Tiedekunta Yhteystiedot

Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Siltavuorenpenger 20 R, 2. krs
PL 9, 00014 Helsingin yliopisto

Palaute

Tutkimuspainotteinen opettajankoulutus antaa kyvyn soveltaa opittua

Katriina Maaranen selvittää 12.6. Helsingin yliopiston
käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tarkastettavassa väitöskirjassaan opinnäytetyön tekemisen merkitystä työn ohella luokanopettajaksi opiskelleiden ammatillisuuden kehittymistä. Maarasen koehenkilöt ovat monimuotokoulutuksessa luokanopettajaksi opiskelevia.

Oman opinnäytetutkimuksen tekeminen on koko suomalaisen
tutkimuspainotteisen opettajankoulutuksen erityispiirre. Maarasen mukaan opettaja-opiskelijoille henkilökohtainen tutkimus on merkittävä oppimisprosessi. Myös monimuoto-opiskelijat, jotka työskentelevät opiskelunsa ohella, kykenevät hyödyntämään oppimaansa työssään. Koulutuksen myötä he asettavat itselleen vaativampia opetuksellisia tavoitteita.

Maarasen tutkimuksesta käy myös ilmi, että opettaja-opiskelijat valitsevat käytännöllisen pro gradu-tutkielma-aiheen heidän omista työkokemuksistaan ja jota he voivat hyödyntää työssään.

Maarasen tutkimus osoittaa, että pro gradu -tutkielma voi olla hyvä väline reflektion, henkilökohtaisen ja ammatillisen kasvun kehittämiseen, sekä teorian ja käytännön integroimiseen. Hänen mukaansa pro gradu -tutkielmaprosessia pitäisi voida hyödyntää enemmän. Myös työn ja koulutuksen integrointia voisi ja pitäisi lisätä koulutukseen.

Kasvatustieteen maisteri Katriina Maaranen väittelee 12.6.  klo 12 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa kasvatustieteen alaan kuuluvasta aiheesta Widening Perspectives of Teacher Education - Studies on theory- practice relationship, reflection, research and professional development (Opettajankoulutuksen laajenevat näköalat. Tutkimuksia teoria-käytäntö-suhteesta, reflektiosta, tutkimisesta ja ammatillisesta kehittymisestä.)

Väitöskirjan verkkoversio >>

Väitöskirjaa myy käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjasto >>

Teksti: Mari Peltonen 9.6.2009