Koulutuksen arviointikeskus
PL 9 (Siltavuorenpenger 3 A)
00014 Helsingin yliopisto
puhelin 09 191 20411
Arviointikeskus tänään
Oppimaan oppimisen tutkimista
Koulutuksen arviointikeskus on perustamisestaan vuonna 1996 lähtien kehittänyt välineitä koulutuksen vaikuttavuuden arviointiin. Toiminnan alkuvaiheissa laadittiin teoreettinen malli oppimaan oppimisesta ja kehitettiin testi sen arviointiin. Ensimmäiset arvioinnit tehtiin vielä samana vuonna Opetushallituksen ja Helsingin Opetusviraston tilauksesta. Lue lisää…
Nyt Koulutuksen arviointikeskus on tarjonnut jo viidentoista vuoden ajan kunnille ja kouluille mahdollisuutta arvioida työnsä tuloksellisuutta oppimaan oppimisen tehtäväpaketin avulla. Oppimaan oppimisen arviointiin on vuoteen 2010 mennessä osallistunut yhteensä jo noin 100 000 peruskoulun oppilasta ja toisen asteen opiskelijaa, mikä muodostaa yhden laajimmista suomalaisista samaan tehtäväsarjaan perustuvista osaamistietokannoista.
Toiminta kattaa nykyään paitsi eri-ikäisten oppilaiden oppimaanoppimistaitojen arvioinnin, myös koulunsa aloittavien ensiluokkalaisten oppimisvalmiuksien arvioinnin sekä opettajien oman pedagogisen työn kehittämisen.
Uutena työsarkana alettiin vuoden 2010 alussa laatia kouluille kansallista oppimaan oppimisen verkkosivustoa. Sen on määrä valmistua vuoden 2012 loppuun mennessä.
Kelpo-hankkeen seuranta ja Valaise-tutkimus
Maamme perusopetuslakia uudistettiin erityisopetuksen osalta vuonna 2010, ja uusi laki astui voimaan 1.1.2011. Lakiuudistuksen taustalla oli erityisopetuksessa olevien oppilaiden määrän kasvu ja tähän liittyvät kustannukset, minkä vuoksi oppilaan tukemisen käytäntöjä haluttiin kehittää aiempaa systemaattisemmiksi mutta myös joustavammiksi.
Kelpo-hankkeen eli tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminnan tavoitteena oli luoda kuntiin Erityisopetuksen strategian 2007 mukaiset oppimisen tuen rakenteet ja vakiinnuttaa strategia kouluihin jo ennen lakiuudistuksen vahvistamista. Koulutuksen arviointikeskus arvioi vuosina 2008–2011 opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta Kelpo-hankkeen etenemistä yli 200:ssa Suomen kunnassa. Hankkeen yhteydessä koottiin oppilaan tukemiseen liittyviä hyvän työn toimintamalleja eri puolilta Suomea.
Valaise-hanke, valtakunnallinen perusopetuksen lainsäädäntömuutoksen seurantatutkimus, selvittää erityisopetuksen tämänhetkistä tilaa ja tukikäytänteitä. Hanke alkoi vuoden 2012 alussa ja kestää vuoden 2013 loppuun.
Välineitä koulutuksen laadun arviointiin
Koulutuksen arviointikeskuksessa on laadittu Koulun laatumittari helpottamaan Perusopetuksen laatukriteerien (2010) mukaista laadunarviointia kouluissa ja kunnissa. Tarkoituksena on auttaa koulutuksen järjestäjiä arvioimaan toimintaansa ja luomaan tavoitteita sen parantamiseksi ja kehittämiseksi. Arviointikeskus kehittää yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa myös heidän omia arviointivälineitään ja -järjestelmiään.
Tutkimuksen tukipalveluja
Koulutuksen arviointikeskuksessa on aktiivisesti kehitetty teknisiä ratkaisuja tutkimuksen tueksi. Toiminnan alkuvaiheista saakka on asiakkaille tarjottu myös tutkimus- ja tiedonkeruupalveluja lomakkeiden suunnittelusta tulosten analysointiin asti. Keskeinen palvelumuoto on ollut tutkimuslomakkeiden optinen tallentaminen, jonka avulla voidaan käsitellä nopeasti suuria aineistoja. Myös verkossa toimivia palveluja on kehitetty jo lähes 10 vuoden ajan.
