Elokuva- ja televisiotutkimus kuuluu filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokseen.
Toimisto:
PL 3 (Fabianinkatu 33), h. 4018
00014 Helsingin yliopisto
Puhelin +358 9 191 22493
Faksi +358 9 191 24239
paula.hattunen(at)helsinki.fi
Postiosoite:
Elokuva- ja televisiotutkimus
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

Tutkimus

Nuorella elokuva- ja televisiotutkimuksen oppiaineellamme ei toistaiseksi ole pääaineen asemaa, joten sen puitteissa ei tällä hetkellä harjoiteta virallisesti muuta tutkimusta kuin professorin viran puitteissa. Erilaisilla järjestelyillä elokuvaan ja televisioon liittyvää tutkimusta kuitenkin tehdään oppiaineen lähipiirissä.
Professori Henry Baconin pääasiallisia tutkimusintressejä ovat toisaalta elokuvan suhde todellisuuteen, toisaalta muihin taiteenlajeihin ja representaation problematiikkaan ylipäätään. Jaakko Seppälä puolestaan valmistelee väitöskirjaa Hollywood-elokuvien vastaanotosta 1920-luvun Suomessa. ETVT osallistuu teatteritieteen jatkotutkintoseminaareihin kun käsiteltävänä on tällaisia elokuvaan tai televisioon liittyviä aiheita sekä osallistuu näiden opinnäytteiden ohjaukseen. Oppiaineen henkilökuntaa on mukana Suomen akatemian rahoittamassa Transnationaali suomalaisen elokuvan historia -tutkimusprojektissa.
Oppiaineelle kehitellään sen laajentumisen myötä hyvin laajaa tutkimusprofiilia. Vaikka lähtökohdat ovat pääasiassa kognitiivisessa elokuvatutkimuksessa ja formalistisessa poetiikassa, keskiössä ovat myös laajemmat esteettiset kysymykset että elokuvan ja television yhteiskunnalliset kytkökset. Yhteistyö viestinnän ja soveltavan kasvatustieteen laitoksen kanssa laajentaa profiiliamme myös näiden tahojen edustamiin suuntiin.
