2013

  • 26.2.2013 Kirsi Mikkonen: Biomateriaaleista tulevaisuuden elintarvikepakkauksiksi

2012

  • 12.12.2012 Kaarina Sivonen: Mikrobigenomien tutkimus edesauttaa uusien luonnonaineiden löytämistä
  • 29.10.2012 Christel Lamberg-Allardt: Fosfori – onko liikasaanti vaarallista?
  • 3.4.2012 Liisa Viikari: Mikä biotalous?
  • 19.3.2012 Helinä Hartikainen: Voidaanko Itämeren 
    rehevöitymiskierre katkaista?
  • 2.3.2012 Hely Tuorila: Kahvilla mediassa
  • 17.2.2012 Kristiina Mäkinen: Kasvivirustaudit ruuan tuotannon riesana
  • 3.2.2012 Taina Lundell: Funktionaaliset ja monipuoliset sienet
  • 9.1.2012 Marina Heinonen: Valmista ruokaa – olkaa hyvä

2011

  • 12.12.2011 Mikael Fogelholm: Ravitsemussuositukset eivät lihota

Christel Lamberg-Allardt: Fosfori on sekä ravintoaine että lisäaine – onko liikasaanti haitallista?

Fosforiyhdisteet ovat tärkeitä elämälle ja kaikille kasvikunnan ja eläinkunnan eliöille. Ajankohtaisena huolenaiheenamme ovat ihmisen aiheuttamat fosforipäästöt, jotka johtavat vesistöjen lisääntyneeseen rehevöitymiseen. Mutta voiko liiallinen fosforin saanti ravinnosta olla ihmiselle haitallista?

Fosfori on ihmiselle erittäin tärkeä ravintoaine ja se on kalsiumin jälkeen ihmiselimistön runsain kivennäisaine. Ihmisen elimistö sisältää n. 700 g fosforia. Elimistön fosforista 80-85 % on luustossa epäorgaanisina fosforiyhdisteinä, fosfaatteina, erityisesti kalsiumfosfaattina. Orgaaninen fosfaatti on keskeisessä roolissa elimistön monissa tärkeissä molekyyleissä, kuten esim. nukleiinihapoissa ja fosfolipideissä.

Fosforin aineenvaihdunta on tiukasti sidoksissa kalsiumin ja D-vitamiinin aineenvaihduntaan. Hypofosfatemia, alhainen veren fosfaattipitoisuus, johtaa mm. riisitautiin lapsilla ja osteomalasiaan aikuisilla, samalla tavalla kuin D-vitamiinin puute. Hypofosfatemia voi kehittyä malabsorption, lisääntyneen erityksen tai fysiologisen epätasapainon takia. Alhainen fosfaatin saanti on erittäin harvinaista.

Fosforin tärkeimmät luonnolliset lähteet ihmisen ravinnossa ovat maitotuotteet, viljatuotteet ja lihatuotteet. Imeytyminen viljatuotteista on vähäistä, mutta maito- ja lihatuotteista se on hyvä. Fosfaatteja käytetään yleisesti elintarviketeollisuudessa lisäaineina, ja ne imeytyvät erinomaisesti. Tyypillisiä tuotteita, joihin fosfaatteja lisätään Suomessa, ovat sulatejuustot, leikkeleet, makkarat, marinoidut lihat ja leivinjauholla nostetut leivät, esim. pikkuleivät. Sulatejuustoissa fosfaatteja käytetään levitettävyyden parantamiseksi. Fosfaatteja pidetään tärkeinä lihatuotteiden rakenteen ja vedensidonnan kannalta, ja ne mahdollistavat myös alhaisten suolapitoisuuksien käyttöä. Monissa maissa fosfaatteja ei kuitenkaan käytetä, mutta silloin käytetään enemmän suolaa. Suomessakin on nykyään markkinoilla fosfaatittomia lihatuotteita. Kolajuomat sisältävät myös fosforihappoa.

Fosforin saanti on Suomessa ja länsimaissa yleensä huomattavasti suurempaa kuin suositukset. Lisäainefosforin saannista on hankalaa saada aivan tarkkaa tietoa, mutta se on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana.

Veren korkea fosfaattipitoisuus on munuaisten vajaatoiminnassa sydän- ja verisuonitaudin merkittävä aiheuttaja, sillä se lisää verisuonten kalkkeutumista. Se on myös osteoporoosin riskitekijä näillä potilailla. Munuaiset säätelevät terveellä ihmisillä veren fosfaattipitoisuutta poistamalla liian fosforin, mutta munuaistaudissa fosfori ei erity vaan nostaa veren fosfaattipitoisuutta. Tämän takia on erittäin tärkeää vähentää fosforin saantia ruoasta käyttämällä elintarvikkeita, jotka sisältävät vähän fosforia ja myös käsittelemällä niitä niin, että fosforipitoisuus vähenee. Fosfaattilisäaineet ovat tässä potilasryhmässä erittäin haasteellisia.

Onko liiallisesta fosforin saannista haittaa terveille henkilöille? Mielenkiinnon kohteenamme on viime vuosina ollut tutkia, miten liiallinen fosforin saanti etenkin lisäaineista vaikuttaa mm. terveiden henkilöiden luustoon. Olemme erilaisin koeasetelmin voineet osoittaa, että korkea saanti vaikuttaa epäedullisesti luuston aineenvaihduntaan. Viime vuosina on julkaistu tutkimuksia, joissa on osoitettu yhteys hiukan kohonneen seerumin fosfaattipitoisuuden ja sydän- ja verisuonitautiriskin välillä terveillä henkilöillä. Tämä liittynee verisuonten kalkkeutumiseen.

Tähän mennessä ei ole tehty väestötutkimusta jossa on tutkittu fosforin saannin ja etenkin lisäainesaannin yhteyksiä sydän- ja verisuonitautiriskiin ja luuston terveyteen. Tällä hetkellä ryhmässäni on käynnissä Suomen Akatemian rahoittama nk. PHOMI-tutkimus, jossa tutkitaan n. 650 37–47-vuotiasta naista ja miestä. Tästä tutkimuksesta julkaistaan kohta mielenkiintoisia tuloksia fosforin saannin ja sydän- ja verisuonitautiriskin yhteyksissä. Myöhemmin saamme myös uutta tietoa fosforin saannin ja luuston terveyden välisistä yhteyksistä.

- - - - - -

Christel Lamberg-Allardt on professori ravitsemustieteen alalla. Hän on tutkimustyössään keskittynyt erityisesti D-vitamiinin, mutta myös kalsiumin ja fosforin tutkimiseen monesta eri näkökulmasta etenkin liittyen luuston terveyteen. Kolmekymmentä vuotta sitten gradun aiheeksi tuli D-vitamiini, joka silloin oli noussut lääketieteessä pinnalle. Kiinnostus D-vitamiiniin on jatkunut, siihen matkan varrella on tarttunut osteoporoosi, joka nousi pinnalle n. 20 vuotta sitten. Kun kaikki liittyy tiiviisti kalsiumin ja luuston aineenvaihduntaan, kiinnostus fosforin rooliin on vain kasvanut.


Christel Lamberg-Allardt Tuhat-tutkimustietojärjestelmässä


  29.10.2012