Päävalinta Maisteriopinnot ja -ohjelmat Muut haut tutkintoihin Yhteystiedot

Tiedekunnan kanslia

PL 56 (Viikinkaari 9)
00014 Helsingin yliopisto

Opintoasiainsuunnittelija:
p. (09) 191 57570
Valintasihteerit, (touko-elokuu):
p. (09) 191 57568
p. (09) 191 57575
fax (09) 191 57561

bio-neuvonta@helsinki.fi

avoinna ma-pe 12-15

Alma-intranet

Tiedekunnan erillisvalinta jatkossa vain keväisin

Opiskelijoita

Tiedekunnan erillisvalinnassa voi jatkossa hakea tutkinnonsuoritusoikeutta vain keväisin

Suomessa korkeakoulukelpoisuuden saavuttaneet hakijat (esim. suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneet), jotka hakevat suoraan maisteriopintoihin Suomessa tai ulkomailla suoritetun vähintään alemman tiedekorkeakoulututkinnon tai soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon ja tieteellisen tutkimustyöryhmäkokemuksen perusteella, voivat jatkossa hakea ns. erillisvalinnassa vain kerran vuodessa keväisin. Syksyn erillisvalintaa tutkinnonsuoritusoikeuden hakemiseksi ei siis enää järjestetä vuonna 2012. Sama koskee avoimen yliopiston opintojen perusteella tutkinnonsuoritusoikeutta hakevia. Hakuaika on kerran vuodessa keväällä.

Vuonna 2012 hakuaika erillisvalinnassa oli 5.3.2012-3.4.2012 klo 16.15. Valintaperusteet vuodelle 2012 on esitetty tiedekunnan hakuoppaassa 2012.  Luvussa 4 on kerrottu tutkinnonsuoritusoikeuden hakemisesta avoimen yliopiston opintojen perusteella ja luvussa 6 tutkinnonsuoritusoikeuden hakemisesta maisteriopintoihin.

Kansainvälisessä valinnassa (hakuoppaan luku 7) ja kansainvälisissä maisteriohjelmissa (hakuoppaan luku 5) on oma valintansa. Hakuaika vuonna 2012 alkaville opinnoille oli 21.11.2011-31.1.2012 klo 16.15.

Sivuaineopinto-oikeutta sekä erillisten ja tutkintoa täydentävien opintojen suoritusoikeutta voi jatkossakin hakea kaksi kertaa vuodessa: keväisin ja syksyisin. JOO-sopimuksen perusteella opinto-oikeutta tiedekunnasta haettaessa on jatkuva haku.