Tekstiversio På Svenska In English
Hae
Suurenna/Pienennä fonttia Suurenna/Pienennä fonttia Suurenna/Pienennä fonttia Helsingin kaupunki Helsingin yliopisto

<< Paluu edelliselle sivulle

Otsikko

Rohkea AVAUS voitti Kaisa-talon arkkitehtuurikilpailun

Helsingin ydinkeskustaan on syntymässä Suomen suurin tieteellinen yliopistokirjasto.

AVAUS voitti Kaisa-talon arkkitehtuurikilpailun

Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston arkkitehtuurikilpailun voitti ehdotus AVAUS. Perusteluissa todetaan, että se on kaupunkikuvassa samanaikaisesti rohkea, persoonallinen ja paikkaan sitoutuva. Ruudutettua tiilijulkisivua on jäsennelty kaarimaisilla ”avauksilla” onnistuneesti.

AVAUS-ehdotuksen tekijät ovat arkkitehdit Jussi Kalliopuska ja Vesa Oiva Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:stä avustajinaan arkkitehdit Selina Anttinen ja Antti Lehto.

Palkintolautakunnan puheenjohtajan, teknisen johtajan Anna-Maija Lukkarin mukaan palkintolautakunta piti arkkitehtuurikilpailun tasoa erittäin korkeatasoisena.

- Palkintolautakuntaa voittaneessa ehdotuksessa miellyttivät erityisesti jännittävä ja futuurinen ilme yhdistettynä historialliseen, kuitenkin niin, että rakennus sopii hyvin miljööseen. Myös sisätilaratkaisuiltaan ehdotus oli selkeä ja monipuolinen.

Helsingin yliopisto yhtenäistää kirjastorakennettaan. Keskustakampuksen viisi tiedekuntakirjastoa (humanistinen, käyttäytymistieteellinen, oikeustieteellinen, teologinen ja valtiotieteellinen, Svenska Social och Kommunalhögskolanin kirjasto) sekä opiskelijakirjasto ja siihen liittyvä oppimiskeskus Aleksandria yhdistetään yhdeksi hallinnolliseksi toimintayksiköksi.

Uusilla tilajärjestelyillä parannetaan palvelutasoa ja järkeistetään tilojen käyttöä.

Olemassa oleva rakennus on tarkoitus peruskorjata ja täydentää purettavan paikoitus-talon tilalle rakennettavalla uudisosalla. Koko rakennuksen julkisivut uusitaan.

- Suunnittelu alkaa nyt todenteolla, ja rakentamiseen päästään vuonna 2010.

Palkintolautakuntaan kuului edustajia Helsingin yliopistosta, Helsingin kaupungin kaupunki-suunnitteluvirastosta ja Suomen Arkkitehtiliitosta.

Teksti: Heidi Haapalainen
Kuva: Anttinen Oiva arkkitehdit oy

Katso lisää kuvia
Helsinki.fi uudistui.