Yhteystiedot

Alue- ja kulttuurintutkimuksen osana Euroopan tutkimus kuuluu maailman kulttuurien laitokseen.

Unioninkatu 38 A (PL 59)
00014 Helsingin yliopisto
puh. (09) 191 23282
fax (09) 191 23107

Alma-intranet

Tutkimus

Kirjoja

Tutkimusprojektit

Sukupuoli ja nauru uuden ajan Englannissa
Vastuuhenkilö: Anu Korhonen, akatemiatutkija, anu.korhonen(at)helsinki.fi

Tutkimushankkeessa tarkastellaan sukupuolen rakentumista huumorissa uuden ajan Englannissa. Tutkimuksen lähdemateriaalina ovat erityisesti varhaiset kaskukirjat 1400-luvun viimeisistä vuosikymmenistä 1600-luvun loppuun. Kontekstia tarjoaa muu ajan populaarikirjallisuus sekä mitkä tahansa tekstit, joissa käytetään hyväksi naurun strategioita.

Siinä missä sukupuolta on uuden ajan historiassa toistaiseksi totuttu tarkastelemaan ennen kaikkea nais- ja jonkin verran mieshistoriana, tässä tutkimuksessa kiinnitytään prosesseihin, joiden kautta sukupuolta artikuloitiin ja määriteltiin. Nauru ja huumori antavat tähän mielenkiintoisen lähtökohdan: samalla kun ne ovat usein sisällöltään konservatiivisia, niiden muoto kutsuu esiin kysymyksiä, ongelmanasetteluita ja kulttuurista epävarmuutta. Kaskujen voi ajatella osallistuvan kulttuuriseen neuvotteluun sellaisista ilmiöistä ja käsitteistä, joiden suhteen niin arkielämä kuin oppinut ajattelukin kohtasi ristiriitoja. Sukupuoli on näistä kenties tärkein: vaikka uuden ajan patriarkaaliset ihanteet sanelivat sukupuolen jakautuvan selkeästi miehiin ja naisiin ja määritteli näille selkeät yhteiskunnalliset paikat ja tehtävät, juuri huumorin kautta saatettiin kohdata näiden paikkojen ja tehtävien sekoittumista, rikkoutumista ja päälaelleen kääntämistä. Myös historiantutkimus voi näin seurata sukupuolen rakentumisen prosesseja tavalla, jossa pääsee samanaikaisesti kiinni yhtäältä ajattelutapojen jäykkyyteen ja pysyvyyteen sekä toisaalta niihin monisuuntaisiin ja ristiriitaisiin tulkintoihin, joihin huumorin erityiset diskursiiviset ominaisuudet antoivat ja antavat mahdollisuuden.