Opiskelijaksi Opetustiedot Työelämään

Espanjalainen filologia kuuluu nykykielten laitokseen.

Henkilöstön yhteystiedot löytyvät henkilökohtaisilta TUHAT-sivuilta, vastaanottoajat Flamma-intranetistä

PL 24 (Unioninkatu 40, 5. krs)
00014 Helsingin yliopisto

Laitoksen puhelinluettelo

Työelämään

Kielten opiskelijat sijoittuvat monipuolisesti työelämään. He toimivat esimerkiksi opettajina, kääntäjinä, toimittajina, tiedottajina, koulutussuunnittelijoina ja tutkijoina. Lisäksi heitä työskentelee matkailualalla, kieliteknologiayrityksissä, kirjastoissa, kulttuurialalla, vienninedistämistehtävissä, kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä ja mitä erilaisimmissa projektitöissä. Sijoittumismahdollisuudet laajenevat kokemuksen ja osaamisen kehittyessä sekä verkostojen laajetessa. Humanisti-lehti kertoo humanistien kuulumisia työmaailmasta. Sieltä voit saada uusia ideoita oman urasi suunnitteluun. Katso myös töissä.fi.

Sivuaineilla on suuri merkitys työllistymisessä. Monet aineet ovat vapaasti valittavissa sivuaineiksi, toisiin haetaan opiskeluoikeus tasokokeen kautta. Myös toisissa korkeakouluissa on mahdollisuus suorittaa opintokokonaisuuksia tutkintoon. Lue lisää joustavasta opinto-oikeudesta (JOO) humanistisen tiedekunnan verkkosivuilta.

Laitoksella järjestetään erityisiä työelämään orientoivia kursseja, jotka tarjoavat työelämätietoa ja joilla tutustutaan eri työnantajiin ja urapolkuihin mm. alumnien välityksellä.

Lisätietoa työelämästä ja työharjoitteluista Flamma-intranetissä.

Lisätietoa sijoittumisesta työelämään nykykielten laitoksen verkkosivuilla.