- Esittely
- Vuosikertomus
- Lehdistölle
- Emeritusprofessorit
- Dosentit
- Tilat
- Tieto- ja viestintätekniikan tukipalvelut
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Siltavuorenpenger 20 R, 2. krs
PL 9, 00014 Helsingin yliopisto
Tiedekunnan rakenne muuttuu vuoden 2010 alussa
Yliopiston konsistori teki keväällä päätöksen, jonka mukaan yliopiston rakenne muuttuu. Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa on 1.1.2010 kaksi laitosta. Muutos näkyy muuan muassa uudistuvien suurlaitosten nimissä. Koulutusohjelmiin tai oppiaineisiin muutoksella ei ole vaikutusta.
Tiedekunnan laitokset 1.1.2010 alkaen:
- Opettajankoulutuslaitos, johon kuuluvat nykyinen soveltavan kasvatustieteen laitos sekä kotitalous- ja käsityötieteiden laitos.
- Käyttäytymistieteiden laitos, johon kuuluvat nykyiinen kasvatustieteen laitos, psykologian laitos ja puhetieteiden laitos. Psykologian laitoksen alaisuudessa toimii myös kognitiotieteen oppiaine.
- Harjoittelukoulut Helsingin normaalilyseo ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu muodostavat hallinnollisesti yhden yksikön, mutta toiminnallisesti ne jatkavat omina yksikköinään.
Laitosrakenneuudistus on vielä kesken. Työn alla on muun muassa se, tuleeko vanhoista laitoksista oppiaineita vai osastoja.
Lisätietoja antavat opettajankoulutuslaitoksen uudistusta vetävä
Jari Salminen, puh. (09) 191 29563 ja käyttäytymistieteiden laitoksen uudistusta vetävä Laura Hokkanen, puh. (09) 191 29505
Teksti: Mari Peltonen 29.9.2009