YFK
 YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Kyrpiintynyt
Päiväys:   09.11.2007 19:13

Lakon uhan alla farmasian alan oma ilopilleri, Yliopiston apteekin apteekkari Jari Kokkonen on aktivoitunut. Tiukkana talousmiehenä tunnettu Kokkonenhan on tehnyt viimeiset vuodet työtä YA:n tuottavuuden parantamiseksi, mikä onkin lisännyt Suomen suurimman apteekin liikevaihtoa roimasti (työilmapiirin kustannuksella, tosin). Nyt Jari on avannut sanallisen arkkunsa oikein urakalla, ja kertonut mielipiteensä muun muassa farmaseuttien koulutuksen tarpeellisuudesta.

Etelä-Saimaa -lehden mukaan Kokkonen sanoo että farmaseuttiselle henkilökunnalle "pitää maksaa tuloksesta eikä osaamisesta, vaikka sekin on tärkeää". Uskomaton heitto, koska jo lääkelaki mainitsee farmaseuttisen henkilökunnan osaamisen kriittiseksi apteekkitoiminnassa (§56 ja §57) Lisäksi Jartsan mielipiteisiin kuuluu että "apteekkitoiminta on hyvin kannattavaa. Tuottavuus voisi olla kuitenkin parempi". Niinpä niin, esimerkiksi viime vuonna YA:n arvioitiin tilittäneen omistajalleen Helsingin Yliopistolle noin 28 miljoonaa euroa. Ottaen huomioon että vuonna 2003 YA tuotti HY:lle noin 23 miljoonaa euroa, voidaan sanoa ettei sen tuottavuus ole juuri kärsinyt viimeaikaisista apteekkialan muutoksista, päinvastoin.

Lakkovaroitus ajoi YAn johdon sellaiselle riemumielelle, että YA kieltäytyi maksamasta työntekijöilleen jo aikasemmin lupaamiaan Farmasian Päivä -lippuja. Verkkosivuillaan YA väittää päätöksen johtuneen mahdollisesti kasvavista asiakasmääristä lakon uhan alla. Toisaalta YA työllistää noin 1000 henkilöä, luulisi siitä lomittajia löytyvän. Ehkäpä apteekkari Kokkonen voisi itsekin harkita vetävänsä valkotakin päälle ja asettuvansa sorvin ääreen. Näin Jari voisi osoittaa olevansa "osaava ja ystävällinen asiakaspalvelija, jonka työskentelytavat ovat tehokkaita", kuten YA verkkosivuillaan ihannetyöntekijäänsä kuvailee.

Ajat ovat YAn johdolle jo niin synkkiä, että se on jopa joutunut ottamaan yhteyttä halveksumaansa ihmisryhmään, eli opiskelijoihin (muistetaan että YA on pitkään kieltäytynyt maksamasta 4. ja 5. vuoden proviisoriopiskelijoille suosituspalkkaa). Laajalle joukolle lähettämässään sähköpostissaan kerrotaan YA:n tarjoavan lakonajan töitä oikeastaan kenelle tahansa joka erottaa oman takapuolensa tabletista. Onpa YA joutunut niin hellämieliseksi alentumaan, että on luvannut "maksaa mahdolliset matkakulut ja asumisen erikseen sovituin ehdoin". Halleluja! Muiden apteekkarien yrittäessä houkutella työntekijöitä korkeammilla palkoilla, on YA ottanut aseeksi ilmaiset bussiliput sekä asunnon kylän paskimmassa asuntolassa "soveltuvin ehdoin".

Suositan kaikkia niitä, jotka harkitsevat hakeutuvansa töihin Yliopiston Apteekkiin mahdollisesti toteutuvan lakon ajaksi harkitsemaan vielä kertaalleen. Apteekki joka määrittää työntekijän hyödyllisyyden rekrytoitujen kanta-asiakkaiden määränä, ei halua "edistää lääkkeiden oikeaa ja tarkoituksenmukaista käyttöä", kuten YA itse väittää tekevänsä.

SUO-MEN PAAAS-KIN AP-TEEK-KIIII ! ! !

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: -
Päiväys:   09.11.2007 23:20

Jepjep.

"Yliopiston Apteekki kouluttaa aktiivisesti henkilökuntaansa. Farmaseuttiselle henkilökunnalle on tarjolla Akatemiapäivät sekä asiantuntijafarmaseuttikoulutusta. Esimiesten johtamistaitoja kehitetään jatkuvasti. Osa teknisestä henkilökunnasta suorittaa parhaillaan merkonomin tutkintoa.

Farmasialiitto vaatii lisää täydennyskoulutusta, mutta on silti ajoittanut lakon alkamaan farmasian alan täydennyskoulutustapahtuman, Farmasian Päivien, liepeille. Lakonuhka lisää apteekeissa asiakasmääriä, joten Yliopiston Apteekki joutuu perumaan henkilöstönsä osallistumisen Farmasian Päiville."

(YA:n nettisivut: Yliopiston apteekki ei hyväksy Farmasialiiton tapaa toimia)

Mielenkiintoiset kaksi kappaletta peräkkäin(kö)?

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Tuleva farmasisti
Päiväys:   10.11.2007 18:40

SUURI kiitos ketjun aloittaneelle - päivän parhaat naurut! :DD
Tällaisia kirjoittajia lisää, joilla kynä pysyy kädessä ja sanomaakin löytyy!

Puolestani tsemppistä ja yhteishenkeä lakonuhan alla ja mahdollisen lakon aikana kaikille meille lääkealan (tuleville) osaajille! :)

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Anttoni
Päiväys:   11.11.2007 15:23

Vaikka YA kai maksaakin nykyään 4. vuoden proviisoriopiskelijan suosituspalkkaa, niin ei kyllä maksa Liiton suositusten mukaisia palkkoja 1. ja 2. vuoden opiskelijoille. Korjatkaa, jos olen väärässä.

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Helppoheikki
Päiväys:   11.11.2007 22:16

Maaseudun markkinoiden karkkikauppiailta apinoitu itsehoitolääkkeiden markkinointifilosofia: "ja vielä yksi paketti Buranaa, sitten yskänlääkettä, korvatulppia, eikä siinä vielä kaikki...pannaan noin nätille rouvalle pari microlaxia vielä kaupan päälle, kun eihän tuolla pelkällä perusvoiteella pärjää, jota tulitte hakemaan" on ollut jo perusteena, etten ole halunnut työskennellä YA:ssa. Nyt tuli sit yksi syy lisää.

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Kyrpiintynyt
Päiväys:   12.11.2007 10:05

Lisää riemua:

http://www.yliopistonapteekki.fi/displayArticle.do?articleId=4251

"Yliopiston Apteekki paheksuu tapaa, jolla Farmasialiitto toimii: sitä, ettei liitto käynyt neuvotteluja loppuun, ja että lakko kohdistuu Yliopiston Apteekkiin, joka on jatkuvasti kehittänyt omaa toimintaansa yhdessä työntekijöiden kanssa."

YA siis haluaa saada erityiskohtelua, koska se kehittää toimintaanta työntekijöidensä kanssa? Lääkelakihan mainitsee että apteekkarin tulee jatkuvasti kouluttaa henkilökuntaansa. Mitä muuta toiminnankehittämistä Kokkonen tarkoittaa, kahvitaukojen pituuden mittaamista kellokortilla (ollut käytössä ainakin jossain vaiheessa keskustan toimipisteessä) vai niiden työntekijöiden tylyttämistä jotka eivät ole hankkineet tarpeeksi Uniikki kanta-asiakkaita kuukaudessa (kuuluminen 600 000 kanta-asiakkaan joukkoon ei tee sinusta millään tavalla uniikkia)? Ehdoitan, että YFK kerää adressin Farmasialiiton puheenjohtajalle Inka Puumalaiselle jossa vaaditaan lakkouhkauksen perumista, koska Jari Kokkosen mielestä "lakkoilu on epäreilua".

Lisäksi:

"Yliopiston Apteekki pyrkii huolehtimaan asiakkaidensa lääkehoidon jatkuvuudesta ja pitää apteekkejaan auki lakosta huolimatta. Aukioloaikoja lyhennetään ja palvelu keskitetään lääkemyyntiin."

Mihin YA on tähän mennessä keskittänyt palvelujaan, jos ei lääkemyyntiin? Käsi ylös ne jonka mielestä C-vitamiinilisän myyminen IHAN JOKAISELLE edistää suomalaisten terveyttä.

Jari ja YA ansaitsevat hatunnoston edellämainitusta artikkeista. En ole elämäni aikana nähnyt noin paljon urpoutta kiteytettynä niin pieneen tilaan, ja minä olen sentään lukenut Seiskoja Yfkissä.

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: krista
Päiväys:   12.11.2007 21:01

YFK voisi kerätä adressin, jossa vaaditaan että Jari Kokkonen nimetään Seiskan "kohutoimittajaksi"!!!

YA:n apteekkarin tehtäviä voisi sitten hoitaa YFK:n hallitus...

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Eeva
Päiväys:   13.11.2007 11:16

Siinähän kaivavat kuoppaa itselleen kaikki herra ja rouva apteekkarit, sillä eiköhän Tarmo Lähikauppiaskin kohta havahdu ja herää: jos apteekeista on lakon aikana "turvallista" myydä lääkkeitä ilman farmaseuttista henkilökuntaa pelkkien teknisten voimin, niin mikseivät sitten buranapaketit voisi löytyä myös maitopurkkienkin vierestä?

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Antipatia
Päiväys:   13.11.2007 13:31

Tässä tiedote minkä Kokkonen oli laittanut henkilöstölle viime viikolla.



Yliopiston Apteekki

Tiedote 5.11.2007



Yliopiston Apteekki ei hyväksy Farmasialiiton tapaa toimia



Yliopiston Apteekki ei hyväksy Suomen Farmasialiiton tapaa toimia, eikä sen
asettamia tavoitteita. Farmasialiiton lakkovaroituksen mukaan lakko tulee
koskemaan myös Yliopiston Apteekkia, joka on Suomen suurin farmaseuttisen
henkilöstön työllistäjä.



Suomen Farmasialiitto on asettanut tavoitteekseen ikälisien ja
tulosperusteisen palkkauksen poistamisen. Liitto tavoittelee palkanmaksun
perustumista osaamiseen. "Osaaminen on tärkeää, mutta emme tee mitään
ihmisellä, joka osaa paljon, mutta ei käytä osaamistaan asiakkaiden hyväksi
tai jonka työ on tehotonta. Tavoite palkkatason kasvattamiseen on
hyväksyttävä, mutta sen on perustuttava tuottavuuden parantumiseen
apteekkisektorilla", Yliopiston Apteekin apteekkari Jari Kokkonen sanoo.



Yliopiston Apteekki paheksuu tapaa, jolla Farmasialiitto toimii: sitä, ettei
liitto käynyt neuvotteluja loppuun, ja että lakko kohdistuu Yliopiston
Apteekkiin, joka on jatkuvasti kehittänyt omaa toimintaansa yhdessä
työntekijöiden kanssa. Yliopiston Apteekki on palkittu mm. hyvästä
asiakaspalvelusta, hyvästä tulospalkkiojärjestelmästä sekä useita kertoja
kuulunut kärkijoukkoon valittaessa Suomen parhaita työpaikkoja.



Yliopiston Apteekissa on käytössä tulospalkkiojärjestelmä sekä
henkilökohtainen kannustelisä. Hyvää palkkaa halutaan maksaa osaaville ja
ystävällisille asiakaspalvelijoille, joiden työskentelytavat ovat tehokkaita.



Yliopiston Apteekki kouluttaa aktiivisesti henkilökuntaansa.
Farmaseuttiselle henkilökunnalle on tarjolla Akatemiapäivät sekä
asiantuntijafarmaseuttikoulutusta. Esimiesten johtamistaitoja kehitetään
jatkuvasti. Osa teknisestä henkilökunnasta suorittaa parhaillaan merkonomin
tutkintoa.



Farmasialiitto vaatii lisää täydennyskoulutusta, mutta on silti ajoittanut
lakon alkamaan farmasian alan täydennyskoulutustapahtuman, Farmasian
Päivien, liepeille. Lakonuhka lisää apteekeissa asiakasmääriä, joten
Yliopiston Apteekki joutuu perumaan henkilöstönsä osallistumisen Farmasian
Päiville.



"Reseptilääkkeiden myynnin kasvu on pysähtynyt ja lääkkeiden käytön tulee
ohjautua nykyistä enemmän edullisempiin valmisteisiin. Näin yhteiskunnan
varoja säästyy myös kalliimpiin välttämättömiin lääkehoitoihin.
Apteekkimaksustakin on voitava luopua, jotta lääkkeiden hinnat laskevat.
Tässä yhtälössä palkat voivat nousta vain, jos työskentely apteekeissa on
tehokkaampaa", Kokkonen painottaa.



Pahimmassa tapauksessa Suomen Farmasialiitto saa tavoitteensa läpi
korkeasta, osaamiseen perustuvasta palkkatasosta, jonka jälkeen liitto
vaatii apteekkimaksun sekä lääkkeiden hintojen säilyttämistä korkealla
tasolla, jotta apteekit säilyttävät palkanmaksukykynsä.



Yliopiston Apteekki pyrkii huolehtimaan asiakkaidensa lääkehoidon
jatkuvuudesta ja pitää apteekkejaan auki lakosta huolimatta. Aukioloaikoja
lyhennetään ja palvelu keskitetään lääkemyyntiin.

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Antipatia
Päiväys:   13.11.2007 13:32

Ja tässä YA:n pääluottamusmiehen Mika Lätin vastaus.


Mitta Täynnä!



Suomen Farmasialiiton tunnus tällä neuvottelukierroksella on "Mitta täysi".
Se kuvaa aika pitkälle niitä tunteita, joita apteekkarin viimeaikainen
tiedotus on minussa herättänyt. Alkuunsa ajattelin, että kyseessä on
normaali työtaistelu-uhan alla käytävä propagandasota, mutta nyt, kun tämä
tiistainen (6.11.2007) tiedote tuli, tuli minunkin mittani täyteen.
Juhlapuheet on nyt pidetty. Työntekijöiden kiusaaminen, painostus, uhkailu,
kiristäminen ja lahjonta saa nyt riittää.



Mitkä ovat Yliopiston Apteekin Arvot?

Mihin on kadonnut farmaseuttisen osaamisen arvostaminen Yliopiston Apteekissa?

YA:ko Maailman Paras Apteekki?



Oikaisen tähän viestini alkuun erään asian, josta julkisuudessa on valehdeltu.



Suomen Farmasialiitto ei ole katkaissut käynnissä olleita neuvotteluja, niin
kuin työnantaja on antanut ymmärtää. Omat neuvottelijamme menivät viimeiseen
sovittuun tapaamiseen APTA:an (Apteekkien Työnantajaliitto), vaikka sitä
ennen APTA:n neuvottelija Jukka Koskipirtti oli iltapäivälehtien
välityksellä ilmoittanut, että hän ei ainakaan enää neuvottele meidän
kanssamme. Olimme valmiita jatkamaan neuvotteluja tästä huolimatta.
Vastapuolen edustajia ei neuvottelupöytään kuitenkaan ilmaantunut. Toisin
sanoen APTA katkaisi neuvottelut, ei Suomen Farmasialiitto.



Tiedotteessa (5.11.2007) oli joitakin kommenttia vaativia kohtia.

Apteekkarin tiedotteen teksti kursiivilla.



"Suomen Farmasialiitto on asettanut tavoitteekseen ikälisien ja
tulosperusteisen palkkauksen poistamisen".



En voi ymmärtää, mihin tässä viitataan.



Se, mistä olemme yhdessä APTA:n kanssa saaneet jo sovittua, on suunnitelma
siitä, että seuraavalla neuvottelukaudella (siis seuraavan sopimuksen
syntymisen jälkeen) asetetaan työryhmä pohtimaan nykyisen
palkkausjärjestelmämme uudistamista. Tavoitteena työryhmällä tulee olemaan
nykyisten palkkataulukoiden selkeyttäminen ja nykyaikaistaminen.

Ikälisistä ei tällä kierroksella olla luopumassa emmekä siitä ole edes
keskustelleet!

Toinen kummallinen asia edellä olevassa väitteessä on se, että missä kohtaa
olemme vaatineet tulosperusteisen palkkauksen poistamista? Vastaus: Emme
missään.



"Tavoite palkkatason kasvattamiseen on hyväksyttävä, mutta sen on
perustuttava tuottavuuden parantumiseen apteekkisektorilla"



Juuri näin! Tästä olemme apteekkarin kanssa samaa mieltä.



Nyt jokainen meistä voi omalla kohdallaan käyttää hetken kallisarvoista
työaikaansa siihen, että miettii sitä valtavaa työmäärää, jonka olemme
Yliopiston Apteekin hyväksi tehneet. Samalla pitää pohtia myös sitä, kuinka
paljon olemme omalla työpanoksellamme kehittäneet tämän apteekin
tuottavuutta (jopa ylitse kaikkien kilpailijoidemme).



Yliopiston Apteekin tuottavuus on kasvanut huikeasti viime vuosien aikana.
Sitä ei voi kukaan kiistää. Rahaa on kilissyt kassaan hurjia määriä, joten
neuvotteluissa asettamamme palkkatavoite on suoraan sanoen alakanttiin
asetettu.



Emme kuitenkaan ole voineet kuitata joka vuosi 10 % palkankorotuksia, vaikka
"palkkauksen kehityksen pitäisi perustua tuottavuuden parantumiseen
apteekkisektorilla". Alle 10 % kasvua apteekeissa (myös YA:ssa) on totuttu
pitämään erityisen huonona tuloksena. Miksei meidän 1-3 % vuosittaisia
palkankorotuksia ole pidetty huonoina kasvuprosentteina? Miksei tuottavuuden
kasvu ole näkynyt palkkatasossamme?



Turhaa on APTA:ssakaan valittaa sitä, että palkkavaatimuksemme menee yli
yleisen tason palkankorotusten.



Me Yliopiston Apteekin asiantuntijat emme ole mitään yleisen tason
työntekijöitä eikä Yliopiston Apteekki ole mikään yleisen tason
palveluntarjoaja - vai onko?!



Meiltä vaaditaan huippusuoritusta ja sen me olemme totta totisesti
Yliopiston Apteekille antaneet!



Tässä tulee totuus prosenttien takaa:



Yleinen palkkakehitys Suomessa on ollut vuosittain keskimäärin 4-5 %. Me
apteekkilaiset olemme viimeisen 10 sopimuskierroksen aikana olleet mukana
kahdeksassa TUPO:ssa. Näistä meille on tullut noin 1-3 % korotukset
vuosittain. Olemme siis joka vuosi jääneet jälkeen yleisestä
palkkakehityksestä alalta puuttuvien palkkaliukumien takia. Tätä epäkohtaa
olemme nyt aivan oikeutetusti korjaamassa.



Tavoitteemme tällä neuvottelukierroksella on 17 % korotus 2,5 - 3 vuodelle.
Tämä palkankorotusprosentti koostuu siitä samasta yleisen tason
korotuksesta, joka muillakin aloilla on ollut tavoitteena ja joka osalla
aloista on jo saavutettu. Tämän lisäksi tämä palkankorotustavoitteemme
sisältää tasokorotuksen, jolla korjataan edellä mainittua palkkojen
jälkeenjääneisyyttä.



Apteekki on ainoa ala, jossa palkat eivät ole seuranneet alan tuloskehitystä.



Toinen huomioitava asia mielestäni on se, että palkkamme eivät ole myöskään
seuranneet alan ammattitaitovaatimusten kasvua. Tähän ammattitaitoasiaan
liittyy saamamme tiedotteen seuraava kohta.



"Farmasialiitto vaatii lisää täydennyskoulutusta, mutta on silti ajoittanut
lakon alkamaan farmasian alan täydennyskoulutustapahtuman, Farmasian
Päivien, liepeille. Lakonuhka lisää apteekeissa asiakasmääriä, joten
Yliopiston Apteekki joutuu perumaan henkilöstönsä osallistumisen Farmasian
Päiville."



Tämä on selvää kiusantekoa ja kuvaa juuri sitä toimintatapaa, johon
apteekkimme odotetustikin tässä tilanteessa pyrkii: Voiton maksimointiin
kaikissa olosuhteissa!



Farmasian Päiville osallistuminen ei olisi vähentänyt myyntiä apteekissamme
eikä osallistumisemme peruminen tule lisäämään myyntiä apteekissamme.



Työvuorot ovat jo Farmasian Päivien osalta järjestetty, joten tapahtuman
peruminen ei millään tavalla lisää kapasiteettia apteekissa. Me emme suostu
ennalta sovittujen työvuorolistojen muutoksiin emmekä näin ollen myöskään
suostu tekemään ylimääräisiä vuoroja tuona viikonloppuna. Annetut lomat ja
vapaapäivät pidämme siten, kun ne on listoihin merkitty. Julkaistut
työvuorolistat pysyvät siis kaikkien työntekijöiden osalta ennallaan.
Työehtosopimuksessamme on maininta siitä, että julkaistuja työvuorolistoja
saa erityisen painavista syistä muuttaa. Mielestäni odotettavissa oleva
suuri asiakasmäärä (rahamäärä) ei ole tällainen perusteltu syy muuttaa
työvuorolistoja. Kenenkään lääkitys ei tästä mahdollisesta
työtaistelu-uhasta vaarannu, joten voiton maksimointi voidaan tulkita
työnantajan ainoaksi syyksi kyykyttää henkilökuntaa ihan vaan kostoksi
annetusta lakkovaroituksesta.



Suomen Farmasialiiton neuvottelutavoitteissa haemme lisää
täydennyskoulutusta, jotta pysyisimme ajan tasalla alati kiihtyvässä
lääkehoitojen kehityksessä. Tarkkaan sanoen vaatimuksemme on, että
täydennyskoulutuksen pitäisi olla työnantajan kustantamaa ja sen pitäisi
tapahtua työnantajan ajalla (koulutuksen olisi siis oltava palkallista
aikaa). Farmasian Päiville olemme osallistuneet omalla ajallamme, joten
työnantajan kustannus on rajoittunut osallistumismaksuihin sekä matkoihin ja
majoitukseen. Saamiamme tietoja olemme varmasti jokainen käyttäneet
asiakaspalvelussa Yliopiston Apteekin ja sen asiakkaiden hyväksi.



Farmaseuttinen osaaminen ei ole enää Yliopiston Apteekin toiminnassaan
noudattama arvo. Tästä kertoo viimeisin (6.11.2007) tiedote, jossa sanottiin
apteekkimme pärjäävän mainiosti ilman farmaseuttista henkilökuntaakin.
Tekninen henkilökunta pystyy korvaamaan farmaseutit ja proviisorit
asiakaspalvelussa ja "Yliopiston Apteekki selviää useidenkin kuukausien
lakosta pienin vaurioin".



Olemassa oleva tekninen henkilökunta ja muu paikalle saatava porukka alkaa
pyörittää toimipisteidemme toimintaa. Palaamme palvelumme laadussa
ajallisesti ja laadullisesti 30 vuotta taaksepäin. Toinen kirjoittaa minkä
ehtii ja toinen tarkastaa miten tarkastaa. Muistattehan rivissä olevat
työläiset tarkastaa oikean lääkkeen ja annostuksen lisäksi interaktiot,
korvattavuudet, työpaikkakassat, kattokorvausten edelliset toimitukset,
vieroitushoitopotilaiden annostukset, antibioottimikstuurat, Norlevon
myyntiluvan määräykset, erityisohjeet Roaccutanissa, Froidirissa ja
Leponexissa, TTL, TVL, sosiaalitoimistojen sitoumukset,
holhoustoimi...Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Me farmaseuttisen työn
tekijät olemme oikeastaan aikamoisia monitaitureita, mutta emme siltikään
näköjään korvaamattomia.



Uhkaava työtaistelu eli lakko tarkoittaa sitä, että farmaseuttinen työ on
lakonalaista työtä. Tämän asian voisi joku käydä kertomassa
työnantajaliitossakin, jonka lakkomääritelmän mukaan vain työläiset ovat
lakossa, ei itse työ. Totuus kuitenkin on se, että hän, joka farmaseuttista
työtä LAILLISEN lakon aikana tekee, on RIKKURI. Tästä työntekijäjoukosta
luetaan pois ne, joille valmiustoimikunta on antanut työluvan lakon ajaksi.
Kenenkään ei ole pakko tehdä lakonalaista työtä. Sillä ei ole mitään
merkitystä kuulutko liittoon vai et. Liittoon kuuluvana työntekijänä olet
kuitenkin oikeutettu lakkoavustukseen. LAILLISESSA lakossa oleminen on
kaikkien työntekijöiden oikeus järjestäytymiseen katsomatta, eikä
LAILLISESSA lakossa olemisesta seuraa mitään sanktioita kenellekään.



Yliopiston Apteekki tukee RIKKUREITAAN 10 %
työkaverinselkäänpuukotuslisällä. Tämän voi helposti myös konkretisoida
seuraavalla tavalla. Meillä farmaseutin keskipalkka on noin 2400 euroa
kuukaudessa. 10 % siitä on 240 euroa. Käteen tästä jää 6,55 euroa per päivä
eli alle euron tunti. Minulla ei ainakaan ole yhtään niin huonoa työtoveria,
että myisin ystävyyteni tuolla hinnalla Yliopiston Apteekille. Onko Sinulla?



Jokainen RIKKURINA tehty työtunti pitkittää mahdollista lakkoa. RIKKURINA
revit saavutetut korotukset työtoverisi (entinen ystäväsi) selkänahasta.
Tästä työstä hyötyy ainoastaan työnantaja mm. säästettyään lakossa olevien
palkkakuluissa. Tämä RIKKURI-työ mahdollistaa sen työnantajan
olettamuksenkin, että "Yliopiston Apteekki selviää useidenkin kuukausien
lakosta pienin vaurioin". Jokainen saa itse tehdä sen päätöksen, että tulee
mahdollisen lakon aikana töihin, mutta sen asian kanssa on sitten pystyttävä
elämään koko loppuelämä. Mielestäni hyvän työn raja kulkee siinä, että
saavutuksensa voi ylpeänä kirjata CV:nsä jatkoksi. Laittaisitko
ansioluetteloosi sen, että olet ollut lakon aikana RIKKURINA?



Tekninen henkilökunta tulee olemaan kovilla mahdollisen lakon aikana.
Toivonkin Teille, rakkaat teknisen henkilökunnan edustajat voimia, että
jaksatte tämän vaikean vaiheen yli. Teille tuo 10 % korotus kohtuuden
nimissä kuuluukin. Toivottavasti työnantaja arvostaa Teitä myös lakon
jälkeen ja jättää tuon korotuksen teille pysyväksi palkan osaksi. Hyvää ja
motivoitunutta teknistä henkilökuntaa on vaikea saada rekrytoitua. Nyt jos
koskaan on tilaisuutenne näyttää kykynne ja taitonne, joka toden totta on
palkitsemisen arvoista jo ilman meidän työtaisteluammekin.



Yliopiston Apteekissa on nyt päätetty painaa todella isoa paniikkinappulaa.
Kaikki energia on suunnattu siihen, että farmaseuttisen henkilökunnan
nöyryytys olisi totaalinen. MIKSI?

Itse olen ainakin valmis lakkoilemaan vaikka maailman tappiin asti, jos
työnantajallamme on tällainen asenne työtämme ja osaamistamme kohtaan.
Työnantajan viimeaikaiset toimenpiteet ovat vain entisestään tiivistäneet
rivejämme. Nyt olemme tosissamme! Ja valmiina!



Mielestäni oikeampi suunta painostustoimille olisi ollut APTA. Sehän tähän
sotkuun on syyllinen. Yliopiston Apteekki voisi hyvän ystävänsä
Apteekkariliiton kanssa yhdessä vaikuttaa APTA:n neuvottelijoihin, jotta
sopimus saataisiin syntymään ilman lakkoa. Muuten edessä on massiivinen
jälleenrakennustyö, jolla positiivinen ilmapiirimme saadaan palautettua ja
usko Yliopiston Apteekkiin hyvänä työnantajana saadaan nostettua sille
tasolle, jolla se oli ennen neuvottelujen kariutumista.



Toivon, että epäasiallinen kohtelu työpaikoilla loppuu ja voimme jokainen
rauhassa jatkaa työn tekoa. Yritetään säilyttää kaikesta huolimatta iloinen
ja reipas mieli. Neuvottelut jatkuvat, eikä mitään sen dramaattisempaa ole
vielä tapahtunut. Työtaisteluvaroituksen antaminen on normaalia
neuvottelutekniikkaa, joka kuuluu liittokierroksen keinovalikoimaan, kun
neuvottelut eivät etene. Huomenna 8.11.2007 klo 10.00 neuvotteluosapuolet
tapaavat valtakunnansovittelijan toimistossa ja työriidan sovittelu jatkuu
normaalikaavan mukaan.



Rauhaa ja Voimaa Teille!



Mika Lätti

pääluottamusmies

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Anttoni
Päiväys:   13.11.2007 14:13

Aika paksua tekstiä tuo Kokkosen tiedote, etenkin, jos nuo Lätin mainitsevat asiavirheet ovat todellisia. Tiedä sitten, missä kohdassa on tapahtunut ns. "rikkinäistä puhelinta"...

Tuossa on mainittu joku tiedote, joka on julkaistu 6.11, tietääkö kukaan mistä on kyse?

Tästä kertoo viimeisin (6.11.2007) tiedote, jossa sanottiin
apteekkimme pärjäävän mainiosti ilman farmaseuttista henkilökuntaakin.
Tekninen henkilökunta pystyy korvaamaan farmaseutit ja proviisorit
asiakaspalvelussa ja "Yliopiston Apteekki selviää useidenkin kuukausien
lakosta pienin vaurioin".

Mietityttää vain se, että mikä tässä koetaan "vaurioksi"? Lakon idea ei nimittäin tietääkseni ole vaurioittaa mitään. Mielestäni suurin vaurio tulee asiakkaalle, joka ei välttämättä saa tarvitsemaansa palvelua/tietoa asioidessaan. Terveydenhuollon toiminnan täytyy olla potilaslähtöistä ja tuo "damage control"-metodi kuulostaa lähinnä rahan sahaamiselta. Toivottavasti lakko ei kestä kovin kauaa, ettei suurempaa vahinkoa pääse tapahtumaan.


PS. Kokkonen tuntuu ottavan kovin henkilökohtaisesti tämän lakon. Kumma sinänsä, sillä eihän se ole hänen pussistaan pois. Yksityisen apteekkarin kohdalla ymmärrän hyvin, jos lakko sattuu, onhan se kuitenkin nimenomaan omaa rahaa. Kokkenen sitten... mieshän saa yhden lähteen mukaan toistasataatuhatta euroa vuodessa palkkaa (tässäkin voin olla väärässä, mutta jos joku tietää paremmin, niin korjatkoon). Noh, tutkimattomia ovat herran tiet.

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Anttoni
Päiväys:   13.11.2007 14:19

Vielä pakko avautua... Miten apteekkimaksu nyt liittyy tähän koko keskusteluun? Ärsyttää tuollainen henkilökohtaisten agendojen ujuttaminen virallisiin tiedotteisiin...
Ja mistä tuo reseptilääkkeiden myynnin kasvun pysähtymiseen liittyvä kohta on revitty? En ole ikinä edes kuullut moisesta. Eikö tällä hetkellä puhuta nimenomaan yhteiskunnan medikalisoitumisesta ja lääkkeiden käytön kasvusta?


"Reseptilääkkeiden myynnin kasvu on pysähtynyt ja lääkkeiden käytön tulee
ohjautua nykyistä enemmän edullisempiin valmisteisiin. Näin yhteiskunnan
varoja säästyy myös kalliimpiin välttämättömiin lääkehoitoihin.
Apteekkimaksustakin on voitava luopua, jotta lääkkeiden hinnat laskevat.
Tässä yhtälössä palkat voivat nousta vain, jos työskentely apteekeissa on
tehokkaampaa", Kokkonen painottaa.

 RE: YAn johdon kootut metkut
Lähettäjä: Lasse Karhu
Päiväys:   27.11.2007 22:40

Siistin hieman aloitusviestin sanamuotoja, koska YA pyysi sitä _lakimiehen_ välityksellä. Liekö niin kiire teippaillessa ikkunoita umpeen rikkureiden mielenrauhan takaamiseksi, ettei ehdi itse vahtimaan opiskelijoita..

Mika Lätin viesti oli hetken aikaa poistettuna, koska YAn hallitukseen kuuluva henkilö ilmoitti sen olevan sisäistä postia ja vaati sen poistoa. Sain kuitenkin tänään Mikalta luvan viestin julkaisuun ja lupauksen lähettää tekstin suoraan minulle, ettei varmasti ole sisäisestä postista kopioitu teksti.

Pysytäänhän jatkossa asiatasolla henkilökohtaisuuksiin menemättä, niin ei tule sanomista.

Ilkeä sensuroiva dataseuttinne <3

 Vastaa viestiin palstalle
 Nimesi:
 Sähköposti:
 Otsikko:
Lähetä tämän viestin vastaukset sähköpostiini.