvavarusteita. Erittäin tärkeää on tehdä kattojen lumityöt niin, että katto ei vahingoitu. Jos lumen pudotuksen yhteydessä käytetyt työkalut vahingoittavat katon pintaa tai rakenteita, saattaa rakennukseen päätyä katon kautta ylimääräistä vettä ja kosteutta.
Lunta katoilta pudotettaessa on aina syytä ottaa huomioon kadulla liikkuvien ihmisten turvallisuus ja omaisuuden suojaaminen. Eristetyn suoja-alueen tulee olla riittävän suuri ja pudottamisen aikana tulee maan tasolla olla henkilö varoittamassa käynnissä olevasta työstä ja tarvittaessa estämässä kulkua pudotusalueilla.
Kiinteistöt ovat itse vastuussa kiinteistön lumitöistä: ne kuuluvat kiinteistön hoidon piiriin. Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeeseen on kirjattu katon mitoituslumikuorma sekä toimenpiteet lumen määrän lähestyessä mitoituskuormaa. Lumen määrää ja sen vesiarvoa näissä tapauksissa on syytä seurata, jotta mahdollisiin pudotustoimenpiteisiin voidaan ryhtyä oikea-aikaisesti.
- (06.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Eero Saarisen arkkitehtuuri esillä Virka Galleriassa
-
Arkkitehti Eero Saarisen (1910-1961) syntymästä tulee 20. elokuuta kuluneeksi 100 vuotta. Virka Galleriassa aukeaa ensi viikolla Saarisen aikalaisen ja ystävän, valokuvaaja Balthazar Korabin valokuvia Saarisen arkkitehtuurista esittelevä näyttely. Kuvissa kaksi taidemuotoa – arkkitehtuuri ja valokuva – kohtaavat kiinnostavalla tavalla.
Korab (s. 1926) toimi vuosina 1955-1958 sekä suunnittelijana että valokuvaajana Eero Saarinen & Associates’n toimistossa. Valokuvaaja dokumentoi arkkitehtuuriprojektien kehitysvaiheet alkuluonnoksista valmistumiseen asti. Korab onnistui vangitsemaan kuviinsa toimiston kukoistuskauden tärkeimpiä töitä. Korab itse on eräs 1900-luvun jälkipuoliskon maineikkaimmista ja tuotteliaimmista arkkitehtuurivalokuvaajista.
Näyttelyssä esillä olevat mustavalkoiset vedokset edustavat erityistä otosta valokuvaajan laajasta tuotannosta. Mukana on Saarisen tunnetuimpia rakennuksia, kuten monumentaalinen St. Louisin muistomerkki Gateway Arch, puhdaslinjainen Miller House ja futuristinen TWA-terminaali John F. Kennedyn lentokentällä.
Balthazar Korab & Eero Saarinen – Valokuvan ja arkkitehtuurin vuoropuhelu -näyttely on nähtävillä Virka Galleriassa 12.3.-18.4. Näyttely on avoinna ma-pe 9-19 ja la-su 11-17 osoitteessa Pohjoisesplanadi 11 - 13 ja sinne on vapaa pääsy.
- (06.03.2010 Helsingin kaupunki)
- Palvelukartan kävijämäärä kolmikymmenkertaistui vuodessa
-
Helsingin kaupungin palvelut kartalle sijoittavan palvelukartan kävijämäärä on kolmikymmenkertaistunut viime vuoden tammikuusta tämän vuoden alkuun. Tämän vuoden tammikuussa kävijämäärä oli yhteensä 69 000.
”Kokoajan päivitetään jotain. Nyt kartalle on laitettu ajan tasalle pelastuslaitosten suojelupiirit. Koulupiirit on päivitetty vastaamaan lukuvuotta 2010–2011”, projektipäällikkö Mirjam Heikkinen kertoo. Palvelun kasvanut suosio on Heikkisen mukaan monien tekijöiden summa. Etenkin onnistunut ja tarkoin mietitty viestintä sekä mainostaminen ovat lisänneet kuntalaisten tietoa palvelukartasta. Heikkinen haluaa muistuttaa, että kiitos kartan suosiosta kuuluu kaikille sitä työstäneille.Palvelukartta kokoaa yhteen kaupungin kaikki toimipiste- ja palvelutiedot. Nyt sieltä löytyvät myös koirapuistot ja yleisö-wc:t.
Palvelukartan tarjoama palautemahdollisuus taas tuo kuntalaisten toiveet näkyviin. Kysymyksiin pyritään vastaamaan mahdollisimman pian ja vastaukset jäävät kaikkien luettaviksi.Odotettavissa oleviin uudistuksiin kuuluu muun muassa esteettömyysosio. Sitä ennen kartalle tullaan kuitenkin lisäämään kaupungin tulevia tapahtumia. Kirjaston tapahtumakalenterin pitäisi tulla näkyviin jo kevään aikana.
- (06.03.2010 Helsingin kaupunki)
