Arviointia - miksi?

Palaute oppijalle

Arviointi kuuluu kiinteästi koulun toimintaan. Ensimmäisestä koulupäivästä alkaen opettaja arvioi oppilaitaan – heidän valmiuttaan koululaisrooliin, heidän esitietojensa riittävyyttä opetuksen seuraamiseen ja ajan myötä heidän edistymistään opetussuunnitelmassa vaadituissa tiedoissa ja taidoissa. Oman edistymisen arviointi välittyy oppilaalle niin suorana tuntipalautteena kuin muodollisina arviointiraportteina, todistuksinakin.

Koulutuksen arvioinnissa ovat pitkään painottuneet yksittäisen oppilaan, oppilaitoksen tai valtakunnan tasolla oppilasikäluokan koulusaavutukset, ja mittarina on käytetty sitä, kuinka hyvin oppilaat hallitsevat koulutusasteensa tiettyjen oppiaineiden senhetkiset sisällöt. Arvioinnin ulkoisina kriteereinä ovat olleet seuraavan luokan, koulutusasteen tai työelämän vaatimukset.

Koulutus muuttuvassa maailmassa

Nykypäivän muuttuvassa yhteiskunnassa yhä nopeutuva tekninen kehitys ja uusien medioiden informaatiotulva vaativat yksilöltä jatkuvaa kouluttautumista. Pirstaleisiin oppiainesisältöihin painottuvalla arvioinnilla ei enää saada tietoa nykyihmiseltä odotettavista valmiuksista. Niinpä koulun arvioinnissa on alettu tarkastella lisäksi tekijöitä, jotka mahdollistavat uuden tiedon tai taidon haltuunoton, elinikäisen oppimisen. Kansainväliset talous- ja koulutusjärjestöt, eri maiden koulutuksesta vastaavat keskusvirastot, alan tutkimuslaitokset ja yliopistot ovat ryhtyneet yhteistyössä kehittämään arviointistrategioita ja kartoittamaan koulutuksen arvioinnin tehtäviä, ehtoja, etuja ja haittoja tästä uudesta näkökulmasta.

Lakisääteistä tiedonhankintaa

Koulutuksen arviointi nousi 1990-luvun lopulla koulutuspolitiikan keskeiseksi kysymykseksi myös Suomessa (Koulutuksen arviointistrategia, OPM 1997). Arvioinnista tuli lakisääteistä. Perusopetuslain (1998) 5. luvun 21. §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Koulutuksen arviointikeskus edustaa juuri tällaista lain vaatimaa ulkopuolista arvioijaa.

Koulun toiminnan vaikuttavuutta voidaan tietenkin arvioida oppisaavutuksia tarkastelemalla. Koulutuksen tavoitteet ovat silti aina oppiainesisältöjen hallintaa laajemmat, kuten perusopetuslaistakin ilmenee.

Perusopetuslaki, 1. luku 2 §:

"Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella.”

Perusopetuksen laatukriteerien (OKM, 2010) mukaan suomalaista peruskoulua kehitettäessä on oppimistulosten lisäksi tarkasteltava niitä koulun toimintoja, jotka edistävät oppimistulosten saavuttamista.

Arviointi tulee ulottaa näihinkin vaikutusalueisiin. Myös koulun näkökulmasta on keskeistä tarkastella koulun käytänteiden toimivuutta. Kokonaisvaltainen koulutuksen arviointi kattaa opetus- ja oppimiskäytänteet, oppimisympäristön ja toimintakulttuurin sekä opetussuunnitelman ja tuntijaon.

Koulutuksen tuloksellisuus

Julkisin varoin kustannetuilta palveluilta odotetaan tuloksellisuutta, ja viime vuosina siitä on alettu vaatia yhä enemmän näyttöä sekä Suomessa että muualla maailmassa. Taustalla on 1990-luvun alussa myös koulutuspolitiikassa voimistunut uusliberalismi. Koulutustoiminnan johtaminen on vaihtunut normiohjauksesta informaatio-ohjaukseen. Arvioinneista on muodostunut tapa tarkastella, kuinka laadukasta ja tuloksellista koulutus on. Arvioinnit ovat siis koulutuspoliittista tiedonhankintaa.

Maahamme on luotu kaksitasoinen – paikallinen koulun ja kunnan tason sekä toisaalta valtakunnan tason – arviointijärjestelmä. Kansallisen ja kunnallisen arvioinnin tavoitteena on tuottaa tietoa koulutuksesta, sen kehittämistarpeista sekä siitä, millaisia tuloksia julkisten varojen käytöllä on saatu aikaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja sen alainen Opetushallitus tukevat kansallisia arviointeja ja arviointimenetelmien kehittämistä (Koulutuksen tuloksellisuuden arviointimalli, OPH 1998). Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimii erillinen Koulutuksen arviointineuvosto, joka tekee yhteistyötä mm. Opetushallituksen ja yliopistojen kanssa. Lue lisää julkaisusta Koulutuksen arvioinnin uusi suunta (Koulutuksen arviointineuvosto, 2004).

Tavoitteena koulutuksen tasa-arvoisuus ja alueellinen tasavertaisuus

Usko suomalaisen koulujärjestelmän tasalaatuisuuteen näkyy siinä, että vain lukion päättävissä valtakunnallisissa ylioppilaskirjoituksissa oppilaat ovat keskenään tasavertaisessa asemassa arviointitilanteessa. Seuratakseen koulutuksen laatua mutta myös edistääkseen oppilasarvostelun tasa-arvoisuutta Opetushallitus on 1990-luvun lopulta lähtien järjestänyt vuosittain valtakunnallisia otospohjaisia oppimistulosten arviointeja eri oppiaineissa ja ylläpitänyt opettajien käyttöön tarkoitettua tehtäväpankkia.

Arviointiraporteissaan OPH on verrannut oppilaiden arvosanojen jakautumista suhteessa arvioinneissa saatuihin osaamistuloksiin. Edustavien aineistojen avulla voidaan tarkastella arvosanojen vertailukelpoisuutta eri puolilla maata. Lisäksi Opetushallitus antoi 1999 valtakunnalliset ohjeet varmistaakseen arvosanojen vertailukelpoisuuden.
Selvityksissä on havaittu osaamiseroja yhtäältä tyttöjen ja poikien sekä toisaalta koulujen välillä. Ks. tarkemmin Opetushallituksen verkkosivuilta Arviointijulkaisut, Arviointien tuloksia. Tulokset ovat samansuuntaisia Koulutuksen arviointikeskuksen oppimaanoppimistutkimusten tulosten kanssa, ks. Arvioinnin tuloksia.  

Valtakunnallisen arvioinnin lisäksi Suomen koululaiset ovat osallistuneet kansainvälisiin vertailututkimuksiin, joissa on toistuvasti arvioitu etenkin äidinkielen (esim. IEA, ks. Linnakylä 1995) sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaamista (esim. Kassel-projekti, ks. Soro, 2000; TIMMS, Kupari & al. 2001). Tuorein kansainvälinen arviointi on ollut OECD:n PISA, jossa suomalaiskoululaisten havaittiin kuuluvan kärkiosaajiin kaikilla tutkituilla osa-alueilla (OECD, 2002; ks. Välijärvi & al., 2002a, 2002b).