Pysäköintilaitokset Kantakaupungin pysäköintikartta (pdf)
<< Paluu edelliselle sivulle
Kumpulan tiedekampukselle liikennöivien matka helpottuu 20. elokuuta alkaen, kun reittimuutos tuo bussit 55, 55A ja 506 ylös Kumpulanmäelle.
Erityisen suuri merkitys reittimuutoksella on liikuntarajoitteisille, joille pääsy Kumpulanmäelle julkisilla liikennevälineillä on aiemmin ollut hankalaa tai jopa mahdotonta. Myös lastenvaunujen kanssa liikkuvien kulku mäelle helpottuu. Päästäkseen bussipysäkiltä kampusalueelle on pitänyt nousta jalkaisin jyrkkä hiekkamäki. Varsinkin talvisin kävelytie on ollut vaikea kulkea ja huoltaa, ja siinä on sattunut liukastumisia. Kumpulan tiedekampuksella matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja Ilmatieteen laitoksella työskentelee ja opiskelee yhteensä noin 8 000 henkilöä.Uutta bussireittiä varten Pietari Kalmin kadun ja Väinö Auerin kadun jyrkkiin rinteisiin asennettiin kesällä sulanapitojärjestelmä. Teiden lämmityksen myötä bussit pystyvät ajamaan mäelle myös liukkailla keleillä. Reittimuutos viivästyi kadunrakennustöiden vuoksi muutamalla päivällä.Bussit 55 ja 55A kulkevat Kumpulan kautta arkisin kello 7–18 ja käyttävät tunnuksia 55K ja 55AK. Tiedelinja 506, joka ajaa Viikistä Kumpulan ja Pasilan kautta Otaniemeen ja Tapiolaan, ajaa uutta reittiä jatkuvasti.
HKL:n reittikartta linjoille 55 ja 55A (.pdf) Tiedelinja 506 YTV:n sivuilla 55K YTV:n linjaoppaassa Kumpulan kampus
Teksti: Minna KuismaKuva: HKL / Elina Maunuksela
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email
Kaikki osoitteet
Pääkaupunkiseudun opaskartta
Suomen sää Sää Euroopassa
Sade- ja pilvialueet Pilvet Euroopassa
UV-indeksi Tuuli- ja metsäpalovaroitukset
Ilmanlaatu (HSY) Uimarantaveden laatu ja sinilevätilanne Merialueen levätilanne Uudenmaan luonto ja ympäristön tila (ymparisto.fi)