Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
 

Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Tietoa tiedekunnasta:

Osoite:

Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Siltavuorenpenger 5 A, 2. krs
(Minerva-talon uusi puoli)
PL 9, 00014 Helsingin yliopisto

Yhteystiedot >>

Palaute:

Väitös erityistä tukea tarvitsevien lasten esi- ja alkuopetuksesta

Osa lapsista tarvitsee erityistä tukea opetuksessa

Alisa Alijoen väitöskirjassa analysoidaan erityistä tukea tarvitsevien lasten esi- ja alkuopetuksen vaiheita. Väitös kuuluu erityspedagogiikan alaan.

Tutkimuksen kohdejoukkona on 270 erityistä tukea tarvitsevaa lasta. Kunkin lapsen kolmen vuoden seuranta alkoi esiopetusvuodesta ja päättyi alkuopetuksen toisen luokan kevääseen. Tutkimusjoukon lapsilla oli hyvin erityyppisiä diagnooseja, jotka tiivistettiin kuuteen vaikeusryhmään: kehitysviivästymä, kielenkehityksen erityisvaikeus, sosiaalis-emotionaalinen vaikeus, tarkkaavaisuuden vaikeus, muu ei-kognitiivinen vaikeus ja laajat kehityshäiriöt. Lapset saivat opetusta joko erityisryhmissä tai tavallisissa ryhmissä.

Alijoen tulosten mukaan lasten esiopetusvuoden erityisryhmien opettajat mainitsivat lasten kehityksen tukemiseen huomattavasti enemmän erityyppisiä menetelmiä kuin tavallisten lapsiryhmien opettajat. Suurin ero oli niin sanottujen erityisten kuntoutusmenetelmien mainintojen määrissä.

Lasten alkuopetuksessa suoriutumisessa oli suuria vaihteluja. Akateemisista taidoista suoriutumisen taso jäi ensimmäisen luokan tutkimusjoukon lapsista (n = 230) heikoksi 31 prosentilla, mutta 69 prosentilla suoriutuminen oli vähintäänkin tyydyttävää. Toisen luokan lapsista (n = 216) suoriutui 34 prosenttia kaikista kolmesta akateemisia taitoja mittaavista testeistä hyväksyttävästi.

Alijoen seurantatutkimus osoittaa, että osa erityistä tukea tarvitsevista lapsista tarvitsi erityistä tukea koko esi- ja alkuopetuksen ajan. Jos lapset saivat erityistä tukea esiopetusvuoden ajan, osa heistä pystyi osallistumaan alkuopetuksessa yleisopetukseen.

Tutkimusjoukon lasten siirtymistä muodostettiin kuusi polkua, jotka rakentuivat sen mukaan, olivatko lapset ryhmämuotoisessa tai luokkamuotoisessa erityisopetuksessa vai olivatko he tavallisissa lapsiryhmissä ja yleisopetuksessa esi- ja alkuopetuksen aikana. Noin puolet (53 %) erityistä tukea tarvitsevista lapsista siirtyi esiopetuksesta alkuopetuksen yleisopetukseen ja noin puolet (47 %) luokkamuotoiseen erityisopetukseen. Tavallisista lapsiryhmistä (n = 69) siirryttiin pääosin (73 %) koulun yleisopetukseen. Esiopetuksen erityisryhmien lapsista (n = 201) siirtyi 46 % koulun yleisopetukseen. Siirtymät esiopetusvuoden tavallisista lapsiryhmistä alkuopetuksen erityisopetukseen olivat vähäisiä.

Katso Alisa Alijoen väitöstilaisuuden 9.6.2006 tiedot yliopiston tapahtumakalenterista.

Teksti ja kuva: Niina Haasola
7.6.2006

Uutiset:

Ajankohtaista:

Yliopistolaisille:

Alma - HY:n intranet