Viikinkaari 9 (PL 56)
00014 Helsingin yliopisto
puh. (09) 1911 (yliopiston vaihde)
fax (09) 191 59138

Tiedekunnan hallinto- ja tukipalvelut:
ftdk-hallinto(at)helsinki.fi

Tiedekunnan opiskelijapalvelut:
farmasia-info(at)helsinki.fi

Kanslian aukioloajat:
ma-pe klo 12-15


Tiedekunnan kanslia
Tilat ja kartat
Puhelinluettelo
Hae yhteystietoja

Ohjeita väitöskirjan tarkastajalle

Tiedekunta päättää väittelyluvasta esitarkastajien lausuntojen perusteella. Siksi on erittäin tärkeää, että tarkastus tehdään huolella ja että tekijää vaaditaan toteuttamaan tarpeelliset korjaukset sekä mahdolliset lisäykset ennen väittelylupaa koskevan lausunnon kirjoittamista. Mikäli väitöskirjaan ehdotetaan muutoksia, puoltavaa lausuntoa ei tule antaa. Yleisesti edellytetään, että työn teoreettisissa lähtökohdissa, menetelmissä ja empiirisessä osassa ei esiinny merkittäviä puutteita.

Esitarkastajien tulee lausunnossaan kiinnittää huomiota väitöskirjan laatijan kykyyn:

  1. Kuvata tutkimuksen tarkoitus ja tausta sekä täsmentää tutkimusongelma. Tähän liittyy esimerkiksi tutkimuksen teoreettisen taustan ja tutkimusalan tuntemuksen sekä tutkimusaiheen originaalisuuden ja tieteellisen merkityksen selvittäminen.
  2. Tarkastella kriittisesti tutkimukseen liittyvää kirjallisuutta, sen käyttöä ja kattavuutta.
  3. Valita tutkimusmenetelmät ja aineisto tieteellisin perustein ja perustella valintansa. Onko aineisto soveltunut tutkimusongelman tarkasteluun ja onko menetelmät valittu tarkoituksenmukaisesti aineiston ja ongelmanratkaisun kannalta.
  4. Esittää selkeästi tutkimustuloksensa ja kytkeä ne muihin vastaaviin tuloksiin.
  5. Tehdä selvät ja kriittiset johtopäätökset saavuttamistaan tuloksista ja pohtia niiden tieteellistä merkitystä ja tarvittaessa sovellutusmahdollisuuksia.

Esitarkastajien tulee lausunnossaan kiinnittää huomiota myös siihen:

  1. Onko väitöskirjan eri osat tasapainoisesti esitetyt, vastaako esityksen laajuus tehtyä työtä ja tuloksia sekä muodostaako väitöskirja yhtenäisen kokonaisuuden.
  2. Voidaanko väittelijän itsenäinen osuus tutkimuksen suunnittelussa ja läpiviemisessä osoittaa.
  3. Antaako väitöskirja vaikutelman tekijän oppineisuudesta, kyvystä analysoida tieteellisiä ongelmia ja tutkimusotteen hallinnasta.

Tiedekunnalle osoitettava lausunto pyydetään lähettämään osoitteella: Farmasian tiedekunta, PL 56, 00014 Helsingin yliopisto (faksi (09) 191 59138).  

Väitöskirjan arvostelu

Hyväksytty arvosana edellyttää, että väitöskirjan teoreettisissa lähtökohdissa, menetelmissä ja empiirisessä osassa ei esiinny merkittäviä puutteita. Tutkimus kohdistuu tieteellisesti tärkeään ja hyvin perusteltuun ongelmakokonaisuuteen ja siinä on tuotettu uutta ja merkittävää tietoa tutkimusalan teorianmuodostuksen tai käytännön sovellusten kannalta. Vakavia puutteita kysymyksenasettelussa, teoreettisen taustan esittelyssä, aineiston ja menetelmien valinnassa ja tulosten esittelyssä sekä johtopäätöksissä ei sallita. 
Kiittäen hyväksytty arvosana annetaan vain korkeatasoisesta työstä. Se edellyttää, että tutkimusaihe on tieteellisesti erittäin merkittävä ja että työn teoreettiset lähtökohdat, käytetyt menetelmät ja empiirinen osa ovat tieteellisesti korkeatasoisia. Lisäksi edellytetään, että väitöskirjan tuloksilla on huomattava tieteellinen merkitys, tehdyt havainnot ja johtopäätökset ovat uusia ja edistävät merkittävästi alan teorianmuodostusta tai käytännön sovelluksia. Tällä arvosanalla hyväksytty opinnäyte osoittaa tekijän kiitettävää opillista kypsyyttä ja itsenäisyyttä sekä omaperäisyyttä ja poikkeuksellista kekseliäisyyttä tieteellisen tiedon tuottajana. Arvosana annetaan normaalisti enintään noin 5-10 %:lle kaikista tiedekunnan hyväksymistä väitöskirjoista.

Arvioijien lausunnot

Tiedekunnalle osoitettavat lausunnot pyydetään lähettämään osoitteella: Farmasian tiedekunta, Tiedekunnan kanslia, PL 56, 00014 Helsingin yliopisto (faksi (09) 191 59138). Lausunnot tulee toimittaa tiedekunnalle viimeistään kuuden viikon kuluessa väitöstilaisuudesta.

Ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen vastaväittäjän lausunnosta. Väitöskirjaa ei voida hyväksyä tiedekuntaneuvoston kokouksessa ennen kuin tiedekunnan kansliaan on toimitettu kirjallinen ilmoitus siitä, että

    • väittelijä on nähnyt vastaväittäjän lausunnon; ja
    • hänellä ei ole huomauttamista sen ja väitöskirjalle esitetyn arvosanan johdosta.
      (Tai kansliaan on toimitettu vastaväittäjän lausuntoa ja väitöskirjasta esitettyä arvosanaa koskevat huomautukset)

    Lomake: Arvosana ja hyväksyminen (rtf) >>>