Kaupunginosat Kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus Kysy kaupungilta ja keskustele Virtuaali-Helsinki
<< Paluu edelliselle sivulle
Myötätuulessa-näyttely tutustuttaa satama-alueiden muutokseen Länsisatamassa, Kalasatamassa ja Kruunuvuorenrannassa.
Kantakaupungista vapautuneet satama- ja teollisuusalueet avaavat kaupunkilaisten käyttöön kaksikymmentä kilometriä uutta julkista rantaviivaa.Vanhoille satama-alueille rakentuu kolme uutta merellistä kaupunginosaa. Kruunuvuorenranta tarjoaa kaupunkiasumista saaressa, Kalasatama tuo kulttuurin kantakaupungin kainaloon ja Länsisataman Jätkäsaari vallataan mereltä urbaaniksi asuinalueeksi.Näyttelytilan lattian peittävä ilmakuva hahmottaa alueiden tilanteen nykyisyydessä, 3D-pienoismallit vievät matkalle tulevaisuuteen. Lyhytfilmit auttavat eläytymään alueiden tunnelmaan ja kosketusnäytöiltä löytyvät tarkemmat kohde-esittelyt.Näyttelyssä voi myös osallistua uusien alueiden luomiseen tekemällä oman postikorttinsa ja liittämällä sen "rakennuksena" osaksi näyttelyyn kasvavaa kaupunkisarjakuvaa.Rantapallolla terveiset tulevaisuuteenRantapallotyöpajassa Helsingin kartoilla varustettuihin palloihin piirretään ja kirjoitetaan lempipaikoista, rannoista ja kesästä Helsingissä. Pallot ripustetaan näyttelyyn ja ne postitetaan tulevaisuudessa uusien kaupunginosien asukkaille. Seuraava työpaja järjestetään Laiturilla Taiteiden yönä pe 27.8. klo 18–21.Ilmaisia yleisöopastuksia näyttelyyn järjestetään heinäkuussa ti–la klo 14. Kierroksella pohditaan, millaista olisi asua tai työskennellä uusissa kaupunginosissa kolmenkymmenen vuoden kuluttua.Näyttelyjulkaisu Myötätuulessa – Helsingin horisontti 2030 esittelee näyttelyn merelliset kaupunginosat ja niiden kiinnostavimmat kohteet. Julkaisua voi ostaa Laiturilta. Näyttely on toteutettu myös aitoon merikonttiin, joka kiertää kansainvälisiä designtapahtumia Helsinki World Design Capital 2012 -tapahtumavuoden lippulaivana.Myötätuulessa-näyttely kaupunkisuunnittelun kohtauspaikassa Laiturilla 11.6.–4.9.2010.
Myötätuulessa-näyttely Katso YouTube-video tulevista kaupunginosista Rantapallotyöpaja
Teksti: Marja LintulaKuva: Helsingin kaupunki / kaupunkisuunnitteluvirasto
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email
Helsingissä Espoossa Vantaalla Kauniaisissa Seure - Helsingin, Espoon ja Vantaan henkilöstöpalveluyritys