Metapopulaatiobiologian huippuyksikkö



Ihmistoiminnan näkyvin seuraus monien lajien kannalta on niiden elinympäristön supistu-minen ja pirstoutuminen. Metapopulaatio-biologian huippuyksikössä selvitetään pirstoutumisen vaikutuksia eliölajeihin. Pirstoutuminen johtaa paikallispopulaatioiden pienentymiseen ja on keskeinen syy lajien uhanalaistumiseen ja häviämiseen.

Kuva: Annika Rauhala


Yhtenä noin 30 hengen tutkimusryhmänä työskentelevässä huippuyksikössä empiirinen ja teoreettinen tutkimus ovat tiiviissä vuoro-vaikutuksessa. Kenttätyötä tekevien biologien lisäksi mukana on matemaatikkoja ja tietojenkäsittelytieteen tutkijoita kehittämässä vaativia laskennallisia menetelmiä havaintojen mallintamiseen. Tutkimustuloksilla on käytännön merkitystä esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja suojelualueiden valinnassa.

– Keskeinen haaste on valita suojelualueet niin, että niihin käytettäville rahoille saataisiin mahdollisimman hyvä vastine lajiston suojelun kannalta, määrittelee huippuyksikön johtaja, akatemiaprofessori Ilkka Hanski. >> Lue koko artikkeli

Akatemiaprofessori Ilkka Hanskille myönnettiin Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian pikku-Nobeliksi kutsuttu Crafoord-palkinto. Palkinto myönnettiin ekologian tutkimusta edistäneiden lähestymistapojen, käsitteiden ja menetelmien kehittämisestä. Ekologit ympäri maailmaa hyödyntävät Hanskin kehittämiä malleja tutkiessaan eliöiden selviytymistä pirstoutuneissa elinympäristöissä. >> Lue koko artikkeli

>> Tutkimusryhmän verkkosivusto