Hely Tuorila: Opintie, piironki ja leikkausten varjo

Professori Hely Tuorilan muotokuvan paljastuksen jälkeen pidettiin miniseminaari 'Aistinvarainen tutkimus ennen, nyt ja tulevaisuudessa'. Seminaarin aloitti Hely Tuorila läksiäisluennollaan. Hän aloitti puheenvuoronsa varsin henkilökohtaisella ja ajankohtaisella viestillä:

 

Äitini äidin isä syntyi vuonna 1856 torpan poikana Punkalaitumen ja Urjalan pitäjien rajamaastossa. Kun hän oli pieni poika, kiersivät kunnan miehet torpasta torppaan puhumassa että lapset pitäisi lähettää hiljan perustettuun kansakouluun. ”---sinne herrojen kouluun panna”, oli torppari-isän tyly vastaus.

Tätä tarinaa kertoi mummoni monesti kun olin lapsi, ja se jatkui niin että poika istui ojanpientarella ja itki ja vannoi että ”jos minulla on joskus lapsia niin kaikki ne pääsee kouluun.”

Isona tästä pojasta, mummoni isästä, tuli kauppias. Hän oli oppinut lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, ja hän hoiti kaupan paperityöt tämän teettämänsä klahvipiirongin äärellä. Ja tosiaan, kaikki hänen kuusi lastaan pääsivät kouluun ja kouluihin. Kuka maamies- ja kuka kauppakouluun, yksi jopa Keisarilliseen Aleksanterin-Yliopistoon.

Minun mummoni pätevöityi kutoma- ja keittokoulujen kautta maatalon emännäksi. Samoin tuli äidistäni maatalon emäntä. Minut ja veljeni, samoin kuin koko syrjäisen kotikyläni lapset, lähetettiin sodanjälkeisessä jälleen rakentavassa ja koulutususkoisessa Suomessa oppikouluun.

Kun lähes 30 vuotta sitten olin väitellyt tohtoriksi, vei äiti minut perintöpiirongin luo ja sanoi että sinä sitten perit tämän.

Piironkini muistuttaa koulutuksen arvosta ja merkityksestä. Mummoni tarinoista lähtien olen uskonut, että tässä maassa koulujen käymisellä ja oppimisella on rikkumaton arvo, että juuri tämä asia yhdistää ja rakentaa tätä kansakuntaa. Lähemmäs 60-vuotisen koulunkäynnin ja yliopistouran ajan luulin olevani edeltävien sukupolvien raivaamalla tukevalla maanpinnalla.  Nyt eläkkeelle lähdön päivinä, viikkoina ja kuukausina olen ensimmäisen kerran kuullut halventavia huomautuksia yliopistosta, koulutuksesta, tieteestä ja tieteentekijöistä, ja nähnyt miten kohtuuttomat leikkaukset lamaannuttavat työyhteisöäni.

Olisipa tämä painajainen, josta heräämme pian. Tähän säästämiseen meillä ei Suomessa pitäisi olla varaa.