Kaupunginosat Kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus Kysy kaupungilta ja keskustele Virtuaali-Helsinki
<< Paluu edelliselle sivulle
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen internetsivuilla julkaistiin tietopankki Helsingin hiljaisista alueista. Asukkaille tehdyssä kyselyssä kaikkiaan 34 aluetta sai tunnustusta hiljaisuudestaan.
Helsingin kaupungin ympäristökeskus toteutti talvella 2007–2008 kyselyn, jossa selvitettiin helsinkiläisten kokemuksia hiljaisista alueista. Postin ja internetin välityksellä tehtyyn kyselyyn saatiin yhteensä 2 100 vastausta, joiden pohjalta määriteltiin Helsingin kaupunkimaiset hiljaiset alueet. Asukkaiden kokemuksia täydennettiin muun muassa alueen yleisellä kuvauksella sekä tiedoilla liikennemelusta ja muista melunlähteistä.Kyselyssä alue luokiteltiin hiljaiseksi, kun se sai yli viisi mainintaa hiljaisuudestaan. Helsingistä tällaisia alueita löytyi 34. Tosin osalla alueista liikenteen aiheuttama melutaso on yli 50 dB, joten niitä ei voitu luokitella varsinaisiksi hiljaisiksi alueiksi. Hiljaisiksi koettuja alueita löytyy ympäri Helsinkiä. Rannat, saaret, metsät ja puistot saivat odotetusti mainintoja hiljaisuudestaan. Myös esimerkiksi Malmin lentoasema, Käpylän asuinalue ja eripuolilla kaupunkia sijaitsevat lähivirkistysalueet ovat kiinnittäneet asukkaiden huomion alhaisella äänitasollaan.Ympäristökeskuksen kattavasta tietopankista löytyy sanallinen kuvaus jokaisesta hiljaiseksi määritellystä alueesta. Kuvaus sisältää tietoa alueen äänimaisemasta ja -tasosta sekä yleisistä virkistys-, luonto- ja kulttuuriarvoista. Varsinkin luontokohteet ovat saaneet paljon huomiota, ja alueiden kuvauksista onkin linkit kaupungin luontotietojärjestelmään. Kiinnostuneet voivat myös kuunnella ääninäytteitä eri puolilta Helsinkiä.Tietopankin kartta kertoo myös melunlähteistä. Pelastusasemat, metallinkäsittelylaitokset, logistiikkaterminaalit ja muut pistemäiset melunlähteet esitetään kartalla yhdessä hiljaisten alueiden rajausten sekä luonto- ja suojelukohteiden kanssa. Tietopankin kehittäminen on osa Helsingin meluntorjunnan suunnitelmaa, jonka pitkän aikavälin tavoitteeksi on asetettu muun muassa hiljaisten alueiden säilyttäminen ja riittävän alhaiset melutasot virkistysalueilla.Kyselyssä kävi ilmi, että rauhallisen äänimaiseman koettiin nostavan osaltaan erityisesti luonto- ja viheralueiden arvoa. Miellyttävä äänimaisema on merkittävänä osa kaupunkiasumisen hyvinvointia ja elämänlaatua.
Tietopankki ympäristökeskuksen sivuilla
Teksti: Helsingin kaupunki & Toni RönniKuva: Helsingin kaupunki
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email
Helsingissä Espoossa Vantaalla Kauniaisissa Seure - Helsingin, Espoon ja Vantaan henkilöstöpalveluyritys