Helsingin yliopisto

Korkeakoulupolitiikan kokonaiskuvan muodostaminen vaikeaa

Korkeakoulupolitiikan päätöksenteossa ei voida muodostaa kokonaiskuvaa, aluepoliittinen päätöksenteko on liki mahdotonta ja innovaatioiden korostaminen peittoaa perustutkimuksen, väittää valtiotieteiden maisteri Jaakko Kauko, jonka väitöstutkimus tarkastetaan Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa 17.6.

Kaukon esittämä väite perustuu hänen keräämäänsä tutkimusaineistoon, johon kuuluu yliopistojen rehtoreiden, ministeriöiden virkamiesten, poliitikkojen ja merkittävien sidosryhmien edustajien haastatteluja sekä keskeisiät koulutuspoliittisia muistioita. 25 haastattelua ovat vuodelta 2008, jolloin valmisteltiin uutta yliopistolakia. Muistiot ovat vuosilta 1980–2009. Tutkimus ei koske ammattikorkeakouluja.

– Korkeakoulujärjestelmän kokonaisvaltaista päätöksentekoa vaikeuttaa poliittisten ja taloudellisten päätösten eriyttäminen, Kauko toteaa. Hänen mukaansa budjettimenettelyssä on vakiintunut asetelma, jossa valtiovarainministeriön esityksen pohjalta tarkastelu hallituksessa tapahtuu sektoreittain, jolloin ministeriöiden väliset raja-aidat ovat miltei ylittämättömät ja kokoavaan pohdintaan ei jää mahdollisuutta. Budjettia ei myöskään käytännössä tarkastella yhtä aika politiikan tavoitteiden asettelun kanssa. Korkeakoulupolitiikan liikkumavaraa rajoittaa lisäksi tutkimus- ja innovaationeuvoston kytkeminen osaksi ”valtiokonsernia” sekä hallitusohjelman sitovuus. Tämän johdosta kaikki keskeiset osapuolet sisältävän elimen, tutkimus- ja innovaationeuvoston, päätöksiä budjetista ei noudateta.

Kaukon mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistojen tulosohjaus ei käytännössä yhdisty ministeriön laatiman koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman linjauksiin. Ministeriön näkökulmasta yliopistoja kiinnostaa vain lisärahoitus eikä poliittisista linjauksista keskusteleminen. Yliopistojen katsannossa opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa käytävällä neuvottelussa ei ole juuri liikkumavaraa ja rahoitus määräytyy pääosin aiempien vuosien perusteella. Myös yliopistojen yhteinen kannanmuodostus on vaikeaa.

Kokonaiskuvan hahmottumattomuus säteilee useille korkeakoulupolitiikan alueille. Aluepolitiikka on lukkotilanteessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja tutkimus- ja innovaationeuvosto haluaisivat karsia yliopistojen päällekkäisyyksiä.  Nämä suunnitelmat eivät kuitenkaan toteudu, sillä poliitikoille ei ole mielekästä karsia alueellista koulutusta ”aluepoliittisen itsemurhan” pelossa. Kansainvälisillä esimerkeillä on suuri vaikutus korkeakoulupolitiikan kysymysten politisoinnissa. Poliitikoilla ei ole tässä merkittävää asemaa, vaan yliopistoihin liittyvissä uudistuksissa kansainvälisten esimerkkien ammentaminen tapahtuu virkamiestyönä käytännönläheisellä kansallisia ongelmia ratkaisevalla asenteella.

– Hallinnon hankaluuksista huolimatta innovaatiopolitiikka jatkaa uudistumistaan, Kauko toteaa. –Tätä on tukenut pitkäaikainen ajatus innovaatiojärjestelmästä ja 1990-luvun laman jälkeinen kokemus teknologian talouskasvua tukevasta voimasta. Työ- ja elinkeinoministeriön perustaminen ja Tekesin rahoituksen lisääntyminen on tapahtunut perustutkimusta painottavien monialaisten yliopistojen, Suomen Akatemian ja opetus- ja kulttuuriministeriön kustannuksella. Eri toimijat näkivätkin suuren huolen perustutkimuksen asemassa ja tulevaisuudessa.

* * *

Valtiotieteiden maisteri Jaakko Kauko väittelee 17.6. klo 12 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa koulutuspoliittisesta aiheesta Korkeakoulupolitiikan dynamiikat Suomessa. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Siltavuorenpenger 3 A, auditorio 107.

Jaakko Kaukon tutkimus on osa Suomen Akatemian Valta Suomessa -tutkimusohjelmaa. Ohjelman osahanke Valta, ylikansalliset hallintajärjestelmät ja yliopistojen uusi johtamistapa on järjestetty yhteistyössä Turun yliopiston CELE-tutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston KUPOLI-tutkimusryhmän välillä.

Väitöskirjaa myy Unigrafia >>

Väitöskirjan verkkoversio >>

Teksti: Mari Peltonen