Hakeminen - suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevat

Tervetuloa opiskelemaan!

Suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella on mahdollista hakea

Hakukelpoisuudessa ei ole erityistapauksia. Hakemukseen tulee liittää todistusjäljennökset hakukelpoisuuden perusteena olevasta tutkinnosta ja suoritetuista opintokokonaisuuksista. Päätös hakijan hakukelpoisuudesta ja oikeudesta osallistua valintakokeeseen suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valintaryhmässä tehdään käyttäytymistieteellisen tiedekunnan dekaanin päätöksellä maalis-huhtikuussa 2012. Dekaanin päätöksestä tiedotetaan hakijoille henkilökohtaisesti kirjeitse.

Suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valinnassa kandidaatin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta suoraan maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Vastaavalla tutkinnolla tarkoitetaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa (ei ammattikorkeakoulututkintoa).

Hakuaika päättyy torstaina 1.3.2012 klo 16:15

Koulutuksiin haetaan paperisella hakulomakkeella:
>> hakulomake suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakeville. Huomaa, että koulutukset eivät kuulu sähköiseen yhteishakuun (yliopistohaku.fi).

Erityispedagogiikan koulutus

Kandidaatin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta suoraan maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Vastaavalla tutkinnolla tarkoitetaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa (ei ammattikorkeakoulututkintoa).

Hakukelpoisuuden edellytyksenä vaaditaan joko tutkintoon sisältyvinä tai erikseen suoritettuina erityispedagogiikan perus- ja aineopinnot (60 op/35 ov). Nämä opinnot tulee olla suoritettuina vähintään arvosanalla hyvä (arvosana 3 asteikolla 1-5, entinen hyvät tiedot).

Hakija voi hakea samaan aikaan sekä suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valinnassa että päävalinnassa. Molempiin valintoihin tulee jättää erillinen hakemus.

Fonetiikan (yleinen linja ja puheviestinnän linja) koulutus

Kandidaatin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta suoraan maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Vastaavalla tutkinnolla tarkoitetaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa (ei ammattikorkeakoulututkintoa).

Hakukelpoisuuden edellytyksenä vaaditaan lisäksi perus- ja aineopinnot kyseisen koulutuksen pääaineesta. Nämä opinnot tulee olla suoritettuina vähintään arvosanalla hyvä (arvosana 3 asteikolla 1-5, entinen hyvät tiedot).

Hakija voi hakea sekä suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valinnassa että päävalinnassa. Molempiin valintoihin tulee tällöin jättää oma hakemus.

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus

Kandidaatin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta suoraan maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Vastaavalla tutkinnolla tarkoitetaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa (ei ammattikorkeakoulututkintoa).

Hakukelpoisuuden edellytyksenä vaaditaan joko tutkintoon sisältyvinä tai erikseen suoritettuina kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede), kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopinnot. Muiden kasvatustieteellisten aineiden opinnot eivät anna hakukelpoisuutta. Hakukelpoisuuden edellytyksenä olevat opinnot tulee olla suoritettuina vähintään arvosanalla hyvä (arvosana 3 asteikolla 1-5, entinen hyvät tiedot).

Hakija voi hakea sekä suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valinnassa että päävalinnassa. Molempiin valintoihin tulee tällöin jättää oma hakemus.

Kognitiotieteen koulutus

Kandidaatin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta suoraan maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Vastaavalla tutkinnolla tarkoitetaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa (ei ammattikorkeakoulututkintoa).

Hakukelpoisuuden edellytyksenä vaaditaan lisäksi joko tutkintoon sisältyvinä tai erikseen suoritettuina kognitiotieteen perus- ja aineopinnot tai muut vastaavat kognitiotieteen oppiaineen hyväksymät vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot. Nämä opinnot tulee olla suoritettuina vähintään arvosanalla hyvä (arvosana 3 asteikolla 1-5, entinen hyvät tiedot).

Hakija voi hakea sekä suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valinnassa että päävalinnassa. Molempiin valintoihin tulee tällöin jättää oma hakemus.

Kotitaloustieteen koulutus

Suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valinnassa voi hakea kotitaloustieteen koulutukseen.

Kandidaatin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta suoraan maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Vastaavalla tutkinnolla tarkoitetaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa (ei ammattikorkeakoulututkintoa).

Hakukelpoisuuden edellytyksenä vaaditaan lisäksi tutkintoon sisältyvinä tai erikseen suoritettuina kotitaloustieteen perus- ja aineopinnot ja ne tulee olla suoritettuina vähintään arvosanalla hyvä (arvosana 3 asteikolla 1-5, entinen hyvät tiedot).

Käsityötieteen koulutus

Suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valinnassa voi hakea käsityötieteen koulutukseen.

Kandidaatin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta suoraan maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Vastaavalla tutkinnolla tarkoitetaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa (ei ammattikorkeakoulututkintoa).

Hakukelpoisuuden edellytyksenä vaaditaan lisäksi tutkintoon sisältyvinä tai erikseen suoritettuina käsityötieteen perus- ja aineopinnot ja ne tulee olla suoritettuina vähintään arvosanalla hyvä (arvosana 3 asteikolla 1-5, entinen hyvät tiedot).

Psykologian koulutus

Kandidaatin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittanut voi hakea tutkinnonsuoritusoikeutta suoraan maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Vastaavalla tutkinnolla tarkoitetaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa (ei ammattikorkeakoulututkintoa).

Hakukelpoisuuden edellytyksenä vaaditaan lisäksi joko tutkintoon sisältyvinä tai erikseen suoritettuina psykologian perus- ja aineopinnot. Nämä opinnot tulee olla suoritettuina vähintään arvosanalla hyvä (arvosana 3 asteikolla 1-5, entinen hyvät tiedot).

Paluu ylös