Uusimmat arviointitulokset

Yhdeksäsluokkalaisten osaaminen heikentynyt selvästi kuudessa vuodessa

Koulutuksen arviointikeskus toteutti keväällä 2010 eräässä pääkaupunkiseudun kunnassa laajan (kaikki peruskoulun 3.-, 6.- ja 9.-luokkalaiset) oppimaan oppimisen arvioinnin. Verrattaessa yhdeksäsluokkalaisten tuloksia samassa kunnassa vuonna 2004 tehdyn arvioinnin tuloksiin tuli esiin, että oppilaiden osaaminen on heikentynyt. Neljässä tehtävässä kuudesta vain puolet oppilaista ylsi tasoon, jonka vuonna 2004 saavutti 75 % oppilaista.

Muutos oli selvin matemaattisen ajattelun tehtävässä, ja tytöillä hieman selvempi kuin pojilla. Osaamisen heikkeneminen näkyi kaikissa osaajaryhmissä mutta eniten keskitason osaajilla. Tämä saattaa tosin selittyä sillä, että monivalintatehtävissä arvaamisen rooli on suurin heikoimpien osaajien kohdalla.

Myös oppimisasenteet kielteisempiä

Myös oppilaiden kouluun ja oppimiseen liittyvissä asenteissa näyttää tapahtuneen muutos. Oppimista haittaavat asenteet (piittaamattomuus koulutyötä kohtaan, pyrkimys selvitä koulun vaatimuksista mahdollisimman vähällä, taipumus antaa periksi tehtävän osoittautuessa vaikeaksi) ovat voimistuneet, kun taas oppimista tukevat asenteet (parhaansa yrittäminen, koulussa opittavan kokeminen tärkeäksi, halu menestyä koulussa) ovat heikentyneet. Silti yhdeksäsluokkalaisten asenteet ovat edelleen – toisin kuin on epäilty – keskimäärin selkeästi ”plussan puolella”.

Oppilaiden arvio vanhempiensa koulua koskevista näkemyksistä on niin ikään muuttunut hieman kielteisemmäksi, joskin usko siihen, että vanhemmat pitävät koulunkäyntiä tärkeänä, on edelleen vankka. Voi myös olla, että muutos vanhempien näkemyksiä koskevissa arvioissa heijastaa vain oppilaiden omia muuttuneita asenteita.

Muita samansuuntaisia tuloksia

Arviointikeskuksen tulokset myötäilevät PISA-tutkimuksessa vuonna 2009 havaittua hienoista heikentymistä suomalaisnuorten taidoissa (OECD 2010; Sulkunen ym. 2010), mutta heikentyminen vaikutti nyt selvemmältä kuin PISA:ssa. Opetushallituksen tekemässä äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulosten arvioinnissa keväällä 2010 taas ei havaittu yhdeksäsluokkalaisten osaamisessa suurta muutosta aiempiin arviointeihin verrattuna, mutta oppilaiden näkemys oppiaineen hyödyllisyydestä oli muuttunut (entistä) kielteisemmäksi ja koulujen väliset osaamiserot olivat kasvaneet (Lappalainen 2011).

Oppimaan oppimisen arviointi eroaa oppiainekohtaisesta arvioinnista sikäli, että sen tulos ei vaikuta oppilaan arvosanoihin – tai tule edes opettajan tietoon. Kyse on siis nimenomaan oppilaan testitilanteessa osoittamasta osaamisesta, ei välttämättä siitä, mihin hän parhaimmillaan saattaa pystyä. Näin oli kuitenkin myös vuonna 2004, joten tämä tuskin yksin riittää selittämään havaittua osaamisen heikentymistä ja muutosta peruskoulunsa päättävien oppilaiden asenteissa.

Mistä muutos johtuu?

On kaikki syy uskoa, että havaitun muutoksen takana on useita samansuuntaisia, mutta myös keskenään ristiriitaisia tekijöitä. Osin lienee kyse yhteiskunnan eri osa-alueilla havaittavasta polarisaatiosta, erojen kasvusta. Osa lapsista ja nuorista voi paremmin kuin koskaan aiemmin, osan harteille kasaantuvat yhteiskunnallisten muutosten kielteiset seuraukset ja heijastumat. Joidenkin oppilaiden kohdalla kyse on koulun heikentyneestä merkityksestä heidän elämässään, osa taas kokee koulun kiristyvän kilpailun ja paineen tyyssijana. Molemmat kehityslinjat ovat nähtävissä vuosittain toistuvan koululaisten hyvinvointia mittaavan kouluterveyskyselyn tuloksissa. Kaikkiin ongelmiin ei luonnollisestikaan löydy ratkaisua koulusta, vaikka moniammatillisen yhteistyön merkitys on jatkuvasti kasvanut koulun arjessa.

Osa muutoksen syistä saattaa löytyä koulun sisältä. Vuosien 2004 ja 2010 välillä on uudistettu opetussuunnitelma, tuntikehys ja oppikirjat. Muutoksia on tapahtunut myös opettajakunnassa ja opetusmenetelmissä, ja vuoden 2010 yhdeksäsluokkalaisten koulupolulle ovat osuneet säästöistä johtuneet suuret luokkakoot alakoulun aikana. Näiden tekijöiden vaikutuksen arviointi vaatisi omat tutkimuksensa.

Elämä ei ole koulua varten...

Kun maailma muuttuu, koulu muuttuu myös tavoilla, joita koulutuksen järjestäjät tai päivittäisestä opetuksesta luokkahuoneissaan vastaavat opettajat eivät ole suunnitelleet, ennakoineet tai edes toivoneet. Tietotekniikan huima kehitys ja sen käytön arkipäiväistyminen sekä Internetin tarjoamat mahdollisuudet niin tiedonhankintaan kuin viihteeseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoon ovat lyhyessä ajassa muuttaneet nuorten elämää tavalla, jota aikuisten on ehkä vaikea edes hahmottaa. Kysymys on aivan uudenlaisesta digi-natiivista sukupolvesta. Tietoa on tarjolla enemmän kuin kukaan ehtii kaivaa esiin tai pystyy hallitsemaan, ja jokainen sana ruudulla johtaa haluttaessa uuteen tiedon valtamereen. Internetin välityksellä aukeaa myös sosiaalinen maailma, jossa jokainen voi esittää itsensä juuri sellaisena, minä hän haluaa tulla nähdyksi. Syntyy helposti kuva, että koulussa opittava on turhaa ja tarpeetonta, ja koulun tarjoamat ihmissuhteet ovat pakotettuja ja hankalia.

Koulu on mittavan haasteen edessä. Sen pitää pystyä päivittäin lunastamaan asemansa paikkana, jossa jokainen oppilas saa olla oma itsensä mutta tulee myös haastetuksi tiedollisesti ja emotionaalisesti kehittymään siksi, mikä hän haluaa olla ja/tai miksi yhteiskunta toivoo hänen kehittyvän. Erityisen vaikeaksi haasteen tekee se, että toisin kuin virtuaaliympäristöissä, joissa yhteyden voi aina katkaista tai sivun vaihtaa toiseksi, koulussa kehittyminen vaatii etenemistä askel askeleelta, edellisenä päivänä tai edellisellä tunnilla opitun päälle rakentaen. Koulun tulee välittää tietoa ja taitoa, ja valaa oppilaisiin uskoa heidän kehittymismahdollisuuksiinsa. Sen tulee kuitenkin myös ohjata oppilaat ymmärtämään, että oppiminen vaatii työtä, ja sen on tarjottava jokaiselle oppilaalle haasteita, jotka pakottavat yrittämään hieman enemmän kuin mikä tulee helposti, mutta jotka eivät muserra alleen.

...Mutta koulukin on elämää

Koulu ei ole vapaa-aikaa, eikä se voi – eikä sen edes tule – kilpailla viihdyttävyydessä koulun ulkopuolisen maailman kanssa. Oppia voi kaikkialla, ja alati kehittyvä teknologia tuo kiihtyvällä tahdilla uusia oppimisen mahdollisuuksia jokaisen ulottuville. Koululla on kuitenkin edelleen keskeinen rooli nuorten osaamisen kehittäjänä ja turvaajana. Koulun merkitys aikuissuhteiden tarjoajana on jopa voimistunut, kun kiristyvä työelämä ja kotona vietetystä vapaa-ajasta alaa valtaava teknologia uhkaavat syödä vanhempien ja lasten yhteistä aikaa.

Siinä, missä koulu on kaikille sama ja yhteinen, koulun ulkopuoliset oppimismahdollisuudet eivät jakaudu tasaisesti. Osa oppilaista viettää vapaa-aikaansa harrastuksissa, joissa vaadittu kurinalaisuus ja etenemispaine ylittävät selvästi koulussa vaaditun. Toisilla taas vapaa-ajan oppimishaasteet ovat sellaisia, joissa voi seurauksitta antaa periksi heti, kun tekeminen vaikeutuu. Koulun tehtävä on kuitenkin valmentaa nuoria elämään, missä ei voi jatkuvasti siirtyä haasteesta toiseen todeten, että ”tää ei oo mun juttu”. Jonkin täytyy olla. Peruskoululaisen elämä ei voi olla jotain, mikä hankitaan vain koulun ulkopuolella. Koulun vaativa tehtävä on saada jokainen oppilas ymmärtämään, että myös koulu on elämää – mukaan lukien aikuisten nuorille asettamat haasteet ja odotukset sekä vaatimus yrittää parastaan silloinkin, kun tehtävä näyttää vaikealta eikä sen merkitys omaa tulevaisuutta koskeville haaveille näytä ilmeiseltä.

Lähde: Kupiainen, Marjanen, Vainikainen, Hautamäki (2011) Oppimaan oppiminen Vantaan peruskouluissa. Kolmas-, kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset oppijoina keväällä 2010. Vantaan kaupungin sivistysvirasto ja Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus.