Tiedekunta Yhteystiedot

Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Siltavuorenpenger 5 A, 2. krs
PL 9, 00014 Helsingin yliopisto

Palaute

Maahanmuuttajanaisten arjessa on vanhaa, uutta ja lainattua

Janhonen-AbruquahMiten rakentuu arki, kun osa lähimmistä ja tärkeimmistä ihmisistä asuu toisessa maassa, jopa toisessa maanosassa, kysyy kasvatustieteen maisteri Hille Janhonen-Abruquah väitöskirjassaan. Janhonen-Abruquah on tarkastellut Suomessa asuvien maahanmuuttajanaisten arkea valokuvapäiväkirjojen ja lähihaastattelujen avulla.

Väitöskirjassa on tarkasteltu arkitoiminnan muutosta ja järjestymistä sopeuduttaessa uuteen kotimaahan ja kulttuuriin. Janhonen-Abruquahin mukaan osa arkitoiminnasta säilyy samanlaisena kuin kotimaassa, osa muuttuu suomalaiseksi ja osa on täysin uusia toimintamalleja.

Välimatkojen vuoksi tieto- ja viestintäteknologiat nousevat keskeiseen rooliin. Kuvissa näkyy usein kännykkä tai tietokone. ”Naiset ovat keksineet nokkelia tapoja säilyttää yhteydet lähipiiriin entisessä kotimaassaan”, Janhonen-Abruquah kertoo. Valokuvista löytyy myös esimerkiksi pyrkimys säilyttää ruokailun yhteisöllisyys tuomalla tietokoneen ja internetyhteyden avulla tärkeitä ihmisiä saman pöydän ääreen. ”Tekniikan avulla tuttu ruokailutilanne rakennetaan uudestaan tällaisen virtuaalisen ruokapöydän avulla.”

Janhonen-Abruquah ehdottaa kehittämäänsä menetelmää työvälineeksi esimerkiksi maahanmuuttajien kotouttamisprojekteihin, joita Suomessa on paljon. ”Menetelmällä on mahdollista saada otetta itsestään selvästä ja nopeasti ohikiitävästä arjesta”, Janhonen-Abruquah esittää. Jäsentyneessä muodossa tieto arjesta on helpommin hahmotettavissa kehittämishankkeiden käyttöön.

Kasvatustieteen maisteri Hille Janhonen-Abruquah väittelee 26.3.2010 kello 12 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Gone with the Wind? - Immigrant Women and Transnational Everyday Life in Finland". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Siltavuorenpenger 10, auditorio 1. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Home Economics and Craft Studies Research Reports.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis-palvelussa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-6136-3
Väitöskirjaa myy keskustakampuksen kirjasto.

Teksti: Milla Karvonen 16.3.2010

Ajankohtaista

Väitökset

Tutkimustietojärjestelmä